3.1.21

Ruben Stiller ja muun muassa Shakespeare

Kuuntelin omaksi aamunavauksekseni Ruben Stillerin kolmen kohdan ohjelman, jonka hän oli tarjoillut Ylen Puheeseen ennen joulua. Siinä olivat kaikki ne pääpuheenaiheet joita viime aikoina on ollut uutisissa ja joista on myös keskusteltu netissä.

Ensimmäisessä keskusteltiin draamaopiskelijoiden ongelmista. Olen ollut nuorena teatteriopiskelija, joten kiinnostuin. Voin rauhassa miettiä, minkälaisia asioita uudet sukupolvet nostavat esille.  Meidän ikuisuuskysymyksiämme oli, mistä saada rahaa viikonlopun reissuihin. Muutenkin rahapula oli aika yleinen juttu, vaikka elämiseen tuli rahaa kesätöistä, minulla Tukholmasta. Meillä ei ollut minkäänlaisia opintososiaalisia avustuksia.

Opiskelin Tampereen yliopiston Draamastudiossa. Olin kulkenut äidin kanssa teattereissa Tampereella 8-vuotiaasta lähtien, mutta myös taidenäyttelyissä ja konserteissa. Shakespearen kootut (Cajanderin suomennoksina) luin 12-vuotiaana. Esityksen katsomista auttoi tekstin lukeminen etukäteen. Kuulin silloin huomattavasti paremmin kuin nyt ja mitallisen käännöksen lukeminen etukäteen auttoi hahmottamista. Kykenin eläytymään nuoren itseni voimalla esimerkiksi Ofelian kohtaloon. Tuli selväksi, että Shakespearen kirjoittamat miehet olivat pähkähulluja ja murhanhimoisia tyyppejä. Hamlet varsinkin oli aivan sekaisin. Tosin: jos olisin tullut joululomalle kotiin ja setä olisi tappanut isän ja mennyt äidin kanssa naimisiin, niin tuskin se olisi ollut ihan OK.

En muista kohdanneeni yhtä sekaisin olevaa nuortamiestä itse silloin vielä, vaikka useammalta oli isä kuollut. Siis kuollut sodassa, ei jossain hämäräperäisessä aviollisessa ongelmassa, jollaisesta en aivan ollut tietoinen vielä. Tiesin kyllä että avioeroja oli. Amerikkalaiset aviovaimot hakivat eroa ”henkisen julmuuden” vuoksi. Sitä ihmeteltiin, että eivätkö jenkit osaa tapella perheissään. Opin myöhemmin että suurin osa lapsista ei koskaan paljastaisi mitä kotona tapahtuu, vaikka isä olisi kuinka ollut Turmiolan Tommi, joka ajoi perheensä talvipakkaseen. 



En koskaan kuullut lapsena kavereiden valittavan perheestään. En muista 1950-luvulla nähneeni raivopäisiä humalaisia. En muista heitä juuri seuraaviltakaan vuosikymmeniltä. Ehkä suomalaisuus on muuntunut vuoskymmenistä toisiin tai olen ollut sokea? Elämä vaikutti aika tavalliselta.  Mutta ilmeisesti kodit olivat suojapaikkoja väkivallalle niin kuin ovat nykyäänkin.

Ruben Stiller on hyvä toimittaja. Hän tiesi teatterikoululaisten protestien ytimen. Minä en ole ikinä noita ymmärtänyt: miesoletettu, rodullistettu  ja jotain vielä jossa on kysymys feminismistä. Jos minun olisi pitänyt haastatella teatterikoulun opettajaa, niin kuin Stiller teki, en olisi noin hyvin selviytynyt. Seuraavaksi hän meni sitten huuhaa-tietoa kyselemään ja rokotuskriittisyyden perään,toisilta asiantuntijoilta.

Mutta teatterikoulun opettaja ei vastannut Stillerin arveluun, että miesoletetut ja rodullistetut olisivat uusmuotisia käsitteitä ja Amerikasta tai ylipäänsä englanninkielisestä uudesta tiede-puheesta peräisin. En usko että tuommoisia termejä tunnetaan kovin laajalti. Olen aika skeptinen sen suhteen että ne toisivat juuri lisää tietoa. Asioista ja niiden suhteista, ylipäänsä ihmisten omituisuuksista on puhe. Olen opiskellut yliopistossa sosiaalipsykologiaakin, niin että tiedän että jotkut termit vain kuuluvat asiaan, koska tiede on kansainvälistä.

Mutta teatteriopiskelijoiden ongelmat koskivat rodullistamista ja sukupuoli-olettamuksia Shakespearen tekstissä. Olisiko siinä ollut kyse juuri Hamletista, en muista, vaikka luin kyllä sen alkuperäisen tekstin Suomen Kuvalehdestä. Jossain Shakespearen tekstissä on sitten puhuttu raiskauksesta. Radiotoimittaja Stiller  ja näyttelijäntyötä opettavatkin ovat olleet semmoisen kanssa pulassa, että kun raiskauksia kuitenkin on ja kun tummia ihmisiä sorretaan, niin millä tavalla opiskelijat pääsevät miettimään tällaisten kohtausten esittämistä, sortoa ja väkivaltaa. Selvää oli haastatellullekin, että koska hän on näyttelijäntyön opettaja, niin oppilaiden on opittava asettumaan aivan erilaisen ihmisen mielenmaisemiin ja asenteisiin. Opettaja on edelleen auktoriteetti ja hän ohjaa oppilaita kertomalla minkälaisia tekniikoita semmoiseen roolin muuttamiseen on.

Voi olla kyse on väärinkäsityksestä. Esittäminen on eri asia kuin oleminen. Muistan ajatelleeni sitä silloin kun piti tehdä naamio-improvisaatioita. Meillä taidettiin mennä aika yksinkertaisesti stanislavskilaisin metodein. En minä opiskellut näyttelijäksi, mutta kirjallisuuden opiskelijalle draamakirjallisuus on hyvä ja tärkeä asia. Tarinaa vievät eteenpäin sen ihmisten vastakohtaisuus. Sellaista on kyllä oikeassakin elämässä. No: Stanislavski sattui olemaan venäläinen ja asui kesiään Suomessa. Jonkinlaisesta psykologisesta realismista hänen näkökulmansa tulivat ja tuntuivat luettuinakin tutuilta.

Stiller keskusteli sen lisäksi kahden asiantuntijan kanssa huuhaa-tieteestä ja rokotuksista aivan yhtä paljon asioihin perehtyneenä kuin tässä näyttelijäntyön koulutus-tapauksessakin. Stiller olisi voinut antaa otsikon ohjelmalleen: tämä ei ole OK, niin kuin oli laita näyttelijänkoulutuksenkin kanssa. Mutta todennäköisesti koulut käyvät aina läpi uusien sukupolvien tulon kipuiluine päivineen.

Toivottavasti uudet sukupolvet ovat aina parempia kuin entiset. Sitä jäin miettimään, että pitääkö teatterin olla ja toimia peilinä yleisölle. Entä jos yleisö olikin lukenut sen Shakespearensa?

Jos teatterin lavalta ilmoitetaan totuuksia, joihin kaikkien ihmisten pitäisi uskoa, niin ei semmoinen onnistu. Yleisö nousee takajaloilleen. Draamassa esitetään otteita mahdollisesta elämästä ja sillä tavalla kysytään että miten on. Näyttelijäntyön opettaja otti esimerkkinä opetuksen ongelmasta Tampereella vähän aikaa sitten uudelleen esitetyn Hair-musikaalin. Siinä nousi  näyttelijöiden vastustus: jotakin tummaihoista roolihenkilöä kutsutaan mutakuonoksi.

Se ei ollut OK.  Mutta kun sellaisia ihmisiä on vieläkin, jotka näkevät eteentulevan ihmisen pelkästään ihonvärinsä edustajana! En tiedä miten tuo suomennos-ongelma ratkesi.

Näytteleminen on vaikeaa. Kaduilla kävelevistä ihmisistä ei voi tietää ulkoapäin että minkälaisia ihmisiä he ovat. Eikä ketään voi ihonvärinsä mukaan tulkita.

Kuuntelen  pimeän keskellä paljon radiota. Äänellä ihminen kertoo maailmasta vaikka mitä. Keskusteluissa kulkee tarina ja tarinan takana on ihmisiä, tapahtumia. Voin kuvitella vaikka Helsingin pimeitä katuja ja miettiä mitä Stiller mahtaa tuumia uudesta vuodesta. Siellä on paljon pimeämpää kuin täällä. Ei kai siellä lunta vielä ole?


Minä kävin eilen katsomassa merenlahteani. Harvoin olen ollut niin yllättynyt: joutsenia lensi aurassa ylitseni ja rupesi laskeutumaan avoveteen. Oli niitä reilusti kaikkiaan yli 30 siinä. Ensin luulin että vanhemmalla kävelijällä oli jotain ongelmia koiransa kanssa. Sitten kuulin ne siivet. Olin mennä tervehtimään köhivää koiraa…

Sitten se ensimmäinen aura joikasi tulevansa levähtämään, ne aina kertovat tulostaan. Juoksin toiselle puolen lahtea, jossa jo oli valmiiksi kymmenkunta joutsenta odottamassa. Laskin että kolme joutsenta oli tämän vuoden poikasia.

Voi että! En ole koskaan nähnyt joutsenia täällä tähän aikaan vuodesta. Eilen oli kuitenkin toinen tammikuuta, eli uusi vuosikin jo. Pitäisi olla keskitalvi. Lunta on vasta ihan vähän, lämpötila nollan tuntumassa.

Nyt on kaivettava esiin niin kuin joka vuosi tähän aikaan Shakespearen näytelmät. Sieltä sitten Loppiaisaatto eli Twelth night. Meillä sattuu olemaan Shakespearet englanniksi, niiden kieli on helppoa ja soljuvaa. Kirjahyllyssä näyttää olevan myös Kuningas Lear, Matti Rossin suomentama. Esipuheessaan Kalle Holmberg toivoo että näytelmiä painettaisiin enemmän:
”Ja ennen muuta: uusia tulkintoja kaivataan jatkuvasti. Shakespearen, maailman jäsentämistä näyttämöllä, tässä ajassa, tämän päivän ehdoilla. On rakennettava eri puolilla siltoja Elisabetin ajan näyttämöstä meidän aikamme teattereihin, uusiin ja vanhoihin, latoihin, halleihin, kouluihin, kerhohuoneisiin, kaikkialle missä Shakespearen tekstiä pöllytetään sen omilla ehdoilla: näyttämön keinoin, huutaen, kuiskaten, tapellen, raivoten, herkistyen, yhä uudelleen kokeillen ja etsien.”
(Shakespeare: Kuningas Lear, suomennos Matti Rossi, Esipuhe Kalle Holmberg. Tammen Kurki-sarja 1975)

4 kommenttia:

  1. Ripsa, minäkin näin kävelylläni tänään kuusi joutsenta auramuodostelmassa lentämässä etelään.
    Eilen tuli paljon lunta ja lämpötila laski vähän nollan alapuolelle. Joutsenet seuraavat säätä, joten ilmeisesti nyt kun alkaa pikku pakkaset näemme niitä muuttamassa enemmänkin.

    Taide-elämässä on menossa monenlaista. Ilmeisesti internetin vaikutus tuntuu siinäkin. Luin juuri toimittaja Jussi Pullisen kirjan Mitä meille tapahtui?, jossa hän tarkastelee sitä miten internet, sosiaalinen media ja digitaalisuus muuttavat maailmaa nostamalla kohuja ja kärjistämällä asioita.

    VastaaPoista
  2. Marjatta, juttelin poikani kanssa videopuhelimellaja hän sanoi että siinä Helsingin liepeillä on jo aiempinakin talvina näkynyt myös joutsenia. Nyt en ole varma siitä olivatko ne hänen ilmoittamansa linnut laulu- vai kyhmyjoutsenia. Muistan kyllä nuorena nähneeni Tukholman talvessa nimenomaan kyhmyjoutsenia. Tukholma on kyllä etelämpänä kuin Helsinki.

    Tottakai:kun on nopea väline niin kuin internet on, niin ihmiset myös aika nopeasti muodostavat käsityksen siitä mistä puhutaan. Puhumisen tasojakin on niin julmetun monta.

    Jotain tuossa nuorten opiskelijoiden ja heidän opettajiensa pähkäilyssä on ihan OK kuitenkin. Minkäs se nuoriso sille voi, miltä suunnalta ne tiedot tulevat. Amerikkalais-ja brittimediat ovat aika lailla markkinalakien mukaisia välineitä.

    Siinä olen taatusti pudonnut kelkasta että mikä on tiedotusvälineiden tilanne täällä. Jos se on yhtä kamala kuin Jenkeissä,niin voin unohtaa tämmöisten opiskelijaporukoiden puheet. En ole seurannut enää viestimiä kovin tarkkaan.

    En kyllä yhtään ole pitänyt siitä, että lehdet esimerkiksi keskittyvät. Se ei palvele ainakaan lukevaa yleisöä, siis sitä, jonka pitäisi tehdä itseään ja lähipiiriään koskevia päätöksiä, esimerkiksi.

    Saati sitten jos on kyse nuorisosta, joka ei oikein vielä tiedä mikä on mitä.Mutta kyllä minä tässä teatterista puhuttaessa vähän ihmettelin. Ei oikein edes huvittanut.

    VastaaPoista
  3. ripsa, marjatta

    minulla on jääkaapin ovessa karamazovin veljeksistä lainattu mitjan repliikki: "ihminen on liian laaja, olisin hieman kaventanut". tätä samaa yritän soveltaa somen suhteen: kannattaa kaventaa.

    jos olen liikaa somessa, tulee kamala olo. tuntuu kuin vastaanottaisi jatkuvaa häiritsevää taustakohinaa ajatuksiinsa. jotkut somepaikat tuntuvat kiehtovilta ja puoleensavetäviltä, toiset taas eltaantuneilta ja happamilta.

    somessa käydään onneksi edelleen hyviä keskusteluja, vaikkakin siemeniä ja ituja on etsiskeltävä yhä sakeamman sakkeen seasta.

    shakespearen lukeminen avaa hyvin ihmisen pahansuopuisuutta. maailma ei ole niin kamalasti kehittynyt hänen ajoistaan. ihmisten laumadynamiikan työkaluna on edelleenkin kaikenlainen lällättely.

    meri

    VastaaPoista
  4. Meri,

    tai Mitja olisi voinut sanoa että ihminen on liian moninainen, olisin yksinkertaistanut. Mutta ehdottomasti Karamazovin veljesten skaala on kans laaja.

    Some on välttämättömyys aivan yksinkertaisesti sen takia, että meiltä ovat lehdet vähentyneet ja paljon. Ennen riitti kun meni kirjastoon ja luki esimerkiksi läänin alueella ilmestyvä lehdet joita oli neljä tai viisi isompaa läpyskää, sitten olivat vielä Uusi Suomi ja Hesari ja Aamulehti. Niissä kaikissa oli hyvintoimitetut mielipidesivustot.

    Mutta äkkiähän sen huomaa missä päin sosiaalista mediaa keskustelu vie eteenpäin ja missä on vain junnaamista. Sitten ovat lisäksi ystävät, erityisesti näissä blogeissa. Heitä ei voi oikein tavata fyysisesti kun on tämä pandemia. Heitä ja siis teitä voi kuunnella aivan rauhallisesti lukemalla. Hyvät blogistit osaavat kirjoittaa kans!

    Noh, rupean uppoutumaan Shakespearen Loppiaisaattoon. Oikeasti siis: tykkään Shakespearen englannista. Se on kaunista kieltä. Loppiaisaatto on lisäksi komedia, joka sekin tekee hyvää keskellä pimeyttä.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista