5.5.13

Outoja sanoja



Opettelen lukemaan viktoriaanista englantia. Kiertoilmauksia on tuhottomasti. Osa niistä on sanakirjoissa, osan oppii vain asiayhteydestä: he took familiarities. Siinä kaikki. Mutta seuraavaksi sanotaan että se tyttö ei oikein kyennyt ikinä elämään aviomiehensä kanssa niin kuin vaimot tapaavat elää. Joku Lady saattoi kutsulla kuiskuttaa ystävättären korvaan, että neidillä ei ole käytöstapoja.

Minusta tuossa oli tavattoman iso loikka. Miten pitkälle se serkku tai naapurinpoika siis oikein meni? Tarinassa mennään eteenpäin sen verran että lapsia ei koskaan tule, paitsi sille serkkupojalle ja jonkun muun kanssa, sen sijaan tyttö kasvaa naiseksi, opiskelee yliopistossa ja rupeaa kirjoittamaan kirjoja. On kyllä naimisissa ja tekee yhdessä työtä miehensä kanssa.

Viktoriaanisessa tekstissä joudutaan hyvin koukeroisin sanakääntein kertomaan, että kukaan ei oikein tiedä, mikä on sukupuoli ja miksi. Asioista ei puhuttu kuin kiertoteitse. Olin ilahtunut oivalluksesta: jo viktoriaanisen ajan Englannissa joku on pohtinut sukupuoliroolin, sukupuolen ja sivistyksen merkitystä oppineiden naisten keskuudessa. Ja siinä sivussa miesten maailma tuntui muuttuneen myös.



Mukaan sekoittuu valitettavasti brittien luokkayhteiskunta, niin että tarina muuttuu entistä monimutkaisemmaksi. Yritän miettiä Suomessa jotain vastaavaa enkä löydä kuin kenraalikuvernööri Bobrikovin ja sitä ennen veren- mutta ennen kaikkea rahanhimoisia Ruotsin kuninkaan ruotsia puhuvia vouteja maakunnissa, jostain syystä niitä oli isompien kirkkojen liepeillä. Ja tietenkin tätini kertomukset Helsingin yliopiston kielisodasta 1930-luvulla. Hän toimi ylioppilaskunnassa jonkin aikaa, mutta kuului tietenkin liberaalisiipeen.

Sillä ei todellakaan 30-luvulla tarkoitettu nykyistä oikeistoliberalismia, joka on lähinnä sanaväännös, mikäli ajatellaan yhteiskuntapolitiikkaa ja/tai -filosofiaa. Tuolloin yliopisto haluttiin suomenkieliseksi, jota se ei monasti käytännössä ollut. Nyt kun sitä ajattelen, niin ei sitäkään skismaa ollut historianoppikirjoissa koulussa. Mutta täti luki suomea ja kansanrunoutta, jollaista ei hänen mielestään ollut syntynyt ruotsinkielisille, joten kulttuurinen juopa oli olemassa.

Analogiaa ei synny varmaan siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomi on ollut kolonisoitu maa, kun sen sijaan Englanti on se siirtomaaherra, oikea maailmanvaltias. Että siis johduin kiinnostumaan rouvista ja neideistä, jotka ovat olleet enemmän varjossa. Epäilemättä heidät on kasvatettu pysyttelemään varjossa.



Kirjaston englanninkielisestä hyllystä tarttui mukaani Leon Edelin laiha ja tiheä kirja Bloomsbury. A House of Lions. Olen lukenut kirjaa vähittäin, henkilön kerrallaan. Bloomsbury-ryhmään kuului paljon ihmisiä: Clive Bell (1881-1964), Vanessa Bell (1879-1961), Roger Fry (1866-1934), Duncan Grant (1885-1978), Maynard Keynes (1883-1946), Desmond MacCarthy (1877-1952), Lytton Strachey (1880-1932), Leonard Woolf (188o-1969), Virginia Woolf (1882-1941). Kaksi noista nimistä oli ennestään tuttuja: taloustieteilija Keynes ja Virginia Woolf. Olin kyllä kuullut ryhmästä, mutta nyt vasta löysin kirjan jossa kerrotaan miten näiden ihmisten tiedot, taidot ja ajatukset limittyvät, miten he päätyvät kaikki tahollaan pyrkimään irti entisestä ja luomaan uusia tapoja lähestyä asioita.

Mutta juuri tällaista englantia en ollut ennen lukenut. Se on ilmeisesti erittäin huoliteltua. En ihmettele yhtään, että kirjaa ei ole suomennettu. Joka sivulla tulee vastaan ongelmia. Kirjahan ei ole fiktiota, vaan se on löyhästi toisiinsa liittyviä esseitä. Niistä lopulta alkaa syntyä kuva hyvin elinvoimaisesta porukasta, joka epäilemättä on vaikuttanut osaltaan siihenkin, että imperiumi alkoi näyttää tarpeettomalta. Woolfin perhe julkaisi esimerkiksi kirjoja, joissa kritisoitiin sekä imperiumia että maan sisäisiä luokkaeroja. Puhumattakaan runouden ja fiktion uudenlaisesta tavasta lähestyä tavallisia aiheita, kuten perhettä, rakkautta, luontoa.

Virginia Woolf on se kirjailija, jota olen lukenut alkukielellä ja huomaan että hän on kyennyt luomaan aika tavalla omanlaisensa englannin. Äimistelen englantia siksi että kotikieleni on englanti, mutta vaikuttaa siltä, että eniten luen englantia amerikkalaisittain. Australialaiset puolestaan ovat todennäköisesti kehittäneet omanlaisensa englannin. Samoin ne kenialaiset, ihonväristä riippumatta, jotka ovat käyneet koulua englanniksi.

Bloomsbury-ryhmä koostui yläluokkaan kuuluvista ihmisistä, niin että kielikin tulee jostain sieltä Oxbridgestä. Aivan nuorinakin näillä ihmisillä oli palveluskuntaa. Useimmilla suomalaisilla tuskin on sellaista taustaa. Tuntuisi sietämättömän rikolliselta kilistää kelloa ja pyytää teetä tai kuumavesipulloa, jos jalat sattuvat tuntumaan kylmiltä. Minulle on opetettu pienestä pitäen että ihmiset syntyvät tasavertaisina. Sitten seuraavat ihmisoikeudet, jotka kuuluvat kaikille vanhempien taustasta riippumatta. Raha syntyy taatusti epäarvoisella tavalla. Se on pois joltakin ihmiseltä, jos se siirtyy toiselle.

Mutta tuossa taisin kuvata suomalaista koululaitoksen opetusta joskus 50-luvulla. En muista silloin käsitellyn erityisesti britti-imperiumia missään. Mutta esimerkiksi Kenian Mau-Mau-liike syntyi vasta 1950-luvulla, joten se ei olisi ehtinyt historian tai maantiedon kirjoihin vielä 60-luvun alussakaan. Ja näin kauan aikaa kouluvuosien jälkeen vasta alan ymmärtää kielen ja ajan muuttumisen yhteyden. Imperiumin loppu on taatusti ollut vaikea prosessi.



Yritän aloittaa päiväni runolla, joka löytyy omasta runohyllystä. Nyt käteen osui Kai Niemisen Oudommin kuin unessa (Tammi 1983):

Ammatinvalinta

Kirjastokadun ja Rantakadun kulmassa Vaasassa
sanoi hyväntuulinen humalainen merimies
viisivuotiaalle pojalle
Gudaa poikke.
Siitä alkoivat kieliopintoni:
puistossa harjoittelin gudaa gudaa
ja muutaman päivän ajan vartioin kadunkulmaa,
arvelin että joskus hänen oli tultava takaisin satamaan.
Halusin näyttää että minäkin osasin
olla kohtelias
ruotsiksi.
Ei häntä näkynyt,
mutta pitkään hän oli minulle
Hyvän Käytöksen ruumiillistuma:
tervehti minua kuin varteenotettavaa henkilöä
vieraalla kielellä:
näki että tässä on poika
joka ottaa siitä selvän.

6 kommenttia:

  1. Olen miettinyt tuota palveluskunta-elämää, kun erään lapsioppilaani kotona on kodinhoitaja. Lapsi on oppinut määräilemään kodinhoitajaa, mikä särähtää korvaani aika lailla. Siis korrektisti ja kohteliaasti mutta alentuvasti poika komentaa kodinhoitajan pesemään koiran. Se kuulostaa aivan kamalalta.
    Minun statukseni on kai jossain kotiopettajattarien kastissa, viktoriaaniseen aikaan verratakseni. Siis ei ihan kyökkipiika muttei herrasväkeäkään.

    Ja tämä varakas äiti tunnusti minulle, ettei haluaisi että pojasta kasvaa ylimielinen, vaan ihan tavallinen poika. Höm.

    VastaaPoista
  2. Sari,

    minkä-ikäinen poika? Onhan tietysti sielläkin ollut samantyyppinen luokkayhteiskunta kuin briteissä, mutta siirtomaita Italia ei juuri tainnut saada. Lukuunottamatta sitä lyhytaikaista Abessinian-aikaa milloin se nyt oli, kumminkin Mussolinin aikaan.

    Mulla taitaa särähtää korvaan kaikki vähän pienempikin alentuvaisuus, koska olen talonpoikaiston jälkeläinen, kummankin puolen. Ja Etelä-Pohjanmaalla ei ollut kovinkaan monta kartanoa ikinä.

    En tiedä kuinka moni pientalon flikka joutui sitten joko Ameriikkaan tai puuvillaenkeliksi Tampereelle. Vähemmän palvelukseen esimerkiksi Vaasan rikkaampien taloihin. Tasainen tulonjako tuntuu oikealta ajatukselta.

    Hassua on, että se oli suunnilleen valtion/yhteiskunnan määritelmä meidän koulussa vielä 50-luvulla. Silloin oli melkein takanapäin aika jolloin tuli vielä Ameriikan-paketteja. Yleensä sukulaisilta.

    VastaaPoista
  3. Ripsa, anteeksi että näin töksähtäen sanon (aika ei anna tilaa muuhun) mutta Suomi ei ole koskaan ollut kolonisoitu maa. Suomi, siis nämä alueet joita nyt sanotaan Suomeksi oli aikanaan osa Ruotsin valtakuntaa mutta täysivaltainen aivan kuten Svealand tai t´mikä hyvänsä Ruotsin maakunta, Itse asiassa enemmän, olimme Suuriruhtinaskunta ja sitä olimme silloinkin kun päämiehenä oli Venäjän keisari!

    VastaaPoista
  4. Hannu,

    kommenttisi on kyllä vähän töksähtävä. Viittasin tuolla britteihin ja vielä tarkemmin olisin voinut sanoa että Irlantiin. Siellä nälkäajat ovat aika hyvin dokumentoidut. Samoin kuin täälläkin tietenkin.

    Vastauksen tähän pitäisi olla kyllä paljon pitempi, mutta on paljon töitä ja pitkä työpäivä edessä huomennakin.

    Suomen suhteen mieleeni tulee ensiksi Isoviha, jolloin Ruotsi pakeni housut kintuissa takaisin kotiin, kun ei voinutkaan kasakeille ja kalmukeille mitään.

    Lue Kustaa H.J. Vilkunan kirja Paholaisen sota. Se on erittäin hyvin dokumentoitu, enkä näe siinä tarinassa (n. 20 vuotta sillä erää) mitään eroa mihin tahansa kolonisoituun alueeseen.

    Minun sukuni pakeni vesiteitse erämaahan ja oli siellä sen ajan kun kasakat ja kalmukit mellastivat siellä. Esimerkiksi nuoria poikia vietiin keitä saatiin kiinni, Pietariin ja koulutettiin tappajiksi takaisin kotiseuduille.

    Minä olen vain eteläpohjalainen, pahimmat raakuudet tapahtuivat Pohjois-Pohjanmaalla. Mutta 1700-luku on hyvin kirkon rekistereissä, kirkon väki kirjoitti kaiken niin nopeasti ja hyvin kuin ehti ja paperit säilyivät.

    Suomen geenipooli on tavattoman pieni, koska maa on ollut sotatantereena eikä kenenkään suojeluksessa. Se on tietenkin eri asia, mitä on sen jälkeen tapahtunut. Ruotsi onneksi menetti suurvalta-asemansa. Mutta kouralliseen jäljelle jääneitä ihmisiä tuli geneettisiä muutoksia ja sen vuoksi biogenetiikka on niin hyvä tieteenala esimerkiksi Oulun yliopistossa.

    Katsoitko dokumentin Nikolai II:sta, viimeisimmästä suuriruhtinaasta?

    Pidän hyvänä asiana sitä että Suomi on itsenäinen maa. Toivottavasti se säilyy myös demokraattisena.

    VastaaPoista
  5. Ripsa, edelleen kiireessä. Tuo sinun eilinen postauksesi oli kovasti houkutteleva ja rupesin sitä lukemaan vaikkei siihen aikaan olisi enää pitänyt. Törmäsin sitten tuohon kolonisaatio-sanaan joka Suomessa herättää hankalia (historiankirjoituksen kannalta) mielikuvia. Meillä kun on 1800-luvulla alkaneen kansallistunteen heräämisen/herättämisen seurauksena pitkään, aina AKS:n aikoihin ja ylikin mielletty Ruotsi jonkinlaisena (jopa siirtomaa-) isäntänä jonka hallintoalamaisina me sitten täällä "Suomessa" olisimme olleet tahdottomina, liki orjan asemassa jne.

    Tämän käsityksen historiantutkijat ovat nykyisellään hylänneet vanhanaikaisena, eräänlaisena aitosuomalaisuuden ilmentymänä. (esim. Klinge tai Villstrand). Itsekin olen aikojen alussa lukenut läpi Porthanin kirjeenvaihtoa useamman niteen verran eikä siellä tullut näkyviin minkäänlaista toisen luokan kansalaisuusilmiötä.

    Siksi tuo ehkä töykeältä kuulostava pikakommentti jonka olisin jätt'änyt kirjoittamatta jos olisin kerinnyt luea loppuun koko kirjoituksesi ja varsinkin sen päättävän runon!!

    Nyt olen sen lukenut mutten taaskaan kerkiä kuin äkkiä naputella että olen parhaillaan outojen sanojen ympäröimä lukiessani iltaisin Ford Madox Ford'in Parade's End'iä syvästi kiinostuneena ja hartaasti vanhaa, pehmeäksi kulunutta sanakirjaa tutkien. Tämä teksti kun pitäisi tajuta vivahteita myöten, on se niin pahuksen hyvä ja kuvaa Euroopan historille niin käänteentekevää aikakautta.

    Ja on kevät, on maalaustouhut kun on valoa! ja ulkotyöt ja, no, tässä iässä on niin että se luurankomieskin tuntuu käyvän tasaisin välein.

    Suomen keisari-sarjan olen nähnyt aikaisemmin ja olisi ollut hyvä nytkin kerrata mutta kun tunnennuo asiat suht' koht' ja olen väsynyt Svedbergin ääneen niin annoin olla.

    Wire'ä olemme seuranneet. Siellä on paljon Jared Diamondin viimeistä kirjaa "kuvittavia" ilmiöitä.

    Mietin tuota kirjoitustasi.

    Satakieli lauloi tänään! Soikoon sinullekin!

    VastaaPoista
  6. Hannu!

    Elä pidä niin kamalaa kiirusta! Tosin samaa vaivaa on täälläkin, ja meidän isäntä juuri tuli työhuoneelta kuvia tekemästä.

    Isä oli latinan ja historian lehtori, joten hänen kanssaan tulin käyneeksi läpi Suomenkin historiaa aika paljon. Mutta sanoinkin tuolla, että koska tuolloin kouluhallitus määräsi mitä koulukirjoissa pitää olla, siis 50-luvulla, niin väistämättä se opetus on "virallisesti" ollut aika puutteellista.

    Tietenkään britit sen paremmin kuin ruotsalaisetkaan eivät ole hyväksyneet kolonisti-sanaa. Voi olla että ovat tykänneet enemmän sanasta suurvalta. Suomihan pidettiin puskurina Ruotsin ja nousevan Venäjän välillä todella kauan.

    Irlanti on minusta aika hyvä vertailukohta. Olen puhunut aika monen irlantilaisen kanssa aiheesta: olla suurvallan naapuri. Meillä niitä pahuksia oli kaksi.

    Toinen sana on sitten kansakunta, jonka ottivat keppihevosekseen suomenruotsalaiset, lähinnä kai voi sanoa yliopistoihmiset, koska Suomen piti päästä irti Venäjästä. Nikolai II huojunnan avustuksella se sitten onnistuikin. Kansanrunonkerääjistä suuri osa oli suomenruotsalaisia, piti saada suomalainen mytologia aikaan, että voitaisiin osoittaa kansan olemassaolo. Europaeuksen keräystulokset esimerkiksi olivat aika hirmuiset. Ensimmäinen suomenkielinen kerääjä taisi olla Lönnrot.

    Venäjää arvostellaan usein sen kolonisoinnista, jo siis tsaarin aikaan. Jos vastassa ei ollut isoa armeijaa tai vaikeaa maanmuodostusta (vrt. Kaukasia-Suomi) niin se otti ja miehitti maan.

    Suomella ei sen sijaan Ruotsin maakuntana ollut oikeastaan muita oikeuksia kuin valita muutama hassu Meurman puolustamaan laajaa maaseutua, omavairaistuotantoa, kuten silloin oli. Talonpoikia siis edustivat kartanonomistajat.

    Kannatan Ruotsissa viriävää keskustelua siitä, pitäisikö maa tunnustaa entiseksi siirtomaaisännäksi. Ainakin tästä maasta vietiin verot ja sotamiehet kaatumaan Ruotsin kuninkaan puolesta - ja mistä hyvästä?

    Niin että kolonisaatio voisi nyt sitten olla uudelleen mietintähatussa kun ajatellaan Suomen itsenäisyyttä. Onneksi ei ollut maaorjuutta! Kai Ruotsin isännät näkivät ettei maa oikein tuota tarpeeksi.

    Mutta kurjuutta taatusti oli, Saarijärven Paavo eleskeli kadosta toiseen mitenkuten. Runeberg ryhtyi luomaan omaa tarinaansa samantien, samaa liturgiaa kuin oli muuallakin sen ajan sivistyneistössä.

    Minun Suomen historiani perusteokset ovat Jaakkolan. Grimbergit luin läpi jo lapsena.

    Saas nähdä tuleeko tänne kesä. Vielä en usko. Lämmintä on nyt ehkä 13 astetta, tuulee kovaa. Viettäkää nyt edes rauhallinen helatorstai!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista