Minulla on täysi vapaus valita mitä ajattelen. Sitten minulla on myös täysi vapaus päättää mitä mahdollisilla syntyneillä mielenjuolahduksilla teen.
Mutta olen monesta syystä kuin mikäkin Buridanin aasi. Mitä ei saa sekoittaa Bileamin aasiin. Jos jotakuta kiinnostavat nämä aasit, niin ne löytyvät kyllä Raamatusta. Onhan siinä pirunmoinen kahlaaminen, mutta kyllä ne siellä ovat. Niiden olemus on aika lailla erilainen. Buridanin aasi on enemmän eläimellinen, Bileamin taas suorastaan pyhä.
Mitä tulee Raamatun lukemiseen, minun on suositeltava sitä koska se on komea kertomus, tai kertomuksia limittäin, ja uusi Raamatun suomennos on kaunista kieltä. En käsitä miksi ihmiset eivät useammin käänny sen kirjan puoleen kun kuitenkin kuulutaan kristilliseen kulttuuripiiriin, aivan selvästi, kirkkoihin kuuluvat yhtä paljon kuin kuulumattomat. No, judeokristillisislamilaiseen, en usko että kellään tähän laajempaan piiriin kuuluvista on paljon ongelmia toistensa ymmärtämisessä. Siis loppujen lopuksi, kun otetaan pinnalta pois fundamentalismit.
Mietitytti että mitä olemisesta ajattelee joku muu ja löysin The Guardianin viikonlopun kirjallisuussivut, luin The Nationin feminismin päivitystä ja sitten luin Harpers-lehteä, jossa kerrottiin Guantanamon leirin Camp No:n salaisista kidutusriiteistä.
R.D.Laing pukee yhden länsimaisen nykyihmisen olemassaolon ongelman kirjassaan Knots (1970) tällaiseksi:
Tuossa nätisti ympyrässä itseensä sulkeutuva katsomus siitä mitä ihmisellä voi olla. Kaikki on joka tapauksessa varastettua. Tässä kohden voisi väittää vastaan, että termi ”varastettu” on ehkä liioiteltua, ehkä se on kasvattaja-aikuisten vakuutus siitä, että oikeasti kukaan ihminen ei ole ansainnut mitään ja jos hänellä jotain on, niin se on tullut hänelle väärin perustein.
Luulisin että tuohon päättelyyn liittyvät ihmisten suosimat rikossarjat telkkarissa tai dekkareiden lukeminen mökillä, kun puita ei enää jaksa sille päivälle pilkkoa. Dekkareissa etsitään syyllistä. Se ei välttämättä ole varas, ellei sitten varkaana ajatella ihmistä, joka vie toisen elämän. Syy siihen varmasti on, mutta en tiedä löytyykö se Laingin kehittämästä ympyrästä.
Kun olin hoitamassa lapsia, iltalukemisena oli Stieg Larssonin kirja Miehet jotka vihaavat naisia. Sen lukeminen oli tervanjuontia, koska se lähinnä käsitteli miljoonaomaisuuksia hamuavia ihmisiä ja niiden veristä sotaa keskenään. Kun dekkarista on kyse, niin veristä ihan kirjaimellisesti.
Tässäkin on siis kyse varastamisesta. Mihin joutuu ihminen joka ei ole ansainnut mitään? Raamatun vastaus on armo, mutta harva tätä maallista elämää tallustava sellaista on ikinä kohdannut, joten useimmat varmasti ohittavat sen reagoimatta. Laing etsii kirjassaan Knots jonkinlaisia vastauksia näihin kysymyksiin, mutta vastausten pitää tulla lukijalta.
Kunnon psykiatrina hän ei tarjoa niitä itse. Eikä ole tarpeenkaan. En ole ehtinyt lukea Kropotkin-elämänkertaa, jossa käsitellään anarkismin historiaa, mutta tiedän siitä filosofiasta sen verran kuin on tarpeen, luultavasti. Anarkistit jauhautuivat ulos Venäjältä jo ennen kuin Trotski. Yksi yksinkertainen maksiimi on: ”Omistaminen on varkautta”. Sen sanoi kyllä ranskalainen Proudhon.
Jos niin kutsuttu pieni ihminen rupeaisi miettimään tarkemmin anarkismin päädoktriinin, eli itseohjautuvuuden ajatusta, niin todennäköisesti hän kyllä riemastuisi. Jos käsittäisi sen, että lukemalla, tutkimalla ja keskustelemalla pääsee hyvin pitkälle ja jopa siihen asti että on oman elämänsä herra ja valtias.
Tuo varastamisen ympyrä voi kuvata myös riippuvuutta. Nykyään käytetty termi läheisriippuvuus kuulostaa hölmöltä, suorastaan hölmöilyltä, koska edelleen yhteiskunnan peruspilari näyttää olevan perhe. Eikä siinä ole suuria muutoksia tapahtunut sitten metsästäjä-keräilijä-kulttuurin, joka olisi ekologisin olemisen paras malli.
(Kuva: The Nation, New York 1970)
Naiset ovat olleet kotiluolassa hoitamassa lapsia, opettelemassa keramiikan tekemistä, aloittaneet puhumisen kun oli tarpeen opettaa lapset ruuan keräämiseen ympäristöstä, opettaneet kieltä miehelle, joka oli vain örähdellyt siihen asti, ylipäänsä naiset ovat hoitaneet hengissäsäilymisen.
Mies on ollut suuri metsästäjä ja aina poissa. Se jolla pelotellaan lapsia, että isä tulee ja pieksää jollet ole ihmisiksi.
Kliseitä riittää. Mutta evoluutio on oikeasti olemassa oleva asia ja sillä on syynsä, vaikka mutaatioiden säilymiseen seuraavissa sukupolvissa, jos mutantit ovat hengissä kauemmin ja tuottavat siten enemmän jälkikasvua.
Eniten kaikissa näissä solmuissa minua häiritsee ihmisten loputon ja tavaton arvottamisen pyrky. Olen ruvennut pitämään ensyklopedisti-kirjailijoista, koska he tuottavat hirveästi päänvaivaa. Esimerkkeinä Günther Grass tai vaikkapa W.G. Sebald (täällä), sattumalta saksalaiselta kielialueelta kumpikin. Heitä ei voi ohittaa, koska he pirullisesti panevat lukijansa syöksymään historian, ekologian, kosmologian, kasvi- ja eläinopin, biologian, teknologian ja muiden vastaavien kirjojen kimppuun.
Netti on totta kai olemassa, mutta siihen ei voi valitettavasti täysin luottaa. Entä voiko tietokirjoihin täysin luottaa? En tiedä. Unettomuutta ei tuota tietämättömyys, mutta joskus se kamala ajatus että ei ehkä ehdi koskaan tutkia kaikkia tarvittavia asioita.
Palatakseni R.D. Laingiin:
There is something the matter with me because I do not feel anything the matter with me.
Edit 22.3.2010. Kuvataiteilija, graafikko Timo Aarniala on kuollut. En ole tuntenut häntä henkilökohtaisesti mutta hänen luomansa uudenlainen grafiikka näkyy vieläkin tässä maassa. Hänen viimeiseksi tuotannokseen jäi tämä kirja. Eniten hänen työtään tuli ehkä näkemään kirjojen ja levyjen, etenkin Love-records-yhtiön,kansissa.
