16.12.09

Ensin menetetään järki,

ajaudutaan sotaan ja sitten jäädään hautomaan traumaa. Suomi 1917-18.


Entä tänään? Yhdeksän vuoden kuluttua on kulunut jo sata vuotta tuosta kammottavasta vuodesta.


Luin Juha Siltalan Sisällissodan psykohistoria-opuksen. Sivuja on kuutisensataa, ja kattava bibliografia. Viitteet on merkitty huolellisesti.


Kärsin painajaisista joka yö kun olin illalla lukenut kirjaa. Kirjan faktat tunnen; paljolti niitä on jo Heikki Ylikankaan teoksessa Tie Tampereelle, loput faktat ovat jotakuinkin kattavasti tulleet julki sotasurma-projektissa, jonka kokoaja ja vetäjä Ylikangas oli.


Juha Siltala ei missään nimessä ole ajamassa sotasurma-projektin yli, vaan heti aluksi pyytää lukijoita tutustumaan projektin lukuihin ja faktoihin, niitä hän ei ole kiistämässä.


Sen sijaan hän puhuu kuudensadan sivun verran siitä, miten suhteellisen rauhallisesta eläjästä tulee aika lyhyessä ajassa täysmittainen peto, suoranainen hirviö. Ei kaikista ehkä, mutta jos korkean sodanjohdon pääkäsky on että vankeja ei oteta, se jo tarkoittaa silmitöntä tappamista. Teloituksia, murhia ja hitaaseen nälkään ja sairauksiin tappamista.


Siltala puhuu Suomen historiasta, itsenäisen Suomen alkuhetkistä. Ne olivat tavattoman veriset. Tiedän mitä isovanhempani tekivät sen sodan aikana. Kaksi heistä oli Tamperetta valtaamassa, toinen muonittajana ja toinen sotilaana. Kaksi heistä pysytteli kotonaan Pohjanmaalla, ja kieltäytyi ottamasta kantaa puoleen tai toiseen.


Tämä jälkimmäinen kaksikko osoitti suurempaa siviilirohkeutta kuin Tampereelle sota mielessä lähtevät. Kummatkin isovanhemmat käyttivät kuitenkin sanaa ”vapaussota”. Samoin käyttivät omat vanhempani. Mutta osa sukulaisista käytti termiä kansalaissota, kapina, sisällissota ja muutama kutsui sotaa myös luokkasodaksi.


En ole ainut jonka historia suvun suhteen on hankala. Jo kauan sitten kuolleiden isovanhempien valintoja on pakko miettiä. Ellen olisi pohjalainen ja ellei Pohjanmaa ollut se paikka jonne valkoinen hallitus päätyi ja jonka kautta jääkärit tulivat sotaleireiltään, minulla olisi ehkä vähemmän mietittävää.


Ongelma on se, että valkoiset tulivat tappaneeksi sodan aikana ja sen jälkeen paljon enemmän kanssasuomalaisia kuin punaiset. Huomattavasti enemmän.


Tilastoja ei helpota lainkaan se, että kumpikin osapuoli oli ilmiselvästi menettänyt järkensä, rationaalista ajattelua oli tuskin missään ja sen vuoksi raakuudet olivat pöyristyttäviä. 


Kyllä, niitä on tässä kirjassa kuvattu aivan kuvinkin enemmän kuin tarpeeksi. Tässä Siltalan kirjan takaliepeen kuva, Rudolf Schlichter: Blinde Macht, 1932/37, © Berlinische Galerie,Landesmuseum für Moderne Kunst, Fotografie und Architectur:











Kyse ei ole kuitenkaan regressiosta, ihmisten taantumisesta alhaisemmalle kehitysasteelle, kuten Siltala kirjan mittaan osuu aika hyvin todistamaan. Kysymys on  ei enemmästä tai vähemmästä kuin kansakunnan synnystä, josta voi käyttää pitkin sodan kulkua synnytykseen liittyvää terminologiaa: poltot, kätilöiminen, hallitsematon verenvuoto, verenvähyys, hygienian puute, puhtaiden vaatteiden ja puhtaan veden puute. Pahimmassa tapauksessa sekä äiti että lapsi kuolevat, parhaimmassa elävät ja tuottavat onnellisuutta läheisilleen ja kanssaihmisilleen.


Synnytykseen kuuluvat myös äidin ja lapsen tunteet. Todennäköisesti myös lapselle jää mielikuvia syntymästä, siitä voi tulla oikein todellinen trauma, jos lapsi on jäänyt pitkäksi aikaa ahtaaseen synnytyskanavaan. Yksi syntymätrauman pohtijoista on Klaus Theweleit, joka tutki I maailmansodan lopussa valtoimenaan riehuvia saksalaisia sotilaita, jotka unohdettiin päästää kotiin. 


Frank Lake loi psykoanalyyttisen koulukunnan, joka väitti kykenevänsä vapauttamaan ihmisen ryhmäterapiassa esimerkiksi syntymässään kokemasta tukehtumisen tunteesta, joka johtui kaulan ympärille kietoutuneesta napanuorasta. Wilhelm Reich kirjoitti paksun opuksen nimeltä Fasismin massapsykologia, jossa hän analysoi autoritäärisen perheen  mallia, ja miten se Saksan tapauksessa johti kansallissosialismin voittoon ja natsien 1000-vuotiseen valtakuntaan, joka sitten supistui hieman, mutta josta ei ehkä ole päästy irti vieläkään. 


Ei varsinkaan maailmanmitassa.


Psykoanalyysi on keskittynyt miltei koko olemassaolonsa ajan lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin, koska ihmisen varhaisvaiheesta ja perheen tilanteesta, sen valta-asetelmasta, johtuu myös lasten luonteiden kehitys. Vauva-iän kokemuksia on tutkinut erityisen hienosti psykoanalyytikko Melanie Klein. Siltala siteeraa äiti-suhteen ongelmia pohtiessaan juuri Kleinia. Sen sijaan Reichin ja Laken nimeä ei kirjassa ole. 


Siltala on kirjoittanut ihmisiä traumatisoineista tapahtumista Suomen historiassa aiemminkin. Olen lukenut niistä kaksi, Valkoisen äidin pojat (1999), joka käsitteli Venäjänvallan sortovuosia ja Työelämän huonontumisen lyhyt historia (2004/2007). Viimeisestä olen tuottanut joitakin ajatuksia täällä. Se käsitteli 1990-luvun lamaa. Samasta lamasta Siltala lähtee liikkeelle myös sisällissota-kirjassa. Onko yhteyksiä yli sukupolvien vai ei, on ehkä suomalaisten sukujen itsensä tutkittava.


Lehdissä virisi keskustelu huono-osaisuuden sukupolvien ketjusta 1990-luvun laman ja nykyisen laman pohdiskeluissa tänä vuonna.


Olen kirjoittanut Sisällissota-opuksesta Keskipohjanmaa-lehteen ja juttu on luettavissa täällä. Sisällissodasta sattui kirjoittamaan myös Vasabladetin pitkäaikainen toimittaja Anna-Lisa Sahlström. Hän käytti paitsi lukemattomia lähteitä, kirjeitä, sanomalehtiarkistoja, myös omaa mielikuvitustaan, koska Edvard Gyllingistä ei löytynyt kaikin ajoin hänen lyhyttä elämäänsä tarpeeksi tietoa.


Gylling oli merkittävä sekä punaisten senaatin johtajana että sitten Karjalaan lähdettyään Neuvosto-Karjalan perustajia ja onnistui vaivalloisessa työssään niin hyvin, että joutui Stalinin teloittamaksi. Sahlströmin tietokirjan ja romaanin välimaastoon jäävä kirja jäi mielestäni aivan liian vähälle huomiolle. Omia ajatuksiani tästä kirjasta on enemmän toisaalla.


Valkoisen äidin pojat jätti minut lievän trauman valtaan. Minä olen valkoisen äidin tyttären tytär. Se on määritellyt minua jo ennen syntymääni. Mutta siitä seuraa myös painajaisia, koska se mihin naiset kykenevät on paljon. Hyvään ja pahaan.


Rakkaat lukijat! Jos olette päässeet jutun loppuun asti ja käyneet vielä linkitkin läpi, olkaa niin ystävällisiä ja lukekaa tämä kirja. Vaikka se voi aiheuttaa painajaisia, niin psykoanalyyttinen lähestymistapa saattaa tuottaa omakohtaisia ahaa-elämyksiä. Me kaikki olemme kuitenkin osa tämän maan historiaa.


Onnettomuudekseni en saa enää jatkaa free lancerina Keskipohjanmaa-lehdessä. Siitä johtuu myös sitten se, että tulen kirjoittaneeksi kirjoista tulevaisuudessa ehkä enemmänkin täällä. Kaipaan lehtijuttujen määräämää tiukkaa merkkirajaa ja toivon että opin ne joskus myös täällä Blogistanissa...



20 kommenttia:

  1. Ripsa, luin kirjoituksesi ja myös linkkien tekstit. Olet ammattilainen tekstin tekemisessä.

    Juha Siltalan tätä teosta en ole lukenut, mutta jos sattuu, niin otan sen seuraavaksi lukemisekseni kunhan pääsen Hitleristä irti. Olen 693 sivulla menossa ja painajaisia senkin kirjan sisältö tuottaa, vaikka olenkin lukenut jo niin paljon natsien aikakaudesta ennenkin.

    Sinähän olet muistaakseni lukenut Antti Tuurin Kylmien kyytimiehen? Siinä on myös aivan uudesta vinkkelistä tarkasteltu tätä oman kansamme kompurointia isänmaan veripelloissa. Huh huh, mihin ihminen kykeneekään!

    Minä olen isäni suvun puolelta "punainen" ja äitini puolelta "valkoinen" vaikka ei ehkä aivan lähisukulaisia kummaltakaan puolelta ole vuoden 1918 tapahtumiin ollut osallisena.

    Itse en tunnusta kumpaakaan väriä. Mieluummin katson vaikka Kieslowskin "Sinisen".

    Kun isä ja äiti olivat menneet naimisiin vuonna 1947 oli äitini isä sanonut, että niin mäni viimenennii tytär kommunistille...

    VastaaPoista
  2. Olet siis jonkin verran nuorempi minua. Äiti ja isä menivät naimisiin 1944 ja minä synnyin seuraavana vuonna, eli olen ensimmäistä suurta ikäluokkaa.

    Tuurin kirjaa en ole yksinkertaisesti saanut käsiini. Arvosteltavaksi se ei ole ehtinyt, ja kirjastosta täällä Vaasassa Tuureja ei ole ikinä tarpeeksi. Antti Tuurilla on täällä lähellä kirjoittamispaikkansa. Mutta tiedän kyllä mistä kirja kertoo.

    Vai olet sinä Hitleriin sotkeutunut? Siinä onkin tekeminen. Jos jostain löydät tuon Reichin, niin siinä on ensimmäinen yritys psykoanalysoida vähän Hitleriäkin...

    VastaaPoista
  3. Suosittelen Tuurin kirjaa, olen sen lukenut. Siltalan kirjoja olen pyrkinyt lukemaan tuoreeltaan, mutta tämä uusin oli liian laaja, kirjaston antamat kaksi viikkoa eivät riittäneet kuin selailuun. Ehkä joskus toiste.

    Vaikka olen pohjalainen, olen punaisen paapan ja mumman tyttärentytär. Myös isän vanhemmat olivat työläisiä, mutta heidän kuoltuaan isäni tuotiin kasvatiksi Pohjanmaalle körttiläiseen kotiin. Äitini muisti, kuinka koulun ovella oli mies pistimen kanssa estämässä koululaisia. Punaista mekkoa ei voinut myöskään pitää, koska silloin haukuttiin punikiksi.

    Äitini (joka oli kiihkeä demari) sanoi sisällissotaa veljessodaksi, mikä minun mielestäni kuvaa aika hyvin tuota traagista vaihetta maan historiassa.

    Kerrotaan, että kotipitäjässäni mietittiin isovanhempieni vakaumusta, että piti päättää, jääkö kunnalle lapsiparvi ruokittavaksi. Päädyttiin siihen, että kräätärin on parempi olla hengissä. Ja hänen vaimonsakin, vaikka "se naarassusi on pahempi".

    Tällä taustalla minusta on sitoutumaton, oikeastaan tuuliviiri.

    VastaaPoista
  4. Obeesia, julkipunaisia oli Pohjanmaalla vähän. Mutta Nurmossa kyllä saattoi olla, koska se on niin pienviljelysvaltaista aluetta. Samoin äidin kotipitäjä, Alavus. Virroilla olivat sitten jo ensimmäiset taistelut.

    Veljessota sopii oikein hyvin tähän sikäli, että oltiin Venäjänvallan aikana kaikki tsaarin lapsia. Siltala käyttää perheen kuvaa pohjana tulkinnoissaan.

    Oli hyvä kun toit tuon "naarassusi"-teeman esiin. Kirjailija Ilmari Kianto siitä taisi ensin pauhata ja perässä Hufvudstadsbladetin nimettömät ihmiset. Se tarkoitti yleensä naispunakaartilaista.

    Siltala omistaa naistaistelijoille kokonaisen luvun nimeltä (PU)NAISET, joka on erityisen hyvin dokumentoitu. Myös tuo että isäsi tuotiin kasvatiksi taatusti valkoiseen perheeseen oli hyvin yleistä.

    Miten se nyt on, onko Siltala kotoisin Nurmosta vai Alavudelta vai siltä väliltä, Sydänmaalta tai Kourasta?

    Vai tuuliviiri olet? Minulla meni nuoruus Vietnamin sodan vastaisessa taistelussa ja sysäyksen sain opiskeluaikoina Tricont-lehdestä, jossa tuotiin esille uuskolonialismin kaameuksia.

    Suomi oli 60-luvulla hiekkalaatikkoleikkejä verrattuna jenkkeihin, jossa oli aika ajoin vaaralliset paikat ja ajat. Vietnamin sotaan liittyy yleisvasemmistolaisuus, mutta ehkä vieläkin enemmän se, että kautta maailman me nuoret oltiin suuria ikäluokkia. Siis ääntä riitti.

    VastaaPoista
  5. Ripsa

    Monipuolinen ja kiinnostava jälleen tämä postauksesi. Siltalaa ihailin tuon "Työelämän huonontumisen...jne
    teoksen kirjoittamisesta.
    Aihe on minulle tuttu ja itse koettu kongreettisesti työvuosikymmenteni aikana.
    Täytyy ottaa suosituksestasi vaari, kunhan saan kirjan käsiini. Sopisi ilmeisen hyvin juuri joulunpyhien ajanvietteeksi,
    vaikka toisaalta en oikein nykyään jaksa enää perehtyä historiallisiin järkyttävyyksiin.
    Jo nuo huonosti hoidetut sikalojen sikaparat järkyttää: koskee niin "äidin sydämeen".

    VastaaPoista
  6. Kyllä sisällissodan aikaan ja jälkeen ihmisiä kohdeltiin monasti aivan yhtä huonosti kuin sikoja nykyään.

    En tiedä olisinko tätä Siltalaa ottanut, ellen olisi pohjalainen, siis selvästi isovanhempieni lapsi. Vain yksi isovanhempi on Kainuusta.

    Heikki Ylikangas on pohjalainen myös, samoin Juha Siltala. Historia on minulle harrastus ja varmaan johtuu siitä että isä opetti historiaa koulussa. Sillä oli tapana tuoda työt kotiin ja paljon puhuttiin historiaa iltaisin.

    VastaaPoista
  7. Ripsa,

    Juha Siltalan isän Heikki Siltalan suku on nurmolaista, esivanhempia löytyy myös Kuortaneelta ja Peräseinäjoelta. Esivanhemmissa vilahtelee Kalistajaa ja Huumoakin.

    Kuulu psykohistorioitsija on kuudes serkkuni. Meillä on yhteiset esivanhemmat, Matti Heikinpoika Veneskoski ja Briitta Matintytär Huumo, jotka elivät 1700-luvulla.

    Kourassa oli Siltalan talo, luultavasti Juhan isän kotitalo. Heikki Siltala oli opettaja.

    Olin alle kouluikäisenä kinkereillä Siltalassa ja suoritin kanttori A. Laaksolle ainakin seitsemän käskyä.

    Kourassa puhuttiin, että isäni äiti olisi kuollut kansalaissodassa, mutta se ei pidä paikkaansa. Hän kuoli keuhkotautiin Helsingissä vuonna 1918. Isänisä kuoli v. 1921. Sen jälkeen isäni vietiin Nurmoon, kasvatiksi körttiläiseen kotiin. Isä muisteli hyvällä kasvattivanhempiaan, joten hänellä lienee ollut siellä ihan mukavaa. Pariskunta oli lapseton, ja kai siksi otti orpolapsen hoidettavakseen.

    Kourassa oli tietysti pientilallisia, mutta oli myös saha, jonka työläisistä paikallinen työväenyhdistys muodostui.

    Isoisäni ja -äitini (äidin puolelta) olivat kräätäreitä.

    VastaaPoista
  8. Obeesia, sitten ollaan mekin sukulaisia. Huumon Matti, ent. Suomenmaan toimitussihteeeri, on isän pikkuserkku. Matti on tehnyt sukuselvityksen, joka minun pitäisi kirjoittaa puhtaaksi, siellä mennään 1600-luvulle, jolloin joku Loman-niminen tuli Närpiöstä Nurmoon. Loman tarkoittaa ilvestä.

    Mutta vanhassa Nurmossa kaikki taisivat olla sukua. Äiti ja isä, vaikka siis naapuripitäjistä, olivat 7. serkkuja.

    Minä muistan lapsuudesta hirveän hyvin, kun mentiin ja tultiin linja-autolla (Vaasa-Alavus-Virrat) ja reitti kulki Kouran-Sydänmaan kautta, sen pienen metallipajan nimeltä Metallikoura. Talo on vieläkin olemassa siinä tien vieressä.

    Olen tainnut kertoa sinulle ennenkin, että puolet sukua oli körttejä (mm. Kalistajan ihmiset) ja puolet nuorisoseuralaisia. Enkä muutenkaan muista kuin mukavia körttisukulaisia.

    Eikä siinä ollut mitään hirveää skismaa, sitä körttisukulaiset siunailivat Papalle, että kun ovat itse nähneet että siellä nuorisoseurantalon pihalla juovat viinaa. Pappahan perusti sitten Suomen Nuoriso-Opiston Mikkeliin, mutta vain yksi lapsista syntyi siellä. Pappa oli ennen sitä opettajana Laihialla. Ja siis kieltäytyi ottamassa kantaa sisällissodan osapuolten näkemyksiin, kun taas hänen ystävänsä Santeri Alkio ensin sovitteli pitkään, mutta taipui sitten valkoisten puolelle.

    Arvelinkin että Kourassa on ainakin ollut työväenyhdistys. Missä se saha oli/on?

    Veljes/sisällissodasta olen ajatellut aiemminkin samaa, kuin minkä Siltala pukee sanoiksi: osapuolet loivat toisensa. Eivät esimerkiksi jääkärit olleet mitenkään itsestään selvästi valkoisia, pientilallisten pohjalaispoikia.

    Nyt pitää vielä kysyä sinulta että mikä on kräätäri? Kraatarin kyllä tiedän.

    VastaaPoista
  9. Kräätäri on sama kuin kraatari tai räätäli. Kyllä se on ihan aitoa Nurmoon murretta.

    Kouran saha sijaitsi paikalla, joka rajoittui Nurmonjokeen, rautatiehen ja Kuorasluomaan, Kouran pysäkkiä vastapäätä.

    Olin itsekin yhden kesän sahalla töissä kouluaikoina. Siellä tienasi paremmin kuin turvenevalla, jossa myös olin kesätöissä.

    Äitini oli ennen avioliittoaan Huumossa piikana.

    Itse olen kirjannut sukutietoni Seppo Luhtasaaren Sukujutut -ohjelmaan. Tutustupa siihen, demoversiota voi katsella ja kokeilla ilmaiseksi. Löytyy netistä.

    Oletko muuten lukenut Nurmon pitäjänhistorian? Se on kolmiosainen teos. Siitä löytyy ihan mielenkiintoisia tietoja suvuista(mme).

    Seurakunta julkaisi joskus Nurmon kirjan, lienet sen lukenut?

    VastaaPoista
  10. Ovat jääneet nuo kirjat lukematta. Todennäköisesti ne Ripsaluomalla jossain ovat.

    Minähän en katsos itse ole ikinä Nurmossa asunut. Ei myöskään isä. Pappa taas lähti Ameriikkaan ja tienasi siellä seminaarirahat, että pääsi opiskelemaan Suomessa.

    Vanha Luomanni oli pitkään asumatta kun nuori isäntä Hermanni kaatui Tampereen valtauksessa. Pappa hänet löysi ruumiskasasta, kun kulki Punaisen ristin junassa hakemassa haavoittuneita Tampereelta. Luomannin Papalla oli 10 lasta ja heidän tietonsa minulla ovat. Taisi olla peräti neljä jotka lähtivät Ameriikkaan.

    Nurmon pitäjänhistoria on varmasti kirjastossakin. Täytyy ottaa asiakseen katsoa.

    En oikeastaan osaa Pohjanmaan murresta, alavutelaisen jollain lailla tunnistan, senkin tunnistan että lapualaisessa ja nurmolaisessa on selvästi eroa.

    Kuortanelaisista ne Mikkilät ovat sukua, ja todennäköisesti sullekin. Kävin kesällä sattumalta Kuortaneen hautausmaalla ja siellä oli tuttuja nimiä.

    VastaaPoista
  11. Valto, sinulle samoin - ja tytöillesi myös!

    Ja onnea ja onnistuvia remontteja myös ensi vuodelle! Pidin niistä sinun työn kuvauksistasi blogissasi, niissä on jotain hirmuisen totta, asioita joita muistan pienenä katselleeni, miten miehet töitään tekevät.

    VastaaPoista
  12. kansakunnat syntyy onneksi aina uudelleen ja yhä paremmiksi..toivo

    VastaaPoista
  13. Anonyymi, tarkoitat siis että paranevat uusien ikäpolvien myötä?

    Nyt kun aattelee Haitia, jossa kaikki on ollut sekaisin satoja vuosia, entinen siirtomaa ja sitä myötä huonot ja korriptoituneet tavat, orja-yhteiskunnalle perustunut ja sitten tulee vielä suuri luonnonkatastrofi, niin saa nähdä nouseeko siitä enää kansakuntaa.

    Joku Afrikan maa on kuulemma tarjonnut "vanhasta kodista" uuden kodin.

    Suomihan oli Venäjän suuriruhtinaskunta ja sitä ennen Ruotsin maakunta, joten ei täällä ollut ennen itsenäisyyttä juuri käsitystä siitä mitä voidaan tehdä ja sitä paitsi miten.

    N.k. sivistyneistö oli ohut kerros lähinnä ruotsinkielisiä porvareita, tuskin se tavallista rahavasta kovin hyvin tunsi.

    VastaaPoista
  14. Tuosta sivuhuomautuksena sanomastasi napanuoran kiertymisestä syntyvän lapsen kaulaan. Elin pitkänkin matkaa ihmisen kanssa, jolla tällainen maailmaantulo oli. Hän ei pahimmillakaan pakkasilla suostunut käyttämään kaulahuivia, ei kuoleman lähestyessä hengitystä helpottavaa, kaulaa koskettavaa laitetta halunnut käyttää.
    Helposti sanomme, etteivät ne kokemukset ole mahdollisia. Voisimmeko myös ajatella, että joillekuille ovat.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi, tottakai muistaminen, siis syntymätrauman, on mahdollista. Mutta tuskin se on tietoista. Siis että ihminen ei muista sitä samalla lailla kuin esimerkiksi että mitä tuli tehdyksi eilen.

    Syntyvällä lapsella ei ole vielä kieltä, mutta aika varmasti on kokemuksia. Odottavat äidit tietävät vatsassa olevan potkimisista sen mielenliikkeitä.

    Silti Frank Lake'n & kumpp. psykoanalyyttista suuntausta ei voida pitää tieteenä, koska syntytraumaa ei voida vedenpitävästi todistaa.

    Luulen että ystäväsi huomio, että kaulaliinaa ei pidä käyttää, eikä mikään saa kaulassa kiristää, oli sitten aivan oikeaa itsehoitoa. Ehkä hänelle oli kerrottu syntymänsä vaiheista? Eli hän tiesi niistä sitä kautta? Ilmeisesti.

    VastaaPoista
  16. Mielenkiintoista kirjoittelua sinulla täällä.
    Antti Tuurin kirja Kylmien kyytimies ja Heikki Ylikankaan näytelmä ovat minulle siviilipalvelun käyneenä läheisiä.
    Taitaa olla myös harvinaista, että isä Matti Keski-Luoma s.1891 oli vapaussodan kokenut ja poika Matti Keski-Luoma s.1952 on siviilipalvelun suorittanut.
    Terveisiä täältä Ripsaluoman entisen Luomannin nykyisen Hosian naapurista. Matti Keski-Luoma

    VastaaPoista
  17. Matti!

    Onpas mukavaa että olet eksynyt blogiini!

    Niin kuin tuolla Obeesia kirjoittaa, Siltala taitaa olla nurmoolaisia. Olen kerran nähnyt hänen pitävän luennon, täällä Vaasas, hyvän pitikin. Oletan että pitää myös hyviä seminaareja, yliopistolla.

    Ylikankaan kirjatkin ovat hyviä. Esimerkiksi se Kansanliikkeiden Pohjanmaa, vaikka muistaakseni siinä kirjassa oli muitakin kirjoittajia. Se aihehan on hirmuisen laaja.

    Silloin kun pääsin vielä käymään Ripsaluomalla kun muitakin sukulaisia oli paikalla, niin lämpimästi muistan sinua hienoja naapurina. Tänä kesänä ei taidettu tavata, mutta ei ole mökillä juuri mustikoitakaan. On ehkä ollut halla.

    VastaaPoista
  18. Olin vilustunut ja oli aikaa löytää blogisi ja lueskella.
    Tuo Obeelia näyttää olevan juuriltaan Kourasta, mutta en tiedä kuka hän on, vaikka lähes asuin monet talvet Kourassa ajamassa enoni Bruuno Niemistön taksia.
    Olisi mukava lukea joskus tekstiäsi Nurmoo Seuran (www.saunalahti.fi/nurmose/)julkaisuissa, tekstiä vaikka papastasi.
    Terveisin Matti

    VastaaPoista
  19. Matti,

    kiitos osoitteesta. Papan jäljellä oleva arkisto on suljettuna muutamaan pahvilaatikkoon siellä Ripsaluomalla. Olen yrittänyt saada niitä tänne Vaasan maakunta-arkistoon, koska täällä on Etelä-Pohjanmaan nuorisoseura-arkisto.

    Puhuin sen arkiston kohtalosta aikoinaan Mäen Akin kanssa (mahdoitko tuntea?), ja sanoin että senhetkinen arkisto jossain pölyisessä kellarissa, jossa kävin päivittelemässä sitä Akin kanssa, oli väärässä paikassa eikä sitä paitsi kukaan ollut ikinä kunnolla järjestänyt sitä.

    Sen takia Papan arkisto sopisi tänne. En kyllä tiedä mitä tulee olemaan siellä uudessa Seinäjoen kirjastossa. Siellä on vissiin maakuntakirjasto, mutta ei -arkistoa? En ole nähnyt pytinkiä vielä.

    Joka tapauksessa tällä erää Papasta ei ole käytettävissä niitä papereita, jotka ovat M.E. Mäen kirjan ulkopuolisia lähteitä. Harmittaa.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista