Talvi oli harmaa, melkein lumeton. Se
yrittää takaisin varsinkin öisin. Pitkästä pimeästä on
vaikeampi toipua kuin olisi pitkästä valkoisuudesta. Kokemukset
riippuvat jaksoituksista ja ajoituksista. Jos jo pienenä talvi on
ollut oikea talvi, pakkasta ja lunta, ja sitten sitä ei olekaan kuin
satunnaisesti ja omituisissa muodoissa, niin ihmisparka tuntee
olevansa väärässä paikassa.
Silloin on lähdettävä kulkemaan.
Minulla on ollut joskus kyläpaikkojakin ihmisten luona, jotka ovat
muuttaneet kauan sitten pois. Etäisyydet ovat suuria, nekin ovat
kokemuksellisia. Kun lähetettiin vielä tavallisia käsikirjoitettuja
kirjeitä, kontaktit pysyivät. Niihin tiesi kuluvan aikaa,
käsinräpellyksiin, tiesi että moni ottaa kuvan tai pari
kinokameralla ja siinä ovat ne näkymät ystävän luota, Amerikassa
tai Ruotsissa tai muuten vain etelämpänä.
Kylmien öiden aikaan oli päivisin
joskus aurinkoista, jolloin pölypilvet peittivät auringonlaskut
usvaan. Sinisen ja punaisen eri sävyjä. Kulkeminen jatkui
aivastellen. Piti käydä näyttelyissä, piti tarkistaa jäätilanne,
piti tuntea olevansa jossakin tietyssä paikassa. Taidemuseo varoitti
valokuvien julkaisusta vaikka näki pressikortin. Otin kuvia.
Taidemuseo ei tarvitse juuri julkisuutta eikä siis kävijöitäkään,
siellähän on modernia taidetta, joten jääkööt.
Järnefeltin perheen talo on nyt lasten päiväkoti
Silmä osuu helpoimmin kauniisiin
rakennuksiin. Ja mikä on kaunista? Sellainen joka on
ihmisenmittaista. Ja sellaista jonka tietää olevan historiallisesti
jotain aikakautta. Täällä Nikolain kaupungissa on asunut muun
muassa kuvernööri Järnefelt perheineen ja heidän kaupunkitalonsa
katsoo rantamakasiineihin päin.
Sitten oli Taidehallissa Raili Halmeen
muistonäyttely. Raili kuoli noin vuosi sitten ja hänen miehensä
Asko teki kavereineen hienon näyttelyn. Kaupungin taidehalli on nyt
uhattu uuden museojohtajan toimesta sulkea jo kahtena vuotena,
viimeksi hävisivät esimerkiksi tämän vuoden näyttelylistat.
Onneksi näyttelyiden pitäjät muistivat tahtoneensa järjestää
siellä näyttelyn.
Raili Halme: Kontakteja
Tilaisuus oli lämmin ja sympaattinen.
Kuvataiteilija oli onnistunut saamaan elantonsa opettamisesta ja
kuulin sivukorvin, että oppilaita oli paikalla.
Kuvataiteilija-opettajalla on suuri vaikutus paikalliseen
kulttuurielämään, yhdenkin hyvän opettajan pelkkä olemassaolo
säteilee laajalti, kokonaisiin sukupolviin. Niinpä kaupungit ovat
vähentäneet kulttuuriaineiden opiskelua kaikkialla. Oppilaat
kävivät ennen kaikenlaisissa kerhoissakin, niitä ei ole varmaan
ollut enää ainakaan 30 vuoteen. Niihin ei ole annettu enää rahaa.
Onneksi käveleminen on ilmaista. On
tulossa pääsiäinen ja sen vuoksi kirkossa oli orkesterien ja
kuorojen yhteinen voimanponnistus, Mozartin Requiem. En ollut koskaan
kuullut sitä. Satunnainen blogin lukija ei tiedä että olen
luonnostani ehkä varttikuuloinen, kuulosta ei ole oikeastaan mitään
jäljellä. Minulla on kaksi kuulokojetta, jotka antavat osviittaa
äänistä, niiden suunnasta ainakin.
Kirkon torni
Kirkot ovat hyvin erilaisia
akustiikaltaan. Muistan edelleen kuunnelleeni Haydnin Luomisen
Lappajärven kirkossa. Siitä on myös jo vuosikymmeniä. Lappajärven
kirkko on puukirkko, joten sen akustiikka on erilainen kuin Vaasan
kirkon, joka on linnamainen kivikirkko, siis kaupungin luterilainen
kirkko, ortodoksinen täällä on myös. Siellä en ole koskaan
ollut, enkä tiedä onko ortodoksikirkoissa konserttejakaan.
Joka kerta kun aion kuunnella elävää
musiikkia, olo on jännittynyt. Tiesin että kirkossa on kaiku,
kaikissa kivikirkoissa se on paljon suurempi kuin puukirkoissa. Mutta
akustiikka on aika lailla alkutekijöissään, ei oikeastaan tiedetä
mikä hyvän soinnun saa aikaan. Kuuntelin vaimeaa puheensorinaa enkä
ollut varma mistä päin äänet tulivat. Ne tuntuivat olevan läsnä
vähän kaikkialla.
Requiem on katolinen messu. Siinä on
latinankieliset sanat. Aloin lukea sanoja ja vajota siihen
akustiikkaan jossa tulisin musiikin aikana olemaan:
Mors stupebit et natura
cum resurget creatura,
judicanti responsura.
Ajattelin että sanoja lukemalla
kuuleminen paranee. Mutta sitten kun musiikki alkoi, se vei huomion
sanoilta täysin, vaikutus oli silmänräpäyksellinen. Mozartin
musiikki on aivan erilaista kuin Bachin, jonka sellomusiikkia olen
jostain syystä viime aikoina kuunnellut.
Taidehallin talo
Ajattelin tietenkin Railia.
Muistonäyttely on aivan kirkon vieressä, kaupungintalon
alakerrassa. Tuli mieleen käsittämätön syy taidehallin
lopettamiseen: kaupungintalon alakertaan kuuluisi johtajan mukaan
luontevammin kansalaisinfo. Kuorot esityksessä olivat Seinäjoelta
ja Vaasasta. Orkesteri Vaasasta.
Ne soivat rytmien ja tempojen
muutoksista hienosti yhteen. Sen olen kuullut orkesterien muusikoilta
ja myös kuoronlaulajilta, että aikaa ei koskaan ole paljon ison
kokoonpanonkaan harjoittamiseksi. Minun korviini kirkko soi kauniisti
ja hyvin.
Iltavalo
Eilen kävin vesijumpassa kun aivastelu
oli vähentynyt tarpeeksi. Pukuhuoneeseen tuli nainen joka muisti,
että minulle ei kannata puhua ennenkuin olen saanut kuulokojeen
päälle. Minulla oli kiire palvelubussiin ja hänellä saunaan ja
uimaan. Sanoin että olin kaksi päivää aiemmin käynyt
kuuntelemassa Requiemin.
Niin hänkin! No, kaupunki ei ole iso
ja kirkko oli tupaten täynnä, esitys oli hieno ja sana oli
kulkenut. Mutta kerroin lukevani nyt sanoja latinaksi ja kuuntelevani
musiikkia CD-levyltä. No niin hänkin! Hän onkin tehnyt
elämäntyönsä latinan ja ruotsin opettajana koulussa.
Sellaista sattuu. Isä opetti latinaa
ja historiaa. Kävi Villa Lanten alapuolella Tavernassa syömässä
ja puhui latinaa, kun hän oli yhden kesän kaivamassa Pompeijin
raunioita. Pari vuosikymmentä myöhemmin isä vieläkin muistettiin
sinä latinaa puhuvana asiakkaana, joka ei tahtonut alkoholia, aqua
vera.
Ilta alkoi jäähtyä kirkosta tullessa
nopeasti. Taivas värjäytyi outoihin väreihin, kuu oli vähän yli
puolikuun. Tiedän täysikuun siitä että ulvon öisin ja kissa on
levoton. Tai toisinpäin. Silloin on ehkä pääsiäinen.
Keväinen hämärä on kaunis. Siinä
ei ole samaa villeyttä kuin kesän öissä, joihin vihreys tekee
eron. Silloin peikot lymyilevät sammalpeitteisten kivien välissä
ja eksyttävät, aivan varmasti.
