Uniteorian lisälehti

Tulin takaisin varhaislapsuuden maisemiin joskus 1970-80-lukujen taitteessa. En ole erityisen nostalginen, mutta tiesin maalla asumisen olevan suhteellisen halpaa. Olin ruvennut kaipaamaan metsiä ja niissä kasvavia marjoja ja aurinkoisten ojanpientareiden mansikkapaikkoja, joita tiesin olevan vielä olemassa.

Sitä paitsi pieni mökki ja savusauna olivat maalla pienen järven rannalla. Ajattelin lihavia lahnoja, joita voisin taas savustaa saunaa lämmittäessäni tulipesässä.

Mutta kirkonkylän takaa oli ilmestynyt pienviljelijä joka tahtoi tehdä turpeella sen oikean tilinsä. Kyläläiset sanoivat että ei niin pienen tilan viljelijältä mene paljon veroja eli turvebisnes kannatti. Isännät eivät olleet ymmärtäneet että turve on suomalainen luonnonmateriaali, jonka takia muutetaan vanha junanratakin koska elinkeinot ovat muuttumassa joka tapauksessa. Se pitäjä alkoi tehdä kuolemaa ja järven vesi muuttui puuroksi.

Olin ollut ehkä liian kauan poissa. Isän saunan seinälle jättämä lahnaverkko oli täynnä oravien tekemiä reikiä. Mutta ruuhi se vasta huonossa kunnossa olikin. Se kieltäytyi enää turpoamassa talven ravistuneisuudestaan vanhaan kuntoonsa. Laskin että olin ollut poissa jo 15 vuotta. Käsittämätöntä miten nopeasti kaikki rapistuu. Entropia on yksi maailmankaikkeuden laeista.

Kun alettiin olla mökillä pitempiä aikoja tuli ensimmäinen isompi sadekesä. Sekin oli yllätys: tuli tulva. Maasto oli mäkistä ja metsänomistajille oli opetettu aukkohakkaamisen ja metsäaurauksen siunauksellisuus. Kerran näin kylätien varrella lapsia puuntaimien istutustyössä. Lapset eivät suostuneet puhumaan mitään. Siihen tuli opettaja joka kertoi että projekti kuuluu ympäristöoppiin.

Sama kansakoulunopettaja kertoi myöhemmin, että hirviä on päätetty ruveta harventamaan, koska ne söivät taimet suuhunsa. Sinä syksyllä kuulin sitten vähän enemmänkin rytinää ja ryskettä puolukkametsällä. Lähdin pois äkkiä kun tajusin että hirvet ne ryskäsivät. Isot sarvipäät kalauttelivat sarvia toisiaan vasten. Onneksi olin jonkin verran sivussa taistelurinteestä.

Lähdin siitä sitten metsäpolkua pitkin isoäidin luo. Isoäiti hymyili ja kertoi että on hyvä kun alan oppia miten maalla eletään. Yritin väittää vastaan: ei kaikki edistys ole hyväksi. Isoäiti käski mennä hakemaan tuolta puutarhan kauimmaisesta laidasta kaneliomenoita. On aika tehdä omenahilloa ja olen selvästi joutilas niihin töihin.

Pian ensimmäisten aukkohakkuiden jälkeen isoäiti sitten alkoi valittaa että selkään sattuu. Täti soitti perään ja kertoi että ei niistä lääkkeistä ollut mihinkään. Isoäiti oli ruvennut levottomaksi ja puhunut sekavia, metsäyhdistyksestä ja suurista aukoista. Sitten hän vähitellen vähensi puhumista, kunnes hän vain istui siinä puuhellan vieressä ja katseli ikkunasta ulos. Hänestä alkoi tulla pikkuinen mummo. Lähdin katsomaan toista tätiä toisessa talossa ja sain hänet estetyksi talon polttamisyrityksestä. Naapuri oli järjestänyt vanhaan hormiin öljylämmittimen. Ei ehkä tullut kertoneeksi että ei öljyä saa lisätä silloin kun lämmittimessä palaa pilottiliekki.

Ymmärsin, että en käsittänyt mistä olin ehtinyt oppia pilottiliekin ja tajunnut lisäksi että lämmitysöljy eli löpö kaasuuntuu savuhormissa ja talo räjähtää ilmaan ennemmin tai myöhemmin. Menin puhuttamaan naapuria, joka kertoi että täti oli vaatinut sellaista lämmitintä, koska kylän yhdessä talossa on sellainen ja toimii hyvin eikä tarvitse palella. Pudistin päätäni.

Oli pakko käydä vähän väliä sen tädin luona ja vahtia lämmitintä. Vein hänelle muutaman ison villapaidan ja flanelliset välihousut, jotka löysin kirpparilta. Vanhat ihmiset alkoivat olla vanhoja. Ei heillä aivan hirveästi ollut vikaa päässä, mutta sen verran että oli katsottava perään. Hälytin muutaman serkun lapsen ja järjestettiin vahtivuorot. Tilapäinen rauha vallitsi viikon parin ajan ja sitten täti lähti onneksi talveksi siskonsa luokse kaupunkiin.

Kysäisin nyt vasta äskettäin medisiinari-kaverilta muistisairauksista. Niitähän on monenlaisia, mutta aivoissa tapahtuu jotain, joka saa pinnalle kerääntymään amyloidi-plakkia, joka sitten estää muistamisen. Aivoissa ei ole enää tilaa.

Syvän unen aikaan aivojen soluvälitila tuplaantuu, tulee tilaa. Valtimosyke sitten tekee sen, että aivo/selkäydinneste alkaa hölskyä ja kuona irtautuu ja päätyy suonistoon, sieltä sitten imusuoniin ja munuaisten kautta ulos. Raskaat ajatukset huuhtoutuvat pois. Teorian mukaan kaikkien ihmisten aivojen viemäriosasto ei toimi ja sitten alkaa plakkia kertyä aivoihin.

Ajattelin yhtä vanhaa sukulaista, joka ei kestänyt enää elämänsä kolmatta sotaa, siis Suomessa, ja alkoi kadottaa muistiaan. Hänen lapsensa kyllä päättelivät vuosikymmeniä myöhemmin, että joku Alzheimerin tapainen hänellä oli. Ehkä hän ei sotien vuoksi saanut enää nukutuksi?

Sitä paikkakuntaa venäläiset pommittivat sodan aikana. Vähemmästäkin ihminen sairastuu. Hän oli aina ollut rauhantahtoinen ihminen, eikä kestänyt tilannetta kun ihmiset alkavat ratkoa ongelmiaan väkivalloin.

Että jos on niin, että kun ei kestä tilannetta, johon ei voi vaikuttaa, niin se vie ensin unen ja sen jälkeen menee järkikin vielä. Kun unessa ei tulekaan syvää vaihetta ja aivoihin alkaa tulla plakkia.

Sitten jonkin ajan kuluttua heräsin siihen, että se tädin naapuri tuli uniini. Hän esiintyi siinä yhtäkkiä aivan hirveänä räyhähenkenä. Sanoin ääneeni: lopeta! Yritin kovasti rauhoitella häntä, äänessäni oli sellainen väri. Päätin soittaa hänelle kun kerran tuli uniini. Mökillä tarvittaisiin esimerkiksi Porin Mattia, puukaminaa, ehkä hän tietäisi mistä sellaisen löytäisi.

Mutta hän olikin sairaalassa. Oli kaatunut, nilkka oli murtunut. En ehtinyt käydä hänen luonaan. Tytär kertoi että hajamieliseksi oli mennyt. Kuoli siellä sairaalassa sitten nopeasti. En kysynyt koskaan että mihin kuoli.

Kevät yritti tänä vuonna tulla. Nyt sataa ja on kylmä. Ehdin katsella rannalla tiiraa. Saa sataa, lehdet aukeavat puihin sitten kokonaan. Mustikka ja puolukka kukkivat pian. Toivon että ei enää tule hallaöitä. Lapsia eivät kylmät karkota, mutta toivottavasti he tarttuvat vaikka tähän kirjaan kun loma alkaa!