Entisessä kotivaltiossa, Yhdysvaltain Oregonissa, raivosi sarja metsäpaloja. Uutisissa näkyi punaisena hehkuvia korkeita kukkuloita kummankin puolen Columbia-jokea. Palomiehet uurastivat yötä päivää ja saivat paloa rajoitetuksi.
Paljon silti menetettiin. Palon sytyttäjä leikki tulella, aikuinen mies. Hänet saatiin kiinni ja todistajia on. Sattui olemaan paikka täynnä retkeilijöitä. Heitä jäi loukkuun ylhäälle eivätkä he enää päässeet takaisin kuin helikoptereilla.
Tässä jutussa on kuvituksena yksi niistä alueista, Multnomah Falls (kuva on Oregonin Historical Society’n arkistoista, Carleton Watkins kulki höyrylaivalla ylös jokea 1860-luvulla ja kuvasi putoukset Multnomah-intiaanien alueella), joissa olen patikoinut. Kauempana Columbia-joen kanjonissa on vielä Eagle Creek, jyrkempi kanjoni, jossa asuvat kotkat ja puumat. Ja tuuli suhisee 100-metrisissä puissa, siis niillä on sen verran pituutta. Puiden nimet ovat Douglas-kuusi, Hemlock tai Oregonin mänty.
Suomalaissiirtolaiset olivat niitä vahvahermoisia tyyppejä, jotka kiipesivät semmoisen puun latvaan, kun puu piti kaataa. Mutta ne lumperijäkit saivat myös aikaan 8-tuntisen työpäivän ja lakanat tukkikämpille. Senaikaiset metsätyömaat toimivat lähinnä ihmistyövoimalla. Tuhoa tuli aivan tarpeeksi, siis metsille.
Sitten tulivat metsäkoneet, ensimmäisinä moottorisahat. Snyderin runo osuu siihen aikaan kun olin siellä. Silloin metsäyhtiöt huomasivat ettei jyrkillä vuorten juurikukkuloilla voinut kiivetä metsäkoneilla ylös. Yrittivät helikoptereita avuksi, bensa oli liian kallista. Metsäyhtiöt muuttivat pois.
Nyt kun metsäpalot tulivat, metsäyhtiöt tajusivat tilaisuutensa tulleen. Nehän voisivat siivota tulipalojen jäljet ja myydä tukit isolla voitolla. Nämä yhtiöiden miehet ovat poliitikkoja, sen Washingtonissa istuvan nro 45 miehiä, joita on oltava osavaltioissa valvomassa oikeuksia.
Metsän uudistuminen kestää kauan jyrkillä rinteillä. Jos metsäyhtiöt pääsevät kiinni hakkuisiin, siitä seuraa eroosio: pintamaa tulee alas ryminällä (mutavyöryt), joki likaantuu ja samenee, lohet eivät pääse enää kutualueilleen, karhut eivät saa evästä talvea vasten ja kaikkea muuta sellaista.
Joen yläjuoksulta tulee yli kahden miljoonan ihmisen juomavesi. Mutta kuten amerikkalainen yhtiö, muun muassa virvoitusjuomia ja äidinmaitovastikkeita valmistava Nestle, ilmoitti: puhdas vesi ei ole ihmisoikeus. Vaikuttaa siltä että puhtaan veden turmeleminen sen sijaan on ihmisoikeus. Niin täällä kuin sielläkin.
Jotain pitäisi tehdä. Tämä on maapallon kokoinen ongelma. Mutta linkissä vielä lisätietoa näiden metsien tilanteesta.
Front Lines
Gary Snyder (1969)
The edge of the cancer
Swells against the hill -- we feel
a foul breeze -- And it sinks back down.
The deer winter here
A chainsaw growls in the gorge.
Ten wet days and the log trucks stop,
The trees breathe.
Sunday the 4-wheel jeep of the
Realty Company brings in
Landseekers, lookers, they say
To the land,
Spread your legs.
The jets crack sound overhead, it's OK
here;
Every pulse of the rot at the heart
In the sick fat veins of Amerika
Pushes the edge up closer --
A bulldozer grinding and slobbering
Sideslipping and belching on top of
The skinned-up bodies of still-live bushes
In the pay of a man
From town.
Behind is a forest that goes to the Arctic
And a desert that still belongs to the
Piute
And here we must draw
Our line.
(Thanks for Mickey for the poem!)
Tuohon männynrunkoon nojaa isoisäni lierihattu päässä, kovat kaulassa, luodikko sylissä ja vielä pystykorva vierellänsä jossakin Suomen saloilla. Hän elää siinä 20-lukua ja elokuinen iltpäivän aurinko paistaa.
VastaaPoistaEn päässyt häntä koskaan näkemään, hän kuoli v.30 ja tiesi näin tapahtuvan. Hän olisi tuosta kuvasta pitänyt, antanut arvoa. Minäkin. Hannu
Hannu, tuossa metsässä oli tulipalo joskus ehkä 1920-luvun lopussa tai 1930-luvun alussa. Silloin oli rakennettu joenvarteen ensimmäinen tie. Käsittääkseni Multnomah-intiaaneja ei tuolla enää ole. Heitä ei Oregonissa tapettu, riitti kun kerrottiin että puhutte sitten englantia ja menette meidän kouluihimme.
VastaaPoistaMutta se palo sai uuden metsän kasvamaan vimmattua vauhtia. Putoukset ovat nyt muistomerkki siitä heimosta. Toivottavasti se säästyi palolta, aivan varmaa se ei vielä ole, palo kytee vielä siellä Kotka-purolla. Mittasuhteet ovat meidän metsiimme verraten valtavat.
Isoisäsi oli sitten metsästäjä? Minulla oli eno jolla oli pystykorvia, siis koiria, ja joiden kanssa se kulki metsällä. Nykyinen systeemi, että on tähtäyslavat eikä hirvillä ole mitään mahdollisuutta, on aivan uusi. Mutta ei kai pystykorva olekaan hirvikoira.
Joo, metsästäjä vapaa-aikoinansa mutta erikoisen innostunut kalatuksesta - ja runoudesta. Hän oli lääkäri ammatiltaan ja etsiytyi harrastustensa mukaisiin, syrjäisiin paikkoihin mm Suursaareen ja Petsmoon, Paanajärvelle. Silloin tuo oli kaikki vielä mahdollista. Hannu
VastaaPoistaHannu, kalastus on runollista puuhaa. Ja kun isän kanssa selvitin verkkoja saunan seinustalla, niin isän puheesta ei tullut loppua. Tämä pikkulikka oli päässyt kasvamisensa alkuun. Isän kanssa jahdattiin metsässä merkkejä haudoista. Mökkialue on niitä Isonvihan pakopaikkoja, kylä muutti mettän keskelle eivätkä venäläiset osuneet sinne.
VastaaPoistaSitten isän mielestä olisi mahdollista löytää myös vanhempia hautoja. Se alue on vanhaa merenpohjaa, sitä samaa josta Karijoen Susiluola löytyi. Tai ainahan se oli arvattu, mutta museoviraston tyypit jostain syystä uskoivat. Neandertalilaisten asumapaikka, tai ehkä vain nuotio- ja ruokailupaikka. Sitä isä ei enää saanut tietää.
Petsamossakin isä kävi. Se oli saanut 15-vuotislahjaksi 2-vaihteisen saksalaisen retkipyörän merkiltään Torpedo. Isä hävisi. Perhe ei hirveästi sitä ihmetellyt, puolentoista viikon päästä miettivät että onpas kun ei mitään kuulu. Sitten muutaman päivän päästä tuli kortti Petsamosta. Se pyörä on tuossa parvekkeella.