12.4.14

Kontakteja


Talvi oli harmaa, melkein lumeton. Se yrittää takaisin varsinkin öisin. Pitkästä pimeästä on vaikeampi toipua kuin olisi pitkästä valkoisuudesta. Kokemukset riippuvat jaksoituksista ja ajoituksista. Jos jo pienenä talvi on ollut oikea talvi, pakkasta ja lunta, ja sitten sitä ei olekaan kuin satunnaisesti ja omituisissa muodoissa, niin ihmisparka tuntee olevansa väärässä paikassa.

Silloin on lähdettävä kulkemaan. Minulla on ollut joskus kyläpaikkojakin ihmisten luona, jotka ovat muuttaneet kauan sitten pois. Etäisyydet ovat suuria, nekin ovat kokemuksellisia. Kun lähetettiin vielä tavallisia käsikirjoitettuja kirjeitä, kontaktit pysyivät. Niihin tiesi kuluvan aikaa, käsinräpellyksiin, tiesi että moni ottaa kuvan tai pari kinokameralla ja siinä ovat ne näkymät ystävän luota, Amerikassa tai Ruotsissa tai muuten vain etelämpänä.

Kylmien öiden aikaan oli päivisin joskus aurinkoista, jolloin pölypilvet peittivät auringonlaskut usvaan. Sinisen ja punaisen eri sävyjä. Kulkeminen jatkui aivastellen. Piti käydä näyttelyissä, piti tarkistaa jäätilanne, piti tuntea olevansa jossakin tietyssä paikassa. Taidemuseo varoitti valokuvien julkaisusta vaikka näki pressikortin. Otin kuvia. Taidemuseo ei tarvitse juuri julkisuutta eikä siis kävijöitäkään, siellähän on modernia taidetta, joten jääkööt.

Järnefeltin perheen talo on nyt lasten päiväkoti

Silmä osuu helpoimmin kauniisiin rakennuksiin. Ja mikä on kaunista? Sellainen joka on ihmisenmittaista. Ja sellaista jonka tietää olevan historiallisesti jotain aikakautta. Täällä Nikolain kaupungissa on asunut muun muassa kuvernööri Järnefelt perheineen ja heidän kaupunkitalonsa katsoo rantamakasiineihin päin.

Sitten oli Taidehallissa Raili Halmeen muistonäyttely. Raili kuoli noin vuosi sitten ja hänen miehensä Asko teki kavereineen hienon näyttelyn. Kaupungin taidehalli on nyt uhattu uuden museojohtajan toimesta sulkea jo kahtena vuotena, viimeksi hävisivät esimerkiksi tämän vuoden näyttelylistat. Onneksi näyttelyiden pitäjät muistivat tahtoneensa järjestää siellä näyttelyn.

Raili Halme: Kontakteja

Tilaisuus oli lämmin ja sympaattinen. Kuvataiteilija oli onnistunut saamaan elantonsa opettamisesta ja kuulin sivukorvin, että oppilaita oli paikalla. Kuvataiteilija-opettajalla on suuri vaikutus paikalliseen kulttuurielämään, yhdenkin hyvän opettajan pelkkä olemassaolo säteilee laajalti, kokonaisiin sukupolviin. Niinpä kaupungit ovat vähentäneet kulttuuriaineiden opiskelua kaikkialla. Oppilaat kävivät ennen kaikenlaisissa kerhoissakin, niitä ei ole varmaan ollut enää ainakaan 30 vuoteen. Niihin ei ole annettu enää rahaa.

Onneksi käveleminen on ilmaista. On tulossa pääsiäinen ja sen vuoksi kirkossa oli orkesterien ja kuorojen yhteinen voimanponnistus, Mozartin Requiem. En ollut koskaan kuullut sitä. Satunnainen blogin lukija ei tiedä että olen luonnostani ehkä varttikuuloinen, kuulosta ei ole oikeastaan mitään jäljellä. Minulla on kaksi kuulokojetta, jotka antavat osviittaa äänistä, niiden suunnasta ainakin.

Kirkon torni

Kirkot ovat hyvin erilaisia akustiikaltaan. Muistan edelleen kuunnelleeni Haydnin Luomisen Lappajärven kirkossa. Siitä on myös jo vuosikymmeniä. Lappajärven kirkko on puukirkko, joten sen akustiikka on erilainen kuin Vaasan kirkon, joka on linnamainen kivikirkko, siis kaupungin luterilainen kirkko, ortodoksinen täällä on myös. Siellä en ole koskaan ollut, enkä tiedä onko ortodoksikirkoissa konserttejakaan.

Joka kerta kun aion kuunnella elävää musiikkia, olo on jännittynyt. Tiesin että kirkossa on kaiku, kaikissa kivikirkoissa se on paljon suurempi kuin puukirkoissa. Mutta akustiikka on aika lailla alkutekijöissään, ei oikeastaan tiedetä mikä hyvän soinnun saa aikaan. Kuuntelin vaimeaa puheensorinaa enkä ollut varma mistä päin äänet tulivat. Ne tuntuivat olevan läsnä vähän kaikkialla.

Requiem on katolinen messu. Siinä on latinankieliset sanat. Aloin lukea sanoja ja vajota siihen akustiikkaan jossa tulisin musiikin aikana olemaan:

Mors stupebit et natura
cum resurget creatura,
judicanti responsura.

Ajattelin että sanoja lukemalla kuuleminen paranee. Mutta sitten kun musiikki alkoi, se vei huomion sanoilta täysin, vaikutus oli silmänräpäyksellinen. Mozartin musiikki on aivan erilaista kuin Bachin, jonka sellomusiikkia olen jostain syystä viime aikoina kuunnellut.

Taidehallin talo

Ajattelin tietenkin Railia. Muistonäyttely on aivan kirkon vieressä, kaupungintalon alakerrassa. Tuli mieleen käsittämätön syy taidehallin lopettamiseen: kaupungintalon alakertaan kuuluisi johtajan mukaan luontevammin kansalaisinfo. Kuorot esityksessä olivat Seinäjoelta ja Vaasasta. Orkesteri Vaasasta.

Ne soivat rytmien ja tempojen muutoksista hienosti yhteen. Sen olen kuullut orkesterien muusikoilta ja myös kuoronlaulajilta, että aikaa ei koskaan ole paljon ison kokoonpanonkaan harjoittamiseksi. Minun korviini kirkko soi kauniisti ja hyvin.

Iltavalo

Eilen kävin vesijumpassa kun aivastelu oli vähentynyt tarpeeksi. Pukuhuoneeseen tuli nainen joka muisti, että minulle ei kannata puhua ennenkuin olen saanut kuulokojeen päälle. Minulla oli kiire palvelubussiin ja hänellä saunaan ja uimaan. Sanoin että olin kaksi päivää aiemmin käynyt kuuntelemassa Requiemin.

Niin hänkin! No, kaupunki ei ole iso ja kirkko oli tupaten täynnä, esitys oli hieno ja sana oli kulkenut. Mutta kerroin lukevani nyt sanoja latinaksi ja kuuntelevani musiikkia CD-levyltä. No niin hänkin! Hän onkin tehnyt elämäntyönsä latinan ja ruotsin opettajana koulussa.

Sellaista sattuu. Isä opetti latinaa ja historiaa. Kävi Villa Lanten alapuolella Tavernassa syömässä ja puhui latinaa, kun hän oli yhden kesän kaivamassa Pompeijin raunioita. Pari vuosikymmentä myöhemmin isä vieläkin muistettiin sinä latinaa puhuvana asiakkaana, joka ei tahtonut alkoholia, aqua vera.

Ilta alkoi jäähtyä kirkosta tullessa nopeasti. Taivas värjäytyi outoihin väreihin, kuu oli vähän yli puolikuun. Tiedän täysikuun siitä että ulvon öisin ja kissa on levoton. Tai toisinpäin. Silloin on ehkä pääsiäinen.


Keväinen hämärä on kaunis. Siinä ei ole samaa villeyttä kuin kesän öissä, joihin vihreys tekee eron. Silloin peikot lymyilevät sammalpeitteisten kivien välissä ja eksyttävät, aivan varmasti.

13 kommenttia:

  1. Mukava lukea Vaasan kulttuurin tapahtumeista! Tuntuu että melkein jokapaikassa vähennetään turvaa niille.

    VastaaPoista
  2. Marja-Leena,

    onneksi saan vielä aina välillä kuulla kiinnostavista tapahtumista ja pääsen sentään kävelemään. Kuulo on hienoin asia, minkä teknologia on keksinyt vammoille, jotka ovat tulleet lapsena.

    Varsinkin jos lähtee liikkeelle illan suussa, kun autojen meteli ei ole aivan hirvittävän sietämätön enää, saa musiikkiakin kuullakseen.

    Pahinta näinä "rahattomina" aikoina on se, että lapsilta ja nuorilta ovat loppuneet kulttuuriin ohjaavien kerhojen mahdollisuudet, mahdollisuudet henkiseen kasvuun.

    Viime viikolla tulin monta kertaa miettineeksi, kuinka tärkeitä ne muutamat hyvät opettajat ovat olleet kouluissa. Ehkä ihmisyhteisöt vielä oppivat viisastuvat, voisi sitä ainakin toivoa? Harmittaa että tuohon pitää panna kysymysmerkki.

    VastaaPoista
  3. Sama meininki kulttuurin 'ei puolesta vaan vastaan' on joka paikassa. Ajatellaan, että ihmiset tulevat toimeen ilman sitä, mikä on aivan hullua. On paljon ihmisiä, jotka arvostavat kulttuuria enemmän kuin arvaakaan, samoin koulutus on heille tärkeää, mutta juuri niistä kahmitaan nyt takaisin ns. hyvinvointia. Saa nähdä, minkälainen Suomi tästä kehkeytyy. Ns. taiteilijat elävät jo nyt toimeentulon rajamailla. Kohta heitä näkyy kykkimässä talojen nurkilla koura ojossa. Mutta ihmeen sitkeitä he ovat. Suhtautuvat positiivisesti tulevaisuuteen. Ehkä niin pitääkin asennoitua. En tiedä.

    VastaaPoista
  4. Minulle kävi taas köpelösti. Kommentti, jonka äsken kirjoitin, katosi. Toissapäivänä minulta katosi jäljettömiin blokkaus, jonka olin "suurella vaivalla kirjoittanut". Sain sen eilen kirjoitettua uudestaan. Eikä yhtään naurattanut. ;)

    Pohdit tässä kirjoituksessasi asioita, joita pohditaan varmasti joka puoella Suomea.

    Saa nähdä, mitä tästä kaikesta tulee, onnellinen Suomiko?

    VastaaPoista
  5. Hei, Ripsa, olen yrittänyt laittaa jo kaksi kertaa kommnettia sinulle, mutta mitään täällä ei niistä näy. KOneessani täytyy olla nyt jokin vika!

    VastaaPoista
  6. Liisu!

    Kaikki kolme tulivat! Meili on joskus vähän hidas tai sitten minä. Välillä puhuin pitkään rapakon yli ja siinäkin meni aikaa. Sitten tuli jo nälkä ja sitä paitsi yläkerta piti luututa....

    Niin että todennäköisesti ei mitään vikaa koneessasi. Minulla vain on täällä ennakkosensuuri. En tiedä mistä johtuu, mutta kun otan sen pois, heti alkaa tulla roskapostia, vaikka bloggerissa pitäisi olla roskapostin suodatin. Luulen että se vain ei toimi.

    Mutta siis asiaan: jutun ydin on siinä että mainonta, lehdet ja muut joukkotiedotusvälineet ovat saaneet ihmiset uskomaan että he eivät tarvitse mitään muuta kuin kamalasti tavaraa.

    Olen ollut siinä tilanteessa ennenkin, katsonut hurjaa kulutusta joka puolella. Se oli Ameriikassa 1960-70-lukujen vaihteessa. Nuoret esittivät aika pontevasti silloin vaihtoehtoja.

    Se ehkä tehosi jonkin aikaa, mutta sitten suuret ikäluokat alkoivat jostain syystä pönäköityä. En ole tähän päivään mennessä tajunnut mitä tapahtui, paitsi tietenkin sen, että meitä vastaansanojia oli kuitenkin vähemmistö. Saatiin aika lailla meteliä syntymään, mutta sitten se hiipui.

    Sama tuntuu tapahtuvan nyt Suomessa. Samaan aikaan siis on paljon todella köyhiä ihmisiä, niitä, joita varten aikoinaan luotiin kaikille yhteinen peruskoulu, neuvolat, työttömyyskorvaukset ja kaikki se.

    Aivan terveet firmat sanovat ihmisiä irti ja se vaikuttaa ilmeisesti lamauttavasti. Kyllä minä sen ymmärrän ja senkin että semmoinen lama voi jatkua seuraavassakin ikäpolvessa.

    Mutta kun valinta näyttää olleen jo 90-luvulla se, että esimerkiksi korkeakoulutuksesta ja varsinkin taidekoulutuksesta ja kulttuurin "sisällöntuottamista" (todella typerä sana!) on ensimmäiseksi vietävä pois, niin päättämässä on selvästi porukkaa joka ei tiedä mitä tekee.

    Kuka tahansa kulttuurityötä jollain tasolla tekevä ihminen näkee yhteyden henkisen laman ja kulttuurin supistamisen välillä.

    Meidän lastemme Suomi? Meidän lastenlastemme Suomi? Heillä on ratkaisevasti vähemmän mahdollisuuksia kasvaa monipuolisesti sivistyneiksi kansalaisiksi kuin mitä oli minulla. Tavaraa minulla ei ole ollut koskaan. En pahus vie oikein osaa edes televisiota katsoa, kun se tuli taloon vasta kun laps oli jo melkein kouluiässä.

    Kirjat, taidenäyttelyt, konsertit. Kirjoittaminen ja lukeminen. Joskus joku akvarelli. Valokuvaaminen. Näkemään opettelu, kuuleminen vaikka on kuulokojeet korvissa!

    Anteeksi tämä viivästys, mutta taidan olla aika vähän tämän nettikoneen ääressä ninä aikoina. En usko että oikeita puheenvuoroja on ikinä mennyt edes vahingossa roskikseen!

    VastaaPoista
  7. Keväinen hämärä on todella kaunis.

    Vaikka meiltä vietäisiin pois yhteys taiteeseen, meiltä ei koskaan viedä pois yhteyttä siihen, mikä on taiteenkin synnyttänyt.

    VastaaPoista
  8. Tulin tänne nyt aamusta yrittääkseni vielä uudestaan saada tänne yhteyttä. Huomasin, että kaikki onkin ok.

    Puhut tuossa kommmentissa tärkeistä asioista. Suomi ilman kulttuuria olisi vain lauma kadulla tavaroitten perässä juosentelevia ihmisiä, paska Suomi.

    Siitä olen iloinen, kun moni tuntemistani nykynuorista on suuntautunut nimenomaan kulttuurialalle. Valinneet ammatin, jossa varmaan joutuvat elämään toimeentulon rajamailla tai jopa sen alapuolella. Jotkut heistä kumminkin näyttävät menestyvän kuin ihmeen kautta. Jotkut taas joutuvat tekemään aivan muita töitä selviytyäkseen joten kuten.
    Tämä tilanne on jo nyt. Mitä sitten tulevaisuudessa. Onneksi siitä ei kukaan vielä tiedä. Nykynäkymät ovat vain entistä pelottavampia.

    VastaaPoista
  9. Keiju, Liisu

    Sitä minä olen ihmetellyt aina, miten on mahdollista että kaikki ihmiset eivät ihan heti, elämän alussa, tajua että itse tekemällä saa sitä hyvää, mitä yksikään keinotekoinen tapa ei anna. Voi läheä kävelylenkille aamutuimaan ja sitten kirjoittaa vaikka pätkän päiväkirjaa, mieluiten käsin, koska käden ja aivojen koordinaatio on tärkeä asia.

    Voi kerätä rahaa päästäkseen konserttiin. Voi asua hyvin halvalla. vekottimet ja koneet, useimmat niistä, eivät ole tarpeellisia.

    Ihmisillä on vieläkin aika lailla omaa päätösvaltaa siihen mitä he tekevät. Nuo kamalat eksytykset vain asettuvat tielle.

    Kulttuurin tekijöillä ei ole koskaan ollut helppoa. Mutta ei heitä ehkä helppo elämä ole muutenkaan vetänyt. Ihminen on hirveän monimutkainen kimppu perittyjä ominaisuuksia ja ympäristöstä imettyjä, että kukaan ei voi lapsistaan sanoa miksi ja miten he päätyvät mihinkin.

    Se kyllä on minusta skandaali, että lapsilla ja nuorilla ei ole enää valinnanmahdollisuuksia koulussa niin kuin oli ennen. Sivistyskoulut ovat häipyneet ajat sitten.

    Sitten niitä keskenkasvuisia tärisee lauantai-iltaisin kylmästä ja yksinäisyydestä katujen kulmissa.

    VastaaPoista
  10. PS. edelliseen kommenttiini,

    Puhuin opiskelijoista, jotka uskaltavat opiskella asioita, jotka johtavat ammattiin, jossa toimeentulo on epävarmaa.

    Mutta on tietenkin niitäkin, jotka opiskelevat jotain muuta, ns. "hyödyllisiä" asioita, mutta kaikille heillekään ei riitä töitä.

    Suomi mataa tällä hetkellä työttömyyden pohjamudissa (sanottiin äsken radiossa) esim. Ruotsiin ja Saksaan verrattuna.

    Seuraan yhden tutun nuoren (tytön) opiskelua Amerikassa (USA:ssa). Hän kertoo siitä blogissa, jota pitää yhdessä Suomessa asuvan ystävättärensä kanssa

    Ehkä olen siitä jossain vaiheessa sinulle jo kertonut, nutta kun olet asunut Amerikassa, se voi kiinnostaa sinua, miten siellä kohdellaan opiskelevia nuoria. Siellä kannustetaan. Se näkyy esim. eilisessä bloggauksessa, jonka äsken kävin lukemassa (linkki sinne:
    http://neajaiiris.blogspot.fi/ )

    VastaaPoista
  11. Liisu,

    selvä! Rupean seurailemaan. Minä en ole opiskellut Amerikassa, siihen ei ollut rahaa. Tein töitä.

    Mutta joka tapauksessa, sehän on oma mantereensa.

    VastaaPoista
  12. ripsa

    on monta kertaa tehnyt mieli kiittää täällä kommentoivaa marja-leenaa hänen ihanasta kielestään. olen laittanut ylös sellaisia 'rathjeismeja' kuin "kulttuurin tapahtumeista . . . vähennetään turvaa niille . . . en ole vielä saanut uusittua versiota istumaan koneeseni . . . mailmassa on paljon huonolla . . . käydä kylää yhdessä . . . ollaan harvempia ja harvemmassa isossa maassa . . . selviytyvät henkiin . . . " eli kiitos sinulle, marja-leena. tällaiset ilmaisut saavat minut onnelliseksi.

    pajunkissojen keskeltä

    meri

    VastaaPoista
  13. Meri,

    minäkin olen Marja-Leenasta hirveän iloinen. Marja-Leena on käynyt taiteilijaystävineen sieltä Vancouver B.C.:stä asti täällä Vaasassa pitämässä näyttelyn tuossa kaupungintalon alakerrassa vuonna 2002, muistaakseni. Hienoja töitä.

    Se flikka onnistui säilyttämään kielen, vaikka tuli tempaistuksi Suomesta pois Kanadaan jo 4-vuotiaana. Kertoi joskus että ei muista oikein mitään ensimmäisestä kouluvuodesta, jolloin kaikki oli yhtäkkiä osattava englanniksi.

    Niinpä hänestä tuli kuvataiteilija. Tämmöiset yhteydet ovat tärkeitä, koska itse olin raukka ja parka ja tulin kovaa kyytiä ja kahden vuoden jälkeen Ameriikasta pois. Tajuan edes vähän siitä mitä kaikkea sillä länsirannikolla on tapahtumassa.

    Pitäisi olla joku apurahamuoto joka kattaisi nimenomaan amerikansuomalaiset. Siellä on vaikka minkälaista kulttuurielämää.

    Minä olisin ottanut Suomen kiertueelle Marja-Leenan, hänen Kanadan taiteilijaystävänsä ja Vancouverin japanilaiset vaihtarit ja siitä olisi tullut todella monitasoinen ja kiinnostava kiertue. Nyt he ovat vain käyneet vierailulla toistensa luona.

    Mutta ei minusta siltikään saisi taidediktaattoria. Diktaattorina olisin ajat sitten unohtanut maailman toisen puolen.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista