28.3.13

Kylmä kevät


Kun kävelee nopeasti, niin lihakset alkavat lämmittää. Kun kävelee iltapäivällä, voi mennä vähemmin vaattein. Tuulipuku riittää. On mukava kuulua siihen kansaan, koska paleleminen on vain nuorten muotinukkien asia. Mihis niistä on muuta kuin tärisemään maailman kyljessä, kuten joku runoilija sanoi, hytisemään ja hypähtelemään odottelemassa bussia tai metroa?

On vanhempiakin muotinukkeja. Heillä on päällään turkki, joka suojaa aidosti kylmältä. Paremmin suojaisi tietenkin naalia, jolta se on otettu, mutta ei ole tullut mieleen hankkia suihkemaalia, varsinkaan kun en omista käsilaukkua. Turkkihan on ikuinen vaate. Voi olla että tuulipuku on ikuisempi.

Tuulipuku on oikeastaan muovipussi, jossa on vähän vanua välissä. Muovijätettä sisäänsä saanut valas kuoli tässä viikko sitten tukehtumalla. Kaikella on hintansa, eikö niin?

Ei voida tästä mennä taaksepäin noinvain, oppia kutomaan villakangasta suomenlampaan lyhyestä villasta, kehrätä lankaa öljylampun valossa niin kuin isoäiti teki. Emmepä me myöskään saa kunnollista lisäaineetonta ruokaa enää. Ei maito ole maitoa eikä voi voita. Eikä perunakaan useimmiten maistu kuin joltain hyvin etäiseltä kaltaiseltaan. Silakka olisi kyllä jotain, jos sitä löytäisi jostain tuoreena. Voisi löytyäkin, mutta se on täynnä sitten dioksiineja ja muita myrkkyä.

Aurinko paistaa ja näyttää hienosti lapsenlasten pienten kämmenten jäljet parvekkeen ovella. Pääsiäisen lähestyessä maailma suurenee. Kun lapset lähtevät pois maasta kohta, niin kykenenkö pesemään sen ikkunan? Ehkä ne jäljet pitäisi jättää siihen muistoksi että tuollaiset olivat sormenne vuosia sitten? Olisivat ehkä jälkinä läsnä.

Päivällä on niin lämmin että lätäköt ovat laajenneet lammiksi. Tuulikaappi on pestävä kurasta päivittäin, vaikka kissakaan ei mene ulos. Kaupunki on rumimmillaan. Lumi on likaista, autot ajavat sumeilematta eteen ja polvea särkee edelleen, kun auto ajoi päälleni marraskuussa. Jalankulkutiellä, pysähtymättä, vihreiden valojen palaessa.

YLE Radio 1:n historiaohjelmassa oli hieno sarja nimeltä Amerikanpostia Pöljänkylälle. Siinä kerrottiin pienen talon asumisesta ja miten se onnistui kun sodassa vammautunut mies jäi asumaan yksin kahden tyttären kanssa sukutaloa ja vaimon oli lähdettävä Amerikkaan tienaamaan rahaa kiinnelainoja varten. Tämä oli niin myöhään kuin 1947. Englanninkielistä maailmaa mietin aika usein ja tässä yksi juttu.

Minä olin opiskelemassa 1960-luvulla muutaman vuoden. Ei ollut opintolainaa edes, muista etuisuuksista puhumattakaan. Olin siis töissä Tukholmassa kesät ja joskus pitempäänkin. Sen ohessa senttasin lehtiin kulttuurijuttuja ja selvisin hengissä ja oli kattokin pään päällä.

Tukholmassa oli pulaa työväestä ja suomalaisia ja suomenruotsalaisia (edit. 29.3.: tottapuhuen suomenruotsalaisia todella oli aika paljon, esim. Gösta Ågren teki Tukholmassa ensimmäisen filminsä) oli siellä paljon. Olen pari vuotta sitten käynyt uudestaan luokkatoverin luona. Hän jäi sinne. Niin jäivät monet muutkin. Minä tein kaikkeni päästäkseni sieltä pois, koska se asuminen ja oleminen ei ollut ihmisarvoista elämää. En ollut tiennyt ennen että toisen luokan kansalaisia on. Ruotsinsuomalaisistakin tuli viime vuonna dokumentti, jota katselin hartaasti.

