Ihmisarvolleni ei annettu takuuta. Se sisältyi kirjoitettuun
julistukseen. Eräänä päivänä kun ihmiskunnan ajattelun polttoaine oli
ehtymässä, julistus paloi.
Eräänä päivänä teen oman julistukseni, yhdistän sen sähkövirtaan,
vartijani todistajani. Täällä ei valaise kirjoituspöytä lamppu, illassa ei ole
hartautta, eikä aika riitä muodon ja sisällön järjestelmälliseen tutkimiseen.
Improvisoin nopeasti, silmänräpäyksessä, olen vereslihalla. Kuin salama tekoni
iskevät univormuja, kohtaavat vartioideni hikisen, raskasliikkeisen vihan.
Ilmaisen itseni vaistonvaraisesti, ruumiini signaalit ovat kuolettavan
selväpiirteisiä. Kun tulen tajuihini, minut unohdetaan jälleen, mutta minä
kieltäydyn edelleen. Kieltäytyminen auttaa minua tunkeutumaan univormujen,
raporttien, organisaatioiden turvallisuusnaamioiden alle. En pelkää kuolemaa.
Ei, minulla ei ole mitään syytä pelätä suurinta liittolaistani. Se on
lopullinen allekirjoitukseni ja kieleni. Kauttakulkulupani korkeaan ja
vapaaseen hallitukseen.
(Lakeuden Kutsu III/82 runo ruotsiksi Kurt Högnäs, suom. Marjatta Ripsaluoma)
Istun aivan toisen koneen
ääressä. En ole varma miten saada blogiin kuvia jos niitä löytäisikin. Ja
mistä?
Tämä teksti tuli eteen n.k.
sosiaalisesta mediasta. Kurt Högnäs oli hieno runoilija, nyt jo kuollut.
Yllytyshulluna tulin tehneeksi suomennoksen. Olen minä asunut Ruotsissa ja luen
sitä sujuvasti, mutta yleensä menen pelosta halvaantuneeksi kun pitäisi puhua
kieltä.
Runous näyttää kyllä olevan tämän
syksyn pääasia jostain syystä. Se johtuu pitkästä ja värikkäästä syksystä ja
dramaattisesta talven putoamisesta niskaan yhden päivän aikana.
Runoutta kohtaan tunnen tervettä
kunnioitusta. Luultavasti tuota tekstiä suomensin päiviä ja viikkoja ja
hermostuin jopa kissan naukaisuista. Töissä kävin kuitenkin perheen elatukseksi.
Muun ajan kirjoitin ja luin.
”Lakeuden kutsu” eli viitisen
vuotta eikä jostain syystä siirtynyt seuraaviin käsiin, kun itse suuntasin
jonnekin muualle. Me ”sisällöntuottajat”
emme ottaneet rahaa työstä penniäkään.
Rakkaus lukemattomiin teksteihin
on säilynyt, mutta olen lukenut ja kirjoittanut säännöllisesti 8-vuotiaasta
asti. Enkä ollut siitäkään pohjalaisporukasta ainut.
Kiinanruusu talvilevolla
