Pääsiäisiä

Erikoiskananmunia ei kyllä ole ennen ollut, ei edes valkoisia. Isoäidin luona minä sain käydä hakemassa pääsiäismuniksi kananmunat kanalasta. Se piti tehdä jo lauantaina, koska hellassa oli yleensä tuli vain aamupäivän, enkä minä välttämättä herännyt lypsylle. Syynä ei ollut laiskuus vaan se, että oli pimeä ja nukutti isoäidin talossa, koska olin syönyt pitkästä aikaa. Kotona syöminen oli vaikeaa.

Kanat eikä edes kukko häiriintyneet siitä että menin ronkkimaan niiden pesiä. Sitä paitsi usein oli ulkona jo ruohoa navetan seinustalla ja kanat yleensä kyllä tahtoivat silloin olla ulkona. Tulin olleeksi siinä niiden ulkoilualueen ympärillä, koska minun oli vahdittava myös ilmahyökkäystä eli kanahaukkojen varalta piti valmistautua huutamaan ja heiluttamaan käsiä lujaa, että haukka säikähtäisi. Äiti oli ollut vahtimassa ilmahyökkäyksiä sodan aikana asemalla.

En koskaan nähnyt kanahaukkaa itse teossa, mutta isoäiti sanoi meidän koiran yleensä kyllä haukkuvan haukan pois. Olen nähnyt sittemmin yhden isännän ampuman kanahaukan koivet ja olen sitä mieltä että koira olisi kyllä hävinnyt jos semmoinen otus olisi päättänyt viedä sen. Ne supussa olevat kanahaukan varpaat ja kynnet olivat valtavat. Se olisi kyllä semmoisen 6-vuotiaan pikkutytönkin vienyt aivan taatusti.

Isoäidin äiti asui äidin serkkujen luona naapuritalossa ja saatoin mennä kanalan vartioinnista käymään hänen luonaan juomassa hopeateetä. Ei minulla ollut määräyksiä eikä kieltoja. Yleensä kuljeskelin metsässä ja kydöllä koiran kanssa. Reen jalasten jälkiä oli tarpeeksi että niitä myöten pääsi vaikka minne. Hauskinta oli päästä kydöllä olevaan latoon hakemaan heiniä. Sain keikkua suitset kädessä ja katsoa peltotietä korkealta.

Kuva: Ida Ackley

Jos oli jäätä tiellä, otin potkurin ja menin kauas melkein ison tien varteen tervehtimään ystävääni Annaa. Isoäiti pelkäsi autoja mutta jääkelillä oli aika varmaa, ettei autoja kulkenut kylätiellä ollenkaan. Korpit kulkivat puusta puuhun sitä mukaa kun menin, jos ne sattuivat olemaan ison ladon luona pitämässä kokousta. Kerran tuli kauempaa kylältä joku nuori isäntä potkukelkalla ja pysähtyi isoäidin luo kertomaan, että korpit seurasivat sitä teidän flikkaa.

Kuulin isoäidin sitten sanovan siitä ja se vannotti että ei saa mennä kylään jos korpit pitävät kokousta. Siitä seuraisi huono onni.

Kuva: Ida Ackley

Täti oli taittanut pajunkissapajuista ympyrän navetan ovelle. Siinä oli ympyrän keskellä pajuista taiteltu risti. Täti sanoi että eivät katso noidat pahalla silmällä. Noitien olisi pitänyt mennä pois sen jälkeen kun lauantaina oli valkiat järven jäällä, mutta ehkä tuli ei ulettunut kaikkiin noitiin.

Yritin pitää silmiä auki perjantaista sunnuntaihin, että olisin nähnyt noitia, mutta ne osasivat varmaan liikkua silloin kun nukuin. Parhaiten niitä olisi nähnyt kun oltiin lauantaina saunassa, mutta vaikka näin vilahduksia ja liikettä, niin mitään selvää siitä ei tullut.

Pääsiäissunnuntaina sain avata äidin pöytälaatikon. Se oli pitkä tuvan pöytä, siinä syötiin perunoita ja juustoa ja isoäidin tekemää leipää ja juotiin maitoa ja hopeateetä. Joskus tuli vieraita, jotka vietiin kamariin. Isoäidin luona oli paksut ovet eikä niiden läpi kuullut mitä ne sanoivat. Niillä vierailla oli paremmat vaatteet, joskus oikein turkki päällä.

Äidin pöytälaatikko oli yksi kolmesta laatikosta, jotka olivat pöydän alla. Siellä oli äidin mustekynä ja kaksi tai kolme kosmoskynää ja pieni korvaton kuppi vettä varten. Kosmoskynällä saattoi maalata niin että kastoi sen vaaleanpunaisen tai kretuliinin pään vesikuppiin ja sitten räiskytti vähän vettä sormella perään.

Väri oli sama kuin illansuussa taivaan juurella järven toisessa päässä. Kosmoskynällä oli helppo maalata pilviä. Kananmuna oli liian keltainen ja ruskea ja liian sileä, maalaaminen oli vaikeaa. Vesi valui aina väärään kohtaan ja pöydälle, vaikka siinä oli kuinka edellisviikkoinen Ilkka-lehti levällään.

Valokuva: Ida Ackley

Pääsiäiskokko tai valakiat oli jo siihen aikaan kun järven takuinen metsä vielä loimusi niiden pilvien keskellä. Mutta pimeä tuli nopeasti. Koko kylä oli siellä. Vanhemmat tytöt ja pojat loikkivat sen kokon päältä sitten kun se alkoi olla matalammalla. Katselin niitä vanhempia lapsia ja mietin oliko joku niistä noita, mutta ei niistä mitään näkynyt.

Kukaan ei kertonut minulle miltä noidat näyttävät. Siitä todennäköisesti johtuu se, etten ikinä saanut yhtään niitä kiinni vaikka olin kaikkina pääsiäisinä isoäidin luona niin kauan kuin se eli. Tai ainakin melkein.

Jollakin lailla noitiin liittyi kissa myös, se kissa olisi lentämässä sillä samalla luudalla. Kerran navetan kissi oli valtava iso musta kissi ja naapurin isäntä sanoi että se on luutakissi. Se ei voinut olla totta, koska navetan ovella oli se merkki. Mutta se isäntä ei tainnut tietää sitä pajukonstia.

Kuva: Ilmari Ackley

Tänä pääsiäisenä vuosia isoäidin kuoleman jälkeen olen miettinyt talvisia päiviä isoäidin luona. Täällä ei juuri ole ollut talvea, se ehkä pistäytyi, ei sen enempää. Aurinko paistaa kuin olisi kevät, välillä sataa. Ei tarvitse pitää jalassa isoäidin kutomia harmaita villasukkia. Kyllä minulla sellaiset on komerossa edelleen.

Olen lukenut myös tarinoita vierailta mailta. Tässä on yksi, kirjoja pitää lukea menneiltä ajoilta että tietäisi mitä on nyt.