Katselin juuri televisiosta Olof Palmea (R.I.P.) käsittelevää dokumenttia, joka sai minut muistamaan asioita. Olin ollut Olof Palmen vetämässä soihtukulkueessa 21.8.1968. Sitä en unohda ikinä. Olin aivan varma siitä että marssi muutti Euroopan kulkua. Eihän se muuttanut. Mutta ehkä nykyisessä Prahassa marssin merkitys nähdään? En tiedä.

Siitä ei pääse mihinkään että Tukholma on kaunis kaupunki. Tuossa lopussa on ystäväni lähettämä pääsiäistervehdys aivan Tukholman keskustassa. Tuli kova ikävä kävelemään kaupungin katuja. Kuvaajan selän takana on Slussen ja Fotografiska, se paikka jonne suomenlaivat tulivat: Bore I, II ja III. Fotografiska on yksityinen valokuvagalleria, joka tuottaa hienoja näyttelyitä. Edessä näkyvä laiva on af Chapman, jossa Tukholman aikoinani reppumatkailijat yöpyivät. Heitä oli paljon. Tukholma oli monikansallinen ja suuri kaupunki.

Etsiskelin ruotsalaista runoa joka sopisi tämän kuvan kanssa yhteen. Kirjahyllystä osui käteen Göran Sonnevin Otavan Delfiinikirjoissa (R.I.P.) ilmestynyt ja Pentti Saarikosken (R.I.P.) suomentama Keskeneräinen kieli vuodelta 1977. Alkupuheen on kirjoittanut Mia Berner (R.I.P.). Kyllä, runo sotii ja lujaa kauniin kuvan kanssa, mutta moni asia on aina olemassa samaan aikaan:

61
Todellisuuden raskas muutos
tapahtuu nyt
totaalisen, globaalisen niukkuuden
tasolla,
saasteiden
raja-arvoissa,
absoluuttisten resurssien pisteessä

Ja metaforien pisteessä
tuntemattomassa vielä
tiedon mahdollisuus

Kuva: Terttu Jakovljevic

16 kommenttia:

  1. ripsa

    olen ikäni nauranut tuulipuvulle, mutta täällä korvessa olen melkein pehmennyt sille ajatukselle, että sellainen roikkuisi tuossa verannan naulassa.

    jossakin vaiheessa se oli pankkiryöstäjien kansallispuku; hesarista saattoi lukea, että naamioitunut mies ryösti kansallis-psake-pankin konttorin. ryöstöhetkellä miehen päässä oli musta pipo. kasvojen suojana oli sukka. yllään hänellä oli sininen tuulipuku, jonka hihoissa, sivutaskujen yläpuolella ja vetoketjun molemmilla puolilla oli valkoiset raidat . jalassaan miehellä oli raitaiset lenkkitossut.

    helsingissä asuessani näin läheisessä puistossa ryhmän tuulipukuun pukeutuneita ihmisiä, jotka liikehtivät verkkaisesti. liikkeet tuntuivat liittyvän toisiinsa saumattomasti. edellisen liikkeen loppuessa siinä oli jo aavistus seuraavasta. kiinalaisen aamuvoimistelun harrastajat siinä kokoontuivat aamuisin puolen tunnin harjoitukseensa.

    ps. lähden tukholmaan ensi viikolla. viivyn vain yhden päivän, mutta riemu se on yhtä kaikki.

    VastaaPoista
  2. Keijo,

    joo, taitaa siinä olla tunnelmiakin. Yritin saada siihen punaisen langan. Ehkä se siellä piilee. Ainakin aion jatkaa Sonnevin kirjan uudelleenlukemista. Se on hieno.

    Meri,

    olen vihreänä kateudesta että pääset käymään Tukholmassa. Niin kuin näkyy, siellä ei mikään edes viherrä, vaikka se on meitä etelämpänä, mutta yhtäkaikki se on kaunis. Ei Helsinki ole kuin brutaali teräslasibetoni-kuutioiden rykelmä Tukholmaan verrattuna.

    Tampereen Sorsapuistossa oli tai-ji -jumppaajia muinoin myös. Kesät-talvet. Sorsapuisto on aivan yliopiston vieressä, joten 90-luvun puolivälissä näin heitä aina, milloin laudaturseminaari sattui alkamaan aikaisin aamulla. Heitä oli myös Pyynikillä jossa luin aikuiskasvatusta.

    Joo ja tuulipuvut, tottakai! Ja hyvin demokraattisia ryhmiä, kaikenikäisiä, kaikenmallisia. Ilman tuulipukua aukealle ei pysy lämpimänä ja tai-ji on verkkaista päivän käynnistelemistä.

    Täällä oli todella kylmä yö, vielä aamuseitsemältä oli pakkaskukkia parvekkeen ikkunoissa. Kun meillä ovi falskaa, niin pakkasta ei ollut kuin -5.

    Mutta muista Meri kunnon pukeutuminen Tukholmaan! Siellä on pitkiä tuulikanjoneita varsinkin keskustassa. Ja käy Fotografiskassa minunkin puolestani! Ja puhu suomea niin että raikuu! Ainakin metropilettien myyjät osasivat sitä. Ja Fotografiskassa sitä osataan myös!

    VastaaPoista
  3. Käytiin pilikillä Nuasella. 2 kivinilkkaa "iski" kauheilla voimillaan onkeen (n. 3 cm pitkiä kiisken näköisiä kaloja), ei muuta. Kierrettiin yksi iso saari kokonaan ja suojanpuolella metallipaljussa pidettiin tulia ja keiteltiin kahveja, makkaraa paisteltiin. Pojat teki kirveillä koloja jäähän ja muuta touhusivat. Kun paikalta lähdettiin, jäljistä (ei roskaisista) olisi voinut päätellä armeijanosaston siinä vuorokauden tolskanneen.

    Itätuuli oli kylymää.

    Mulla nyt selkä niin kipeä, että ei oikein liikkeelle pääse. Se pyllistymä nikamien välissä jälleen ärtsyilee. Huomenna olisi olisi hyvät humpat Napiksella, mutta ei näillä kivuilla.

    Minä en pääsiäsibassioita osaa kuunnella, korvat soi niin, että hyvä jos Souvareiden humpanrytmit erotan.

    Muutenkin pääsiäinen menee pakanamaisin menoin kuten ennenkin. Ei "pyhyyden" häivääkään siis.

    Mutta ihmisinä tässä menetellään. Luulen, että kehnompiakin maailmaan mahtuu. Pohjois Korean johtajaparat esimerkiksi jotka ydinaseilla uhkailevat.

    Hyviä vapaapäiviä jokatapauksessa arjesta teille kaikille.

    VastaaPoista
  4. Valto,

    ei meillä juuri ole vapaapäiviä. Työtä kaikki. Kirjoittamistöitä. Ja niinkus tiedät ei niihin ryhdytä noin vain, vaan aiheen pitää paisua mielessä aika pakottavaksi, ennen kuin se ottaa jonkun järjellisen muodon.

    On hirveän hyvä tämä blogimaailma. Oheisajatukset ovat tärkeitä aina.

    Kivinilkasta en ole koskaan edes kuullut. Mutta tunnen kaloja Lappajärvestä ja sitten kesämökin järvestä, erilaisia, mutta jos tuo kivinilkka on jotain, niin kuulostaa simpulta. Sellaisen olen joskus nähnyt jonkun saaneen Lappajärvestä. Oli uinut katiskaan.

    Voiko noita syödä? Jos vertaat kiiskiin, niin kiiskethän ovat kamalan pieniä. Ja teillä 5-henkinen perhe. Niin oli meilläkin lapsuusperhe. Ja kesät elettiin kaloilla ja lähimaatalojen kananmunilla, maidolla ja vihannekset kasvatettiin itse.

    Vaikka isä oli vanhempi lehtori koulussa, niin rahasta oli aina tiukkaa, koska isä oli ainut töissä ja sen piti maksaa aravaa. Äiti tienasi senttaamalla, ja vaikka ne summat olivat suhteessa paljon isompia silloin kun ovat nyt - eikähän senttareita juuri enää ole - niin ne rahat menivät äidin ensi-iltapukuihin ja semmoisiin. Yhtä tyhjän kans.

    Minä katselin sitä äidin touhua 8-vuotiaasta asti ja päätin silloin, että jos jotain senkaltaista teen, niin ulkonäköön en pane senttiäkään, eiku penniäkään. Enkä ole pannut.

    Pelastusarmeijan kirpputori oli mulle tuttu jo opiskelijana tietenkin.Niin kuin muillekin opiskelijoille.

    Olen kuljeksinut näinä päivinä ulkona niin paljon kuin olen ehtinyt ja katsellut tätäkin kaupunkia vasten tuota Tukholman hienoa silhuettia. Onhan Ruotsissa aina ollut paljon enemmän rahaa kuin täällä. Mutta kyllä niillä Ruotsin herroilla on ollut huomattavasti paljon parempi maku kuin meikäläisillä!

    Mutta en tajua sitä, että täällä pannaan pienet rahat rumaan rakentamiseen. Se ei olisi pakko ollenkaan. Hesan Töölönlahti, joka olisi ollut hieno mahdollisuus toiseksi kaupungin keskustaksi, pilattiin änkemällä toisiinsa sopimattomia rakennuksia vieri viereen.

    Entinen kotikaupunkini näyttää niin tavattoman luotaantyöntävältä, kun sen kamaluuden näkee ensimmäiseksi kun junalla tulee. Kauneus olisi ilmaista. Miksi ei siitä meren sisälahden ympäristöstä tehty sitten edes puistoa? Hengähdyspaikkaa kaikelle kansalle?

    En tiedä, en käsitä. Ei ole taidettu siinä kaupungissa ymmärtää ihmisten viihtymisen merkitystä.

    VastaaPoista
  5. Ei kai kivinilkka-kalaa kehtaa paistinpannulleen ottaa kuin vasta sitten, kun muuta syötävää ei ole. Savon järvistä en muista näitä saaduksi, mutta täällä Kainuussa kai aika yleinen kala. Kiiskeä muistuttaa.

    Kiiski kasvaa muuten rauhallisissa metsälammissa joskus aika suureksi. Niitä saatiin lapsena eräästä sellaisesta katiskalla vaikka kuinka paljon.

    Aleksis Kiven kirjeissä Töölön kirj.asu on "Thöölö".

    Luen niitä nyt ja eräänlaista kärsimysnäytelmää saa siinäkin seurata. Lähinnä tähän mennessä olen saanut selville ainaisen rahan puutteen; elämä muutamasta ruplasta (myöhemmin markasta) jatkuvasti kiinni vaikka tekstiä kirjailija saa valmiiksi ja maailmalle lähetettäväksi.

    Aivan toisenlainen Kivi minulle kirjeidensä avulla avautuu kuin mitä tähän mennessä olen hänestä lukenut.

    Ajattelen, että turhaa ovat Meret ja muut kyniään hänen elämänkertoihinsa tylstyttäneet kun hänet saa ihan eläväksi muutamienkin kirjeidensä kautta.

    Tarvitseeko tärkeitä ihmisiä tekoineen aivan luita myöten kaluta? Eikö jotain saisi aina jäädä arvailujen ja lukijansa mielikuvituksenkin varaan ne kun voivat toisinaan tehdä enemmän oikeutta kuin muu tomujen pölistely?

    Tässäkin "kriittisessä laitoksessa" Alexis nuritaan ensin puolen kirjan tekstivyörytyksellä monelta kantilta ennen kuin itse kirjeisiin käsiksi käydään.

    No, kai elämänkertoja kirjoitetaan myös sen vuoksi, ettei kohde unohdu. Hirmuisistakin tyranneista.

    Aleksis Kivi, Kriittinen editio. Toimittaneet Juhani Niemi, Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma ja Jyrki Nummi. (SKS 2012)

    VastaaPoista
  6. Valto,
    aha, siis joku pohjoisempi kala. No oli siinä poijille ihmettelemistä että mikä se tämä saalis on. Saarikoskella on hieno kuunnelma nimeltä Kevään ensimmäinen saalis. Siinä se saalis oli sitten perheen kuolema.

    Mutta ehkä olet kuullut sen. En muista nähneeni ilmoistusta uudelleenlähetyksestä, mutta en minä nyt ihan aina kotonakaan ole.

    Leo lähti juuri työhuoneelle, minä aloittelen kirjoittamista. Meni myöhäiseksi eilinen lopettaminen.

    Täytyy kaivaa tuo Aleksiksen kriittinen editio. Mulla on joku Juhani Niemen opus, törmäsin siihen vastikään kun etsin jotakuta muuta opusta, mielestäni se oli joku elämänkerta eikä ollenkaan huono. Jyrki Nummi on vissiin kans Helsingin yliopistossa joku tutkija, noita muita en tunne. Jyrkin veli Markus on kirjailija ja hieno onkin. Hänen viimeisin kirjansa oli Karkkipäivä, aivan jumalattoman upea kirja lapsista.

    Mutta kun nuriset että pitää nurita tyyppi ensin sisältäulos ja uloltasisään niin luulen että tuossa noudatetaan kyllä kirjallisuustieteen kaikkia hyviä sääntöjä.

    Jos Alexis on sanonut Thöölö, niin kyllä se todella sitten on joutunut tappelemaan oppiakseen suomen. Tai sitten ruotsin, mulle on aina jäänyt epäselväksi kumpi oli n.k. äidinkieli. Joka tapauksessa muistan meille opetetun koulussa että Kivi oli se joka loi kirjoitetun suomen.

    Ylhäisön piirissä ruotsi oli kuitenkin kieli jolla puhuttiin.

    Minä aion istahtaa kolmelta iltapäivällä, kahden tunnin päästä, kuuntelemaan Bergmanin yhden perheen kirjeenvaihtoa, kuunnelma siitä on tehty. Bergmanin vaimo kuoli, se von Rosen, ja tytär yritti saada lasta aikaan samaan aikaan.

    Biologia meitä vie, Valto. Onneksi ei olla tämän kummempia ihmisiksi, jos oltain jotain erinomaista, niin olisi meissä ja meille kestämistä!

    VastaaPoista
  7. Niin, Ripsa, en minä sillä tavalla nurise, että käytäntöjä pitäisi kirjallisuustieteessä mennä muuttamaan. Puhun tuntemuksista yksilötasolla jossa ei välttämättä "tiedettä" tarvita asioita ymmärtääkseen.

    Tunteentasoja tässä kontrahtoeda yritän.

    Tuosta Kiven kielestä. Minä en ruotsiksi kirjoittamiaan kirjeitä ymmärrettävästi kykene lukemaan, mutta niiden suomennosten mukaan kieli on paljon "puhtaampaa" kuin suomeksi kirjoittamansa kirjeet.

    Kivi käy kirjeenvaihtoa (josta vain hänen kirjoittamansa esille tuodaan) mm. Elais Lönrothin kanssa, ja nimenomaan pyrkimyksenään on saada aikaiseksi mahdollisimman hyvää suomenkieltä; kyselee siis neuvoja. Ja kuten tunnettua on, hän siinä onnistuu.

    Huvittava yksityiskohta jonka juuri luin, on se, kun hän vertaa ruotsinkielisessä "Siuntioossa" asuvaa väestöä tylsäksi verrattuna hummoorin taitavaan suomenkieliseen rahvaaseen. Ja sieltä kai (Nurmijärven maisemista) veljestenkin kielen hän mallinsikin.

    Mielenkiintoisia ovat myös ne kirjeet, jotka hän on lähettänyt ystävälleen metsänhoitaja Robert Svanströmille tänne Kainuuseen, Hyrynsalmelle ja toivonut (aikonut ja aikonut) tehdä matkan "Lapin rajoille", saamatta sitä aikaiseksi koskaan ihan vain rahanpuutteen vuoksi.

