23.12.09

Lumimies katsoo joulukaktuksia talvipäivänseisauksena

The Snow Man


One must have a mind of winter
To regard the frost and the boughs
Of the pine-trees crusted with snow;


And have been cold a long time
To behold the junipers shagged with ice,
The spruces rough in the distant glitter


Of January sun; and not to think
Of any misery in the sound of the wind,
In the sound of a few leaves,


Which is the sound of the land
Full of the same wind
That is blowing in the same bare place


For the listener, who listens in the snow,
And, nothing himself, beholds
Nothing that is not there and the nothing that is.




Lumimies


On oltava mieleltään talvi
pitääkseen  huurteesta ja 
mäntyjen jäätyneestä tykkylumesta;


on täytynyt olla kylmä pitkään
että näkee katajat suoristumassa jääpuikkojen alla,
kuusien kimaltavan muistuttaen etäisesti itseään


tammikuun auringossa; eikä ole ajateltava
tuulen äänen valitusta,
onttojen lehtien ujellusta,


sillä se on maan ääni
samaa tuulta ilman täydeltä
puhaltaa samaan paljaaseen multaan


lumen kuuntelija 
ei itseään kuuntele, on vain  
olemattomuudesta olevuuteen.


Wallace Stevens (suom. Marjatta Ripsaluoma)








11 kommenttia:

Hannah kirjoitti...

Onko pitäminen samaa kuin että hyväksyy ja näkee kauneutta myös tavassa, jossa talvi esiintyy? Vaikkei olisikaan mieleltään talvi, omasta mielestään?

Miten kuusi voi olla etäisesti itsensä talvella, paitsi lehtikuus? Siksihän kuusia tuodaan sisään jouluna, koska se on silloinkin vihreä. Valittaako tämä runo vai hyväksyykö se, en tiedä. Ja miksi juuri talvi, voisihan kesästäkin kirjoittaa tuollaista.

No, tällaista se on melkein aina kun luen runoja. Yhtä toivotonta.

Yhtä kaikki, hyvää joulua, kuusen alla tai ilman sitä.

Ripsa kirjoitti...

HannaH, ai että oli hyvä kommentti! Pelkäsin että joku kirjoittaa vain liirumlaarumia ja sitten että hyvää joulua!

Enhän minä ole suomentaja saati runoilija saati että ymmärtäisin runoudesta mitään! Hikoilin käännöksen kanssa kolmisen päivää. Tämä taitaa olla viides versio. Yrityksestäni saan kyllä syyttää Kemppis-Jukkaa, joka aloitti Stevensin suomennokset.

Ehkä minusta isona tulee runosuomentaja? Mitäs luulet?

Meillei oo kuusta, sen sijaan on poijan työkaverin tekemä joulu-ukko telkkarin päällä. Ukko näyttää ihan Bill Gates'ilta, tarkoituksellisesti tai ei, en tiedä. Voi se olla insinöörivitsi. Sen lisäksi telkkarin päällä on yksi hopeinen koppakuoriainen (koru), kolme pikkuista jääkarhua (Papa-bear, Mama-bear and Baby-bear) ja yksi sammakko, viimemainitut lasia.

Onko sulla viheriä kuusi sisällä? Epäilen että se edelleen ulvoo kun sen lyhyt elämä on lopetettu yhtäkkisesti ja kaikenlisäksi talviunilta, ihan niin kuin karhuja on ennenaikaan metsästetty talvipesistä.

Otat nyt ihan iisisti ja lepäilet! Luet ihan sitä mitä huvittaa ja niin paljon kuin viitsit!

Hannah kirjoitti...

Tai sitten huono. Minähän hyväksyin käännöksesi muitta mutkitta ja alan arvostella tuloksen mielikuvia tuosta vain. Mutta kun äsken tutkin englanninkielistä versiota paremmin, niin ei tuota ole helppo kääntää. Ainakaan minä en olisi selvitytynyt viimeisten rivien "nothing himself, beholds
Nothing that is not there and the nothing that is." -sekasotkusta lainkaan noin hyvin.

Joten kyllä vain, on sinussa suomentajan vikaa. Näet konekääntäjä hoitaa homman näin loistavasti:

Yksi on mielessä talven osalta
pakkanen ja boughs of the pine-trees karstainen

ja lunta ja on kylmä kauan
katso katajat rätti jään,
kuuset karkea kaukaisessa glitter

Tammikuussa aurinkoon, ja ei ajatella mitään
Kurjuuden ääni tuulessa,
Ääni muutamia lehtiä,

Mikä on hyvä maa
Täynnä sama tuuli,
Joka puhaltaa samaan paljas paikka

Kuuntelija, joka kuuntelee lumessa,
Ja mitään itse, katselee
Mikään ei ole siellä mitään on.



Niin, että huomaahan tuosta miten vaikeata on koneilla kääntää ihmisen aivoituksia, runoista puhumattakaan.

Kuusesta luovuin jo vuosia sitten, oli vaivalloista ja sotkuista. Kynttilät riittävät.

Ripsa kirjoitti...

HannaH, kaameinta on, että meillä on paljon englanninkielisiä ystäviä ja ne ruojat sitten kommentoivat postauksiani google-käännösten perusteella!

Ja kun monet postaukset käsittelevät näitä Suomi-nimisen omituisen paikan asioita, niin tulen ilmeisesti ilman omaa ansiotani antaneeksi paikasta vielä astetta omituisemman kuvan.

Ja ne pahukset ihanat ihmiset kertakaikkisesti kieltäytyvät opiskelemasta suomea! Minun sen sijaan pitää käsittää kaikki mitä ne suvaitsevat minulle kertoa esimerkiksi Ameriikka-nimisestä epäpaikasta!

Todella. Bushien kaudella espanja ei ole enää toinen virallinen kieli. Ja sitä puhuu vaikka kuinka monta kymmentä miljoonaa ihmistä.

Wallace Stevens ei ole yksinkertainen runonkirjoittaja, ei sitten yhtään. Minä satun hänen runoistaan pitämään, ja todennäköisesti juuri niiden monitulkintaisuuden vuoksi.

Semmoinen runoilija, jota ei mitenkään voi kutsua yksiulotteiseksi.

Meillekin riittävät kynttilät. Ollaan tehty epäonnistuneita kokeiluja eriväristen lamppujen kanssa, Anita Konkan mainostamia päivänvalolamppuja ei löydy mistään. Kasvit alkavat nuukahdella, kun pimeydelle ei näy loppua.

Olen silti sitä mieltä että kunnon vuodenajat ovat yksi niistä syistä minkä vuoksi tahdon ehdottomasti jatkaa elämistä Suomessa. Tärkein syy on kuitenkin kieli.

Suu täynnä kuivattuja viikunoita ja pähkinöitä, nam!

Timo kirjoitti...

Pidin konekäännöksen kirpeästä minimalismista (etenkin kolmannessa ja viimeisessä säkeistössä) Pienellä viilailulla siitä saisi erittäin kauniin runon, jos kohta ei kovin hyvää käännöstä.

Oma käännöksesi on mietitty ja miellyttävä, mutta (eritoten konekäännölsen rinnalla) se kenties tulkitsee ja selittää liikaa, ei pysähdy katsomaan. "Onttojen lehtien ujellusta" on riemastuttava kuva. Mistä se tuli?

Ripsa kirjoitti...

Aattelin Google-runosta että se oli kyllä aika raivokas. Omituista vain, ettei se löytänyt suomen sanoja, vaan joutui turvautumaan englantiin.

Tuon uuden runon viilauksen jätän HannaHille ja sinulle.

Joo, mietin kovasti. Ehkä liikaakin, mutta tämä nyt oli kumminkin vain kokeilu. Onttojen lehtien ujellus on todennäköisesti silkkaa epätoivoa...

meri kirjoitti...

ripsa, hannaH, timo

jaques derrida kärjistää schibbloleth-esseessään runokielen ominaisuuden: se on pelkkiä salasanoja, joista avaimen löytyminen ei paljasta merkitystä, vaan tiedon siitä, miten tyhjentymätön teksti on.

kätköä, paljastumista ja uuden kätkön vuoroliikettä - sitä runous on,eikö.

siinä on jotakin samaa kuin värissä. sekin leimahtaa ja loistaa, mutta katoaa heti jos järkeilevä mittauksemme hajottaa sen spektriksi. väri näyttäytyy vain paljastumatta ja selittämättä.

aika moni asia paljastuu kätkeytymällä.

hitautta ja hiljaisuutta teille kaikille!

t. meri

marja-leena kirjoitti...

Lämpimät jouluterveiset Kanadasta!

Ripsa kirjoitti...

meri,runoissa spektrin määrä onkin aika hillitön. En osaa kyllä niitä selitelläkään. Silti: käännöskokemus oli jännittävä, koska säkeitä ja uusia ajatuksia pulppusi kaiken aikaa.

Marja-Leena, pidätkö sinä Wallace Stevensistä? Vai minkälaisia runoja itse luet? Minun pitkäaikainen tuttavuuteni on oregonilainen Gary Snyder.

Rauhallista joulua teille sinne myös!

Timon joulukuva on kanssa hieno, käykää katsomassa

Leonoora kirjoitti...

Ripsa

Kiitos runollisesta hetkestä!

Ripsa kirjoitti...

Noora, samoin sinulle niistä monista runohetkistä, joita olen itse viettänyt sinun blogissasi!