Päin seiniä

Kuuntelin Ajankohtaisen ykkösen (Yle radio 1), jossa kuului aivan erilaisia politiikan, eli yhteisten asioiden hoitamisen ääniä, kuin mitä tässä on viime aikoina oppinut. Kontrasti oli erityisen mahtava, koska Suomen hallitus kriisitietoisuuksineen heräsi eilen tai toissapäivänä siihen, että budjetissa on miljardin aukko.

Olen ihmetellyt sateenkaari-hallitusta (pun intended). Se on vaikuttanut duracell-pupujen marssilta koko olemassaolonsa ajan. Ymmärrykseni mukaan viimeksi yrityksien verotusta (miltä osin, en ole varma) kevennettiin, vaikka on sitä kevennetty ennenkin, ja tästä viimeisestä kevennyksestä näytti seuraavan massiivinen irtisanomisaalto. Poliitikot ja virkamiehet eivät ole huomanneet asioiden yhteyttä.

En ole käsittänyt hallituksen hymykampanjaa, vaikka gallupin mukaan kaikennielevä kriisitietoisuus on tavoittanut kansalaiset ja kulutus on hiipunut nopeasti. Kulutuksen väheneminen vähentää työvoimaa. Yhdeltä osaltaan. Sitten ovat pörssit, jotka nostavat kursseja sitä enemmän, mitä enemmän irtisanotaan.

Hesarissa näytetään povaavan hallituksen hajoamista. Ulkomaanvelka alkaa olla EU-säädöksissä mainitun 60% rajalla, jonka jälkeen korot nousevat. Kun näin luvut, ihmettelin hirveästi, onko meillä tässä maassa väkeä joka omaan talouteensa ottaisi noin hirveästi velkaa? Valtiohan olemme me.

En ole tottunut siihen, että aikuiset poliitikot puhuvat kuin lapsille. Keksitään sanoja kuten brändi ja kehutaan jotakuta filosofi Himasta ja hänen näkemyksellisyyttään. En ole kuullut mikä on tämän brändin syy ja aihe. Onko nyt tuo koko sateenkaariremppa yhdessä juoksemassa kohti sitä kulta-aarretta joka odottaa sateenkaaren päässä?

Koko touhusta on tullut hölkkänäytös. Kaikki menee aivan tavattoman hyvin, hallitus pukeutuu verkkareihin ja juoksee edestakaisin. En ehkä kiinnittäisi tuohon päättömään porukkaan kovin paljon huomiota, ellei samanlaista päättömyyttä olisi selvästi jo nähtävissä täällä kaukana niistä päättäjistä.

Kaupunkimme luovuusstrategia etenee. Sellainen strategia on hyvä olla, koska luova tahto ja tila tuovat ympäristöön tyytyväisyyttä.

Joku museojohtaja päätti, että vaihtuvien ja matalan kynnyksen näyttelypaikka, Taidehalli, suljetaan. Kuulemma Taidehalli ei vastaa moderneja museolle asetettavia vaatimuksia. Sitä paitsi se maksaa vuodessa sentään 48 000 euroa. Sen sijaan kaupunki pani kyllä miljoonia urheilutilojen keinonurmiin ja keinojäihin. Täällä on siis terve sielu terveessä ruumiissa.

Museojohtaja oli väittänyt että korjauksiin tarvitaan ainakin 300 000 euroa. Kun paikalla 30 vuotta työtä tehnyt näyttelymestari kysyi, miksi on korjattava ylellisesti, kukaan ei vastannut. Virkamiehillä on varaa olla vastaamatta. Palkan virkoihinsa se väki saa kaikilta verojaan maksavilta ihmisiltä. Taideväki oli jo unohtanut vastaavan uhkauksen viime vuodelta, siis taidehallin sulkemiseksi. Nyt tuli jo päätöskin.

Tuntuu kummalliselta, että paikallisten kuvataiteilijoiden aloittama taidehalli, joka alun jälkeen siirtyi kaupungille, on nyt yksilöllisyyden, yksityistämisen ja yksisilmäisyyden nimissä lopetettava. Kulttuuriyleisö menköön sitten vaikka potkimaan palloa keinonurmelle.

Edit 29.8.2013 Poliittinen lautakunta käsitteli Taidehallin sulkemista ja päätti jättää sen sulkematta äänin 6-2 ainakin vuodeksi. Päätös on surkea, koska se tarkoittaa sitä, että minkäänlaista näyttelypolitiikkaa ei voida sitten enää kehittää. Jostain syystä näyttelyohjelmaa ensi vuodeksi ei myöskään löydy mistään. Paikallinen lehti uutisoi, että museotoimenjohtaja oli pettynyt päätökseen.

Politiikan osalta tilanne on surkea. Kansaa on mahdotonta vaihtaa eikä kansa ole käsittänyt että se voisi vaihtaa poliitikot ja sitä kautta virkamiehet, jotka tekevät typeryyksiä. Typeryyksien tekemisestä ei joudu jättämään virkaansa. Katsoin illalla Umberto Econ haastattelun Ylen Areenalta. Hän sanoi politiikkaan ilmestyneen salaliittoteorioiden leegion ihan vain ihan vain äänestäjien huijaamiseksi. On vaikea kuvitella että vaeltelevat äänestäjät eivät jossain vaiheessa tajuaisi olevansa vedätettyjä.

Meillä ei juuri ole enää yhtään valtiomiestä tai -naista tässä maassa. En ole kaipaamassa diktaattoria enkä yksinvaltaa, mutta jonkinlaista valistuneisuutta kyllä. Ei olisi ollenkaan paha jos otettaisiin muutama askel taaksepäin.

Tämän lauantain radio-ohjelmassa oli kaksi veteraanipoliitikkoa. He tuntuivat vetoavan brändin sijasta sisältöön: poliitikkojen ja virkamiesten on kyettävä ensin tajuamaan mikä on maan tilanne, mitä tarvitaan, missä suhteessa maan kurssi on vinossa ja sitten tekemään päätökset ja muuttamaan kurssia sen mukaan. Jos olisikin, että yksilöllistyminen on ajan henkeä, niin ei maan johto sen varaan voi rakentaa. Kyllä sen pitää pystyä näkemään kokonaisuuksia ja niitä kuuluisia rakenteita, joita muutos voisi koskea.

Cape Look Out, Oregon, photo: Ida Ackley

Pinnalliset mielipiteiden laukomiset eivät varmasti enää auta. Laskujeni mukaan ainakin tämä huusholli on kärsinyt lamasta kaikkiaan parikymmentä vuotta, siitä asti kun 1990-luvun lama iski. Kulttuuriväki kaikkiaan on kärsinyt siitä paljon. Esimerkiksi taideteosten myynti loppui silloin kuin seinään.

Se seinä ei ole väistynyt mihinkään.