    Kivestä Timo K. Mukkaan ja Kalervo Palsaan käynyt ovat taiteilijoiden tiet. Nyt yltäkylläisyys on vienyt uusien syntymahdollisuuden; on se kummallista.

    En osaa veikata yhtään nykykirjailijaa (Suomi) jonka tekstit eläisivät vielä 150 vuoden kuluttua. Tarvitseeko niin ollakaan?

    VastaaPoista
  8. Valto

    Selevä. Selkis nyt sitten tuokin. Eli Aleksis tuli tehneeksi todella suurtyön! Olin kyllä jo aatellut että miten hän ois voinut olla ruotsinkieltä käyttävässä yliopistossa noihin aikoihin, siis suomenkielisenä.

    Olin jotenkin epämääräisesti ajatellut, että ehkä Nurmijärvi oli oikeasti kakskielinen. Tsaari Aleksanteri II aikaan meille tuli oikeus suomenkielen käyttöön ja kansakouluihin, mutta ei niitäkään maasta polkaistu, tietenkään.

    Kiinnostava tieto tuo, että sai osviittaa sieltä teidän suunnasta kielen suhteen. Aina olen kyllä olettanut että kielipäätä hänellä kyllä oli, kun pystyi kuuntelemalla luomaan hahmoja, joissa ehdottomasti oli oma kielensä, miltei erikseen kullakin esim. seitsemällä veljellä.

    Se on nimittäin aikamoinen loikka, hypätä indoeurooppalaisesta kielestä suomalais-ugrilaiseen. Kaikki on erilaista. Sitten vielä kun piti tehdä isompi loikka yli kulttuurimuurin.

    Ruotsalaisethan pitivät suomalaisia mongoleina. Ja kyse ei ole tietenkään rodusta. Jos ruotsinkieliset oppineet olivat pitempiä ja hyvinvoivempia kuin suomenkieliset, kyse ei tietenkään ollut rodusta, vaan huonosta ruuasta, puutteesta ja usein nälästä.

    Silloinhan ihminen ei jaksa edes kasvaa.

    Täytyy ettiä tuo kirja. Se voi jopa olla Tritoniassa, tiedekirjastossamme. Siellä voi muistaakseni opiskella suomen kieltä ja kirjallisuutta. En ole nyt oppiaineesta aivan varma, mutta eikös suomi ole kuitenkin kieli? Ja kieliosasto meidän tynkä-yliopistossa on.

    VastaaPoista
  9. Ripsa

    Sain tämän kirjan lainaan ihan tavallisesta kaupunginkirjastosta.

    VastaaPoista
  10. Valto,

    joo. Mutta jo toissavuonna ilmoitettiin, että tänä vuonna ruvetaan nimekkeiden määrää pienentämään täällä, kyseessä on siis kaupungin budjetti.

    Uus valtuusto teki avauksen, jossa satsaukseksi riittävät miljoonia maksavat tekonurmikentät ja keinojää. Niistä ei ole oikein kirjojen lukemisen helpottamiseksi.

    Kirjakaupasta ei saa mitään. Terveyskeskusjärjestelmä on ajettu alas. Se on tätä nykyä juridinen henkilö, joka ei ole vastuussa mistään.

    Saa nähdä mitä täällä seuraavaksi tapahtuu.

    VastaaPoista
  11. Ripsa, saat sinä tuon kirjan kaukolainan Vaasaan uskon ma. Kai sielläkin tässä asiassa noudatetaan valtakunnallista mallia. Kaukolaina maksaa tilaajalle täällä Kajaanissa 2 euroa, maakunnan sisällä 1 euro ja kirjan varaus 50 senttiä. Sakkomaksu 1€/kirja/myöhästyminen.

    Kajaanin kaupubginkirjasto saa minulta palvelusta (vähän paikalle sattuvasta henkilöstä riippuen) 9-10 plussan.

    Panin nämä hinnat esimerkiksi, että verrataanpa niitä, ovatko samat.

    VastaaPoista
  12. Niin noista kaupunkien satsauksista mitä mihinkin.

    Suna Vuori kirjoitti 15.3. Hesarissa http://www.hs.fi/paivanlehti/kulttuuri/Kajaani+Suomen+Unkari/a1363243564766

    Lähetin Sunan sähköpostiin asiasta kommenttia jossa kerroin, kuinka täälläkin alkaa kulttuuririntamalla ahdistaa sitä mukaa, mitä enemmän persut saavat valtaa kaupunginvaltuustossa. Teatteri on ensisijainen poistojen kohde ja sitä rataa tietenkin kirjasto jne. Ehdotin, että HS "rantauttaa" asiantuntijatoimittajansa tänne muutamaksi päiväksi kartoittamaan tilannetta. Oli kuulema mainio ehdotus uutisaiheeksi ja ehdotus on kai nyt sitten harkittavana. Saas nähdä sitten. Perustelin kyllä ehdotukseni kunnolla, etten "vain ehdottanut".

    VastaaPoista
  13. Valto:

    olen minä joitain kaukolainoja aina joskus saanutkin. Useimmiten olen tarvinnut jonkun englanninkielisen, siis että pystyn vertaamaan. Siitä kyllä olen päätellyt että tiedekirjasto ei ole erityisen hyvin varusteltu.

    Viimeksi syksyllä sain jonkun opuksen Oulusta. Ja tuli nopeasti.

    Niin että joo, kyllä minä varmaan sen saan. Ongelma on vain se, että kuulostaa sen verran mahtavalta opukselta tuo Aleksiksen historia, että tuskin minä kuukaudessa sitä saan luetuksi. Siis kun ei ole työn alla, niin sanotusti.

    Ja hyvä olisi jos Suna Vuori ottaisi esityksen tosissaan. Sitä teidän teatteria on sääli. Se oli vuosikymmen pari sitten ihan parhaita maassa. Että on omituista jos eivät näe sen arvoa.

    Tosin nuo kaupungin rahat ovat vissiin suhteessa valtion rahoihin kasvaneet. Ja kuka niitä vahtii että mihin tarkoitukseen ne käytetään? Täällä ainakin olen lähinnä oppinut epäluuloiseksi.

    En muista kuinka kauan siitä on kun rahat olivat korvamerkittyjä. Aika kauan kumminkin.

    Arvo- ja talousliberaalit ovat ihmesakkia. Että jos ne ovat niitä ps-porukoita, niin miksi herrannimessä just ne olisivat kulttuurivihamielisiä? Eihän kenenkään ole pakko katsoa telkkariakaan, vaikka vero onkin pakko!

    Voi olla että kulttuurikasvatus on epäonnistunut vähän joka puolella.

    VastaaPoista
  14. Olisipa sitä rahantölömyä yltämenoin niin hankkisit Alexis Stenvallin kirjeet itselles: https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2597

    43 euroa on aika kova hinta, vaikka tuskin se tässä teoksessa kustantajalleen mikään suuri tulonlähde on. Tekemistä siinä on ollut melkoisesti tekijöilläänkin kun ajatellaan, kuinka pilkuntarkasti ovat kirjeet "kritisoineet".

    Acricolan sivuilta voi näköjään näitä samoja kirjeitä lukea ihan näin netin välitykselläkin, että pääsee makuun, mitä kirjaankin on sisällytetty: http://agricola.utu.fi/julkaisut/julkaisusarja/kktk/aleksis/

    VastaaPoista
  15. Valto,

    minulla on mieletön lista kirjoja jotka olisi pakko saada. Tulevaisuudessa voi tulla helpotusta sikäli, että ehkä saan Ameriikanpaketteja kirjoineen lähiaikoina.

    Täytyy kattoa. Olen aivan vakuuttunut siitä että kirja olisi minulle tärkeä, niin että panin sen jo pääsiäisenä nro 1 listalla.

    Pahus sentään. Syksyllä tuhlasin rahaa 80 euroa kirjoihin Akateemisessa ja nyt on vieläkin syntinen olo.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista