Siirtolaiset

Ei meitä ollut kovin monta kävelemässä horjuvin jaloin ulos arkiston näytöksestä lauantai-iltapäivänä. Leffa oli peräti 190 minuuttia pitkä, ja meillä oli väliaikakin.

Elokuva oli Jan Troellin nuoruusohjaus, Wilhelm Mobergin romaanisarjaan pohjautuva Utvandrarna vuodelta 1971. Siihen aikaan sai vielä tehdä oikeita eepoksia ja ruotsalaisten ja amerikkalaisten mielestä siirtolaiseepos oli oikeanlainen.

Liv Ullman ja Max von Sydow kasvoivat eepoksen mittaisiksi ja hyvin nuorina näyttelijöinä vielä. Ohjaaja piti pitkän ja väkirikkaan elokuvansa otteessa, joka ei lipsunut. Olin elokuvan ilmestymisaikaan kyllä Amerikassa, mutta en muista nähneeni elokuvan mainoksia saati Oscar-palkintoehdokkuuksia.

Enkä ehkä olisi jaksanut pitkää leffaa edes katsoa noihin aikoihin, jolloin nuoruus oli niskassa kuin tauti, ja jokainen uusi asia kieltä myöten kesti ikuisuuksia. Tuli kommuunielämää vuoden verran, kirsikkapuut kukkivat helmikuun lopussa, ja sinä kesänä kahden talon yhteisössämme puhkesi kukkaan vuosisataiskasvi (Centennary Plant), jonka suomalaista nimeä en tiedä, mutta joka on sanoinkuvaamaton. Se varjosti kultakalalammikkoa, ja kalat pulskistuivat sen varjossa.

Kissamme Bakunin putosi lampeen yrittäessään saada edes yhtä aamiaiskalaa. Voi että katti oli nolo!

Me ihmiset istuimme bambumetsikön varjossa ja söimme pihalta haettua aamiaista: tuoretta munakoisoa, bambunversoja ja munia, jotka haettiin pihanperän kanahäkistä. Kit ja Larry pitivät kanat jyvissä. Ihmisiä oli ehkä seitsemän tai yhdeksän, kissoja ja koiria suunnilleen saman verran ynnä yksi vuohi, joka harjoitteli hyppäämistä rakentamamme aidan yli.

Kun vuohi (joka rakasti tiskirättien ja kiinalaisten tushimaalausten syömistä) lopulta rankkureiden määräyksestä jouduttiin myymään maalle, niin viljelijät olivat ylen hämmästyneitä maitoa tuottavasta aiturista.

Elin toisenlaista elämää kuin ruotsalaisen siirtolaiseepoksen ihmiset. Oli kulunut 110 vuotta siitä kun ruotsalaiskylä lähti joukolla köyhyyttä ja kurjuutta pakoon Amerikan ihmemaahan. Rakentamaan Amerikkaa, tekemään työtä ja kasvattamaan lapsiaan aikuisiksi.

En muista että meillä olisi koulussa luettu Mobergia. Kun itse olin Amerikassa kirjailija oli jo vanha mies. Maastamuuttajien alku on Smålannin pikkukylässä ja sen loppu perillä puhtaiden vesien ja viljavan maan äärellä talvea vasten.

Tunnistin kyllä elokuvan kylän. Eivät pienet eteläpohjalaiskylät 1850-luvulla ole olleet juuri sen kummempia. Tässä Moberg kuvaa lähinnä yhden perheen kautta jatkuvaa raatamista, huonoja satoja, ja miltei vuosittain uusia vauvoja, jotka otettiin rakastavasti vastaan, mutta joiden ruokkimisesta ei lopulta enää tullut mitään.

Oli pakko lähteä.

Ajattelen kahta isoisääni ja yhtä isoäitiäni jotka lähtivät Amerikkaan, mutta myöhemmin, 1800-luvun lopulla. Silloin oli jo siirtolaisryhmien perustamia kyläntapaisia. Suomalaiset ja ruotsalaiset pyrkivät tieten tahtoen samanlaiseen ilmanalaan kuin täällä Pohjolassa on.

Isänisä löysi kainuulaisen vaimon Pittsburghista, jonne hänen veljensä oli tullut jo aiemmin. Isoäiti taas oli lähtenyt kotoaan Oulujärven rannalta siskonsa kanssa.

Siirtolaisista suomalaiset ja venäläiset ovat kyllä surkeimpia. Tämä runo on todiste siirtolaisen ikävästä (linkki viittaa johonkin kyllä aivan muuhun!). Suurin osa yritti kovasti päästä takaisin, säästää ja samalla elää maassa, jonka hiekka ei ollutkaan kultaa. Sen sijaan esimerkiksi saksalaiset tai italialaiset eivät jääneet menneitä haikailemaan.

Meiltä Pohjanmaalta pojat menivät Amerikkaan, tytöt joko naimisiin tai Tampereelle tehtaalle töihin. Isoisän isän rakentama navetta, lutti ja sauna ovat edelleen olemassa, vain talo on uusi, vuodelta 1947.

Siellä on nurkassa Amerikan hääkuva. En ole varma vuodesta, mutta puvuista ja kuvataustasta luulisin että 1904 tai 1905. Pariskunta pääsi takaisin ja onnistui jopa säästämään rahaa isoisän seminaarikoulutusta varten.

Sekin oli suoritus, josta alkoi elämänmittainen matka. Troellin elokuvassa lähtö, pitkä ja raskas matka purjelaivalla ja saapuminen uuteen maahan on elämän symboli. En olisi sitä silloin nuorena edes käsittänyt niin siirtolainen kuin olinkin.