Tuuli ulvoo

Kevät yritti tulla, mutta sitten tulivat pakkaset uudestaan. Ei niitä tänä vuonna ole juuri riittänyt päiväsaikaan, ehkä parin viikon ajaksi, mutta nyt pihan Terijoen salavat ehtivät muuttua latvoistaan keltaisiksi, mutta muutosta vihreäksi ei ehtinyt tapahtua. Harakat mellastavat puissa ja keräävät kuivuneita oksia. En tiedä missä mahtavat pesiä.

Luen kaikkialle pesiytyneitä kirja-kasoja. Jostain syystä en ole tullut tutustuneeksi Shelley'iin aiemmin, mutta nyt on tullut hänen aikansa. Olen ehkä enemmän tuttu hänen vihkimättömän vaimonsa Maryn, Frankensteinin luojan, kanssa kuin itse tuon perheen pään, mutta en rupea miettimään sitä liittoa tai sen päähenkilöä edes. Voi liitto vaikuttaa kirjoittamiseen, mutta en kykene sanomaan mihin suuntaan. Sen verran uskallan ehkä sanoa että vaimo oli selvästi proosan puolella, mies taas runouden. Mies-Shelley on ollut jonkunlainen anarkisti myös, mutta teksteistä ei ole vielä selvinnyt että minkälainen.

Aika on ollut hyvin erilainen. Tätä runoa lukiessani näen vain silmissäni Toskanan vihreät oliivi- ja viinimäet, pariskunta oli ollut Italiassa yhdessä. Ihmiset rakastuivat ja muuttivat yhteen varmasti aika samoista syistä kuin nykyäänkin, mutta tuskin sitä elämää voi tähän verrata, kuin aivan perusasioissa. En tiedä minä päivänä runoilija Shelley syntyi tai kuoli, joten en voi edes sanoa että ehti korkeaan 30 vuoden ikään.

Mutta tässä on runoilija Shelleyn runomuotoinen valitus:

Percy Bysshe Shelley (1792-1822)

A Lament

I

O WORLD! O life! O time!

On those last steps I climb,

Trembling at that where I had stood before;

When will return the glory of your prime?

No more – Oh, never more!

II

Out of the day and night

A joy has taken flight;

Fresh spring, and summer, and winter hoar,

Move my faint heart with grief, but with delight

No more – Oh, never more!

(1821, julkaistu 1824)

On ollut hankaluuksia opetella olemaan taas pitkästä aikaa, vetää itsensä pystyyn ja kävellä. Tajusin olemassaoloa miettiessäni taas yhden asian. Kun Laurie Anderson kysyy yhdessä laulurunossaan että What's behind that curtain?, se ei ollutkaan mikään äkillinen päähänpälkähdys, vaan sitaatti jostain judeokristillisestä tekstistä, ilmeisesti niitä juttuja temppelin sisäosista, joihin tavallinen seurakuntalainen ei astu. Mitä on verhon takana?

Olisin vastannut että ei mitään. Nyt kun käsitin yhteyden, niin on ehkä mahdollista, että sieltä tulee joku suitsutusastian kanssa ja alkaa samantien messuta. Tai sitten verhon takaa tulee temppelin vartija, jonka tehtävänä on pitää asiaankuulumattomat ihmiset ulkopuolella.

Olen ollut alamaissa niin kuin Shelley: ilo otti ja katosi. Luin hänen elämänkertaansa. Hän kuoli jo vuosi tuon runon kirjoittamisesta. Tuli Englannista laivalla Italian Pisaan, laiva joutui myrskyyn ja upposi Pisan ulkopuolella. Vaimo oli arvannut että kaikki ei ollut hyvin ja meni Pisaan vastaan ja löysi rantaan huuhtoutuneen ruumiin. Nyt kuolema haaksirikossa on tavallista Välimerellä. Rantaan huuhtoutuneet eivät ole enää varhaisia turisteja vaan pakolaisia, jota joutuvat pakenemaan esimerkiksi kuivuutta. Sota kulkee nälän kintereillä, mutta nälkää voi olla myös ilman sotaa. Useimmiten ne tulevat yhtä aikaa niin kuin olisivat luonnonvoima.

Minä en valita runoillen vaan ulvon ja huudan ja karjun. Siitä on lyhytaikaisesti enemmän hyötyä kuin voisi olettaa olevan runoilusta. En ole Shelley, mutta olen samaa mieltä siitä, että vuodenaikojen vaihtuminen aiheuttaa hauraassa sydämessä ahdistusta ja myös selvää iloa. Sitä tämä on. Aurinko on tullut taas.

Kun olin kesällä pari viikkoa mökillä, hakkasin halkoja saadakseni lihakset lämpimiksi ja toin sisälle polttopuuta takkaa varten. Samasta työstä on parempi lämmetä kaksi kertaa. En lämpiä siitä, että painan nappia. Mutta sitten taas jos painelen näppäimistöä, saattaa ajoittain tulla päähän kihelmöivä tunne ja joskus päänahka alkaa tuntua lämpimältä kun aivot tekevät työtä.

Kun olin keskikoulussa, kerrottiin tarinaa moottoripyöräilijästä, joka ei käyttänyt lakkia ja aivot jäätyivät kun hän meni saunan jälkeen ajamaan kovaan pakkaseen. Vasta aivan äskettäin olen kuullut että se oli urbaani huhu. Tai sitten maalaishuhu. Huhu perustuu siihen, että aivot ovat energinen ruumiinosa ja niin pitää ollakin että saa ajatuksia keitetyksi kokoon. Mutta väitetään ettei ihminen ei kuitenkaan kuole pään paleltumiseen. Tai ainakaan heti, en kyllä usko että 40 asteen pakkasessa kenenkään pää paleltumatta selviää. Sydän on aika voimakas ja suuri lihas ja se kykenee pumppaamaan verta joka tulee aivoihin ja jäähtyy sitten kallosta pakkasilmaan. Mutta päässä on ulkonemia niin kuin nenä ja korvat, jäähtymistä ehkä pitää vielä miettiä. Nenä muuttuu valkoiseksi kun se paleltuu. Sitten se varmaan putoaa pois. Ei ole hauska ajatus että meillä on pieniä koululaisia joilta on nenä pudonnut pois.

Hankin itselleni onnistumisen elämyksiä. Toissapäivänä kävelin kirjastoon. Sattui päiväksi normaali kevätpäivä: tuuli hyytävästi pohjoisesta, aurinko paistoi silmät että olisivat kohta paistuneet läpi. Lapset ja nuoret olivat ajatelleet että auringon myötä on sitten aina lämmin. Olivat jättäneet myssynsä ja huivinsa kotiin, kulkivat paljain päin.

En ole aivan oppinut ymmärtämään miksi pää on paljastettava. Ehkä lapsilla ja nuorilla ei ole enää korvatulehduksia. Minulla oli niitä sitten varmaan heidänkin edestään. Kuulin kyllä tuulen ulvovan, se osui villamyssy läpi kuulokojeeseen ja ulvahdukset saivat korvat soimaan vaikka ehdin kääriä myssyä auki.

Jos koululla on koululääkäri, hän toivottavasti ei ole sanonut että kuulo säilyy vaikka päätä palelee. Ei kuulo niin yksinkertaisesti toimi.

Joku muusikko sanoi juuri radiossa, että hänen soittamansa musiikki on rauhoittavaa: maailmassa on kaikki hyvin. On hienoa että on olemassa erilaisia maailmoja, joihin voi pudottautua vähäksi aikaa. Maailma on aivan tarpeeksi liikkeessä huolestuttaviin suuntiin vähän kaikkialla. Myssyn voi panna päähänsä kylmän tullen, mutta entäs jos kesä ei enää tule, kun öljyn poraus jatkuu ja hiiltäkin pitää polttaa, kun ei muuhunkaan ole varaa? Tänään on nyt mietintämyssy. Se muistuttaa vähän sitä lakkia, joka on paavilla päässään, pannunmyssy.

Pitää pysäyttää joku lapsi ja antaa hänelle ensi talvea varten myssy. Jos se myssy sopisi vaikka hänen pikkusiskolleen tai -veljelleen, ellei hän itse kehtaa sitä käyttää.

Vappukissoja sosialistien keskellä

Puoli lasillista proseccoa saa minut hihittelemään vähän aikaa todella typerälle macho-Bondille, ne vanhat joissa oli Sean Connery ja Roger Moore eivät olleet sellaisia. Ihan niin kuin Bondin idea olisi tuottaa fantastisen isoja katastrofeja ilman, että edes juonta on kukaan viitsinyt kuvitella. Saati kirjoittaa ja miettiä.

Se oli vappuaatto. Vappuaamuna löysin toinen toistaan hilpeämpiä vappupostauksia, opin jälleen kerran että tämä on mahdollisesti ollut se alkuperäinen uuden kuninkaan juhla, näin kuvan Walpurgis Nachtista Goethen Faustin mukaan Corneliuksen kuvituksena, grafiikkaa, luin tinyurlin linkistä miten hankalaa oli Lou Reedin ja Bob Dylanin tapaaminen ja sitten myöhemmin ystävystyminen. Ystävystyminen oli hyvä juttu, koska kumpikin on niin paljon hieno muusikko. Toivon että musisoivat joskus yhdessä. Ei siitä tarvitse isoa konserttia tehdä.

Rupesi häiritsemään etten tiennyt mitään tästä Corneliuksesta. No, nimen googlaaminen ei auttanut mitään. Heitä oli hirmuinen määrä, yksi on jopa pyhimys. Oli joutunut olemaan paavina jonkun kahden merkittävämmän paavin välissä ja päässyt sitten pyhimykseksi. Sitten on muusikko Cornelius, ja vaikka keitä. Joku Cornelius sijaitsee Japanissa ja on jonkinmoinen pop-ryhmä.

Vapun kunniaksi on ehkä syytä siteerata John Barker -nimisen oppineen (googlatkaa itse jos tahdotte tietää kuka tämä Barker on!) selostusta Corneliuksesta, joka oli anarkisti tai trotskilainen. Sellainen sivuhuomautus vain ensin, että kumpikaan mainituista sosialisteista ei tarkoita pomminheittelijää. Ne ovat lisämääreitä jotka ovat tulleet joidenkin kuumapäiden mukana. Ainahan heitä täytyy olla joka paikassa. Mutta pilaavat kunnon ihmisten nimen vain, niin kuin nyt tämän Corneliuksenkin, joka siis EI ole kuvittanut Goethen Faustia:

Cornelius Castoriadis

1922-1997

Cornelius Castoriadis who died the day after Christmas 1997 was a tough and tough-minded intellectual and survivor of revolutionary politics who, more recently, gained considerable academic recognition. He was born in Constantinople and would have been part of the Greek exodus at that time of mutual ethnic cleansing between Greece and Turkey. By his own reckoning he began reading philosophy at the age of 13, an activity soon politicized by taking place under the dictatorship of General Metaxas. He became a member of the Greek Communist Party at the age of 17 but three years later, when the Party was gaining real power through its somewhat tortured relation with the mass resistance organisation EAM-ELAS, he became a Trotskyist. Another 3 years later in 1945, so the bald details go, he fled to Paris on both Fascist and Communist death lists.

Until a proper biography is written that is as far as it goes. In later years, commenting on his break with Trotskyism he talked of its misunderstanding of the nature of Communist parties with specific reference to the fact that the Greek Communist Party had gone for a coup d'etat in 1944. On a personal note, I met him very briefly in 1993 to help do an interview and then in a mad taxi dash to get him to the ICA on time for a debate. He was someone who had helped give me and many other comrades in the late 1960s the confidence to be libertarian socialists, but by 1993 I also knew many Greeks whose fathers and uncles had been murdered as communists by British-backed death squads in the period after 1945. The impression given in novels like Captain Correlli's Mandolin (based very much on the writings of British intelligence officers) had given a uniformly black picture of the communist resistance, but from the other side, Trotskyist writers had tried to rescue it from the Communist party and focussed on Aris Velouchiotis, himself finally murdered by the communists and EAM-ELAS as a mass organisation distrusted by the party for being an overhelmingly peasant organisation. I asked him about this in the taxi but he said it had all, all of it, Velouchiotis too, been Stalinist bullshit, that it was like that long before the return of the psychotic Nikos Zachariades

I do not know what then it can have meant to be a Trotskyist in 1942-5 Greece, but am sure it would have been quite possible to be on the two death-lists of both sides. In Paris he got a job as an economist with the OECD, and from then on, with a three year break and later as a psychoanalyst, always worked professionally as he put it. At the same time, despite the professional job he did not gain French citizenship until 1970, which meant that in principle he could have been deported at any time with 24 hours notice. I mention this since most Western European revolutionary socialists have not had such experience, and to forestall any jeers or sneers at this man.

Netti on hauska juttu. Ulkona on sitä paitsi nyt kylmä. Pari päivää sitten alkoi viiletä nopeasti. Nyt puhaltaa lujaa pohjoisesta, lippu kääriytyy itsensä ympärille.

Minusta on ylipäänsä mukavaa lukea Kreikan tai muunkin Euroopan sosialismin historiaa, koska en oikein usko, että aate olisi täysin kuopattu ja sitä paitsi on olemassa paljon ihmisiä, jotka olivat toisinajattelijoita n.k. reaalisosialismin aikoina. Sen puoleen moni ajattelee että se oli kenties parempi valtiojärjestelmä kuin nykyinen ihmisiä ja ihmisyyttä polkeva kapitalismi.

Toisinajattelijat ovat muutenkin olleet viime aikoina mielessäni. Heitä pitäisi olla kaikissa maissa ja heille pitäisi antaa rahaa ajatella ja kirjoittaa, tai ajatella ja maalata tai musisoida tai jotain muuta, josta syntyy uutta yhteiskuntiin. Kulttuuri kai on yhteiskunnan perusjalka?

On hyvä päivä istua ja lukea. Luen Pentti Linkolan Johdatus 90-luvun ajatteluun-opusta, joka koostuu artikkeleista. Nyökkään päätäni muistamisen merkiksi ja tajuan että olen aikoinaan lukenut kirjan tarkkaan. Nyt se piti tarkistaa, koska vaiheeksi Linkolasta keskustellaan.

Keskustelua käydään Tieteessä tapahtuu-lehdessä, joka löytyy myös netistä. Netti on hyvä juttu.

Välillä käyn katsomassa mitä rannan pajunkissoille kuuluu. Vihertyvät jo.

Sen sijaan viime lauantain pihan afrikkalaiset lapset toivat pajunkissoja, jotka eivät ole alkaneet vihertyä. Voi olla että pajunkissat tarvitsevat joka puolelta tulevaa auringonvaloa alkaessaan kukkia. No, joka tapauksessa hyönteisiäkään ei vielä ole. En ole tavannut edes pökertyneitä mehiläisiä, joita yleensä vapun tienoilla jo on. Enkä ensimmäistäkään kärpästä edes.

Joku amerikkalainen taho esitti että ensi kesästä tulee kylmä ja märkä. Minä olin ehtinyt ehdottaa jo ennen ihan samaa, mutta minulle ihmiset pudistivat päätään. Ja mikä muka niistä amerikkalaisista tekee niin viisaita?

Lidian käyttäytymisestä voi kyllä päätellä että kesä voi todella olla viileä. Hän osaa elellä sen mukaan.

Joinakin päivinä ei jaksa oikein avata edes silmiä.

Hän sanoo.