Lämpötila

Talvella ei ollut kylmä ja nyt kesällä on kuuma. Meille pitäisi laskujeni mukaan tulla talvi syyskuun alussa, että lämpötila pysyisi kohtalaisissa lukemissa niin kuin ne ovat yleensä olleet koko elinikäni. Minusta lämpötiloissa on historiallista nousua, vaikka en tiedäkään muusta kuin meteorologian laitoksen ilmoittamista laskelmista.

Yksinkertainen fakta on mielestäni kyllä se, että kovasti kylmässä ja kovasti kuumassa ei pää toimi. Aivot tuntuvat kiehuvan juuri nyt. Ne porisevat omaa tahtiaan kuin mikäkin perunakattila ja höyrähtävät, kuten Tiitiäisen satupuun runossa kattila sanoo: ”Psiih!”. Sitten kattilassa alkaa jälleen hoppu jolle ei tule loppua. Kirsi Kunnas on lastenrunouden onomatopoetiikan huippu.

Kylmässä taas on mahdotonta löytää tai muistaa ensimmäistäkään ajatusta. Kannatan kevättä ja syksyä!

Kaiken kuumuuden keskellä piti tehdä ostos. Se oli pölynimuri. Olemme suurin piirtein luottaneet onneemme ja roskisjumalan anteliaisuuteen tähän asti, mutta valitettavasti poismuuttavat tai humalassa riehuvat tai pahasti dementoituneet vuokrakasarmimme asukkaat ovat selvästi köyhtyneet. Oikein hyvää tavaraa ei juuri ole näkynyt.

Kun muutimme tänne parikymmentä vuotta sitten, ei tarvinnut kuin napsauttaa sormiaan. Täyte oli littaantunut polvituolissani, jostakin piti saada vaahtomuovinpätkä, sellainen vankka, jonka päällä polvet lepäisivät. Ja eikös vain, samana iltana juuri sopivankokoinen palanen patjamuovia ilmestyi nojaamaan puhtaana ja täydellisenä roskiksen seinää vastaan.

Alakerrassa on viimeisin roskiksesta löytämämme pölynimuri. Siinä ei ole muuta vikaa kuin sen metelöinti ja koko. En saa sitä raijatuksi yläkertaan. Yksi aivan pieni imuri oli yhdessä roskiksessa, mutta joku hölmö oli repinyt siitä virtajohdon irti ja polkenut käynnistyspainikkeen mäsäksi. En usko että joku on varta vasten katsellut roskisdyykkaustamme ja päätellyt sen olevan vastoin lakeja ja asetuksia (miksi olisi?), vaan asujamisto on jollain määrittelemättömällä tavalla hunsvottiutunut.

Sosiologialla on varmasti jotain sanottavaa asiasta. Oikeastaan olen etsiskellyt sosiologian nykymielipiteitä ja varsinkin tutkimuksia siitä, millaista väkeä hunsvotit ovat nykyään.

Vuosi sitten olin juuri päässyt sairaalasta sen jälkeen kun putosin pihalla pyörän päältä, osuin siivoustelineeseen ja polvilumpio halkaisi sääriluun. Sattuu hirveästi kun yritän ottaa muuten selkäystävällisen polvituolin alleni. Yritän joka viikko uudelleen, voi olla että uudelleen istutettu polvipehmuste osuu nyt jonnekin olemattoman ruston ja titaanilevyn ja ruuvien yhtymäkohtaan koska kiljaisuni on automaattinen ja sekä miehen että kissan mielestä hyytävä.

Tuolia ei voi viedä kellariin, koska sinne murtaudutaan säännöllisesti. Taiwanissa valmistettu tuoli on lujaa tekoa, puuta ja ruuveja ja kaikenlisäksi säädeltävä. Joku voi joskus vielä tarvita tuolia. Niinpä se seisoskelee tuossa tyhjän panttina.

Meillä homo sapiens-lajilla on todennäköisesti paljon selkävaivoja ihan vain pitkän selän vuoksi. Sen lisäksi käsivartemme eivät ole pitkät eikä niillä voi tukea tarpeeksi hyvin liikkumista.

Päässäni möyrysi yksi päivä sellainenkin kysymys, että ovatkohan evoluutiotieteilijät jo saaneet selville sen Floresin ihmisen alalajin. Sanoin sen ääneeni yhtenä päivänä, talouden toinen ihminen sanoi että hänen käsittääksensä se on niin pieni että ehkä se on homo erectus.

Floresin saari on pieni. Muistan lukeneeni sen ihmisestä sellaisen teorian, että ehkä se on pienentynyt homo sapiens koska saari on niin hirveän pieni. Että ihminen olisi kutistunut vastaamaan saaren olosuhteita, ruuan ja veden määrää ehkä.

Saari ei ole niitä Etelämeren ihania saaria joiden lahdelmilta hyökkäilee tiikerihaita syödäkseen rakastavaisia. Muistaakseni se on Indonesian tai Papua-Uuden-Guinean saari. Sielläpäin joka tapauksessa. Mutta ihminen on ollut kooltaan ihanteellinen. Me suunnattoman suuret nykyihmiset emme ole nähneet niitä elävinä, vaikka niiden kuolemasta ei ole kovin kauan (ehkä noin 10 000 vuotta), mutta ehkä australian abot (jotka ovat homo sapienseja) ovat nähneet niitä, hehän ovat kulkeneet sielläpäin paljon aikaisemmin. Ne pikkuihmiset, joita kutsutaan nyt tietenkin hobiteiksi, ovat ehkä olleet fiksuja ja käsittäneet ettei meidänlaistemme lurjusten eteen kannata tulla.

He ovat varmaan nähneet ihmisiä (siis meikäläisiä) poluillaan ja kuulleet jonkun aseen (?) äänen ja päätelleet tulen liekistä, että olemme jonkinlaista sukua lohikäärmeille ja pysytelleet piilossa. Sellaisia tarinoita on kerrottu ainakin joistakin Amazonasin intiaaniheimoista, jotka eivät ole halunneet olla missään tekemisissä meikäläisten kanssa.

En minä sitä ihmettele. Mekin jouduimme raahautumaan paahtavassa helteessä kauppaan ostamaan pölynimuria (niin: vain yhden vuoden takuu, siis sisäänrakennettu rikkoutumismekanismi!) vain sen takia että joku idiootti oli rikkonut pölynimurinsa ennen sen heittämistä roskiin.

Yhdessä asiassa dyykkarijumala suosi: löysin silkkityynyn, sellaisen U-muotoisen, jonka voin kietoa lukiessani niskan alle ja tukea päätäni tyynyyn, eivätkä ne kolme neljä niskan rikkonaista nikamaa kipeydy kun luen. Hienoin hetki vuorokaudesta on pimeyden laskeutuminen ja vähäinen öinen henkäys avoimista ikkunoista.

Kokeilin juuri imuria. Se toimii kuin enkeli ja on kevyt. Imurointia edelsi kirjojen järjestely ja pölyjen pyyhkiminen. Lassi Nummen runot ja runoilijankalenteri ovat oikeilla paikoillaan.

Sisällä alakerrassa on lämpötila 32 Celsiusta. Nyt on ollut suunnilleen kaksi viikkoa kuumempi kuin 50 vuoteen. Maanantaina voi tulla ukkosia, mutta ilma ei kuulemma juuri viilene. Saan olla iloinen siitä, että voin ajatella ihan mitä haluan eikä minulla ole pomoja jotka sylkisivät tulta ja rikkiä ja tulikiviä niskaani. Mutta ukkosia kyllä pelkään.

Lidia ei juuri jaksa sanoa enempää kuin muutaman MIAUn päivässä. Kuulostaa siltä että sana on lyhentymässä muotoon NAU, joskus peräti nau. Kannatan ehdottomasti lastenrunojen ja muidenkin kielellä leikkivien runojen lukemista ääneen. Se helpottaa. Lidiakin ilahtuu kun lurittelen sille ”Oi tätä hoppua hoppua hoppua, ei tule loppua!”. Kirjaa ei enää ole, päässä on muutamia säkeitä siitä.

Musiikilla on myös elvyttävä voima. Onneksi meillä on Yle ja se nauhoittaa konsertteja. Nyt juuri kuuntelen Kuhmon kamarijuhlien musiikkia. Teemana tässä konsertissa on ruoka: Mestareiden keittokirja. Pystyisipä kuumuudessa syömään edes jotain.