Retroa 3

Kari Aronpuro siirtyy semiotiikan maisemiin.  Semiotiikassa on vaikka mitä, koska merkit vaihtelevat. Mukana on kaikenlaisia mielialoja maisemien mukaan. Sivulla 339 on motto:
Denn wahrhaftig
steckt die Kunst in der Natur,
wer sie heraus kann reissen
der hat sie.
Dürer

 

Dürer eli 21.5.1471-6.4.1528 ja oli kuvataiteilija, kehitti etsaus-tekniikkaa, muun muassa. En ollut ajatellut Düreria jonain semiotiikan merkkinä, mutta nyt tulin ajatelleeksi että hän on varmasti ollut tietoinen esimerkiksi Firenzen renessanssista ja renessanssi juuri Firenzessä on tärkeä. Kannattaa katsoa esimerkiksi hänen Melankoliansa, joka on hieno työ, siinä ei edes kosmoksen läheisyys auta suruun.

Syksyyn sen ei tarvitse liittyä. Sitä paitsi syksyisin on tehtävä työtä. Silloin alkavat koulut ja yliopistot ovat auki. Teattereissa on uusia näytelmiä, orkesterit ilmoittavat esityksistään.

Olen etsinyt tietoa siitä, kävikö Dürer esimerkiksi Firenzessä ja kävivätkö italialaiset hänen luonaan Saksassa, mutta en löytänyt. Saksasta tuli seuraava suuri keksintö: kirjapainotaito, Gutenbergistä Aronpurolla on oma osasto muotokuvarunoissa. Ehkä killoilla on ollut tapaamisia rajojen yli? Alppeja on ylitetty jo ajat sitten.

Killoilla puolestaan oli oma kappeli Firenzessä, yksi niistä kauneimmin koristelluista: Orsan Michele. En unohda varsinkaan sitä alttarikatosta joka on 1300-luvulta. Käsittääkseni maalarit ja piirtäjät kuuluivat takojien, seppien ja hopeaseppien kiltaan.  Killoilla taas oli työhuoneita ja niissä opetettiin asiaankuuluvia taitoja. Esimerkiksi Leonardo opiskeli Andrea del Verrocchion alaisuudessa. Retro-kirjassa on monia viitteitä Firenzeen. Omakin perheeni on ollut kuukauden Grassinassa, jossa sijaitsee Casa Finlandese, lyhyen bussimatkan päässä Firenzestä.

Aika pian sen jälkeen kirjassa tuleekin jo Pohjoinen Guernica, jonka voisin kuvitella olevan Aronpuron runokirjasta nimeltä Aperitiff, avoin kaupunki. En ole siitä varma. Siitä olen varma että olen sen lukenut. Retro on kirjastosta lainassa ja sen hahmottamiseen menee aikaa. Pohjoinen Guernica ei ole leikkiä, vaan vaikuttaa kuvaukselta siitä, mitä tapahtui Tampereella huhtikuun alussa vuonna 1918.

Kysyin Tampereen asioista isoäidiltä vuonna 1968. Tiesin hänen olleen muonittajana Tampereella vuoden 1918 keväällä. Hän sanoi että Väinö Linna valehteli. Sitten hän kertoi että kaikilla oli nälkä. Olin ollut ymmälläni historiasta jota minulle oli kerrottu jo vuosia, ennen kaikkea siitä ettei siinä oltu sanottu mitään Tampereesta. Olin pari vuotta aiemmin muuttanut Tampereen yliopistoon opiskelemaan.

Isoäiti sanoi että vapaus on tärkeä asia. Sota oli nimeltään vapaussota, koska sen jälkeen Suomi irtautui Venäjästä. En sanonut hänelle mitään. Ei ollut lisää kysymyksiä.

Isä oli liittynyt suojeluskuntaan jo vuonna 1936. Hän ei kertonut siitä minulle vaan kuulin siitä vasta hänen isosiskoltaan. Pappa oli suuttunut pojalleen. En tiedä antoiko ikinä anteeksi, mutta oli masentunut talvisodan ja jatkosodan ajan, sairastui sitten dementiaan ja kuoli. Koko suuri perhe joutui sitten ulos ja hajalleen ympäri Suomen.

Muistan nuo keskustelut tuon Aronpuron runon vuoksi. Isoäiti oli äidinäiti, Pappa taas isänisä. Olin Tampereella vuonna 1968, kävin silloin tällöin isoäidin luona. Tampereesta ei sen jälkeen kyllä koskaan enää puhuttu.  Isoäidillä oli tapana tuhahdella mielestään turhille asioille, mutta vanhana hän ei enää tuhahtanut. Oli hiljaa vain siinä takan kupeessa.

Isoäiti ja Pappa tunsivat toisensa. En tiedä oliko heillä erimielisyyksiä poliittisesta historiasta. Pappa kuoli kun olin 2-vuotias. Nyt ajattelen että ihmisten elämä olisi varmasti helpompaa jos nuoruuttaan ei tarvitsisi käyttää miettimällä sitä, mistä on vaiettu. Se on hankalaa senkin vuoksi, että valehtelu olisi helppo huomata, mutta se että mistään ei puhuta on outoa.

Mutta Retrossakin on kysymyksiä ja vastauksia. Olin yliopistolla vuosia, mutta en muista koskaan kuulleeni mitä sen paikalla on ennen ollut. Tampereella tulin kävelleeksi paljon, ei ollut rahaa bussilippuihin. Tässä on kyse Tampereen semiootiikasta:

”Viikolla viisi

"Isoisä, mitä oli ennen Kauppakeskuksen kohdalla?
Tehdas.

Isoisä, mitä oli ennen yliopiston paikalla?
Hautakiviveistämö.

Isoisä, mitä oli ennen Konserttitalon kohdalla?
Teurastamo.

Isoisä, mitä oli ennen puiston ja lammen luona?
Pleikkiniitty.

Isoisä, mitä oli ennen Pikkolon paikalla?
Pahainen kärrytie, kukonaskel etelään kasarmi ja vankileiri.

Isoisä, mistä ennen alkaa?
Nykyisyydestä, menneen ja tulevan vatsassa.

Isoäiti, miksi sinulla on partaa poskessa?"
(Kari Aronpuro: Retro, s. 401)

Mutta mikä/mitä on pleikki? En ole koskaan kuullut sitä sanaa. En tietenkään ole syntyperäinen tamperelainen, mutta lampi ja puisto ovat edelleen siinä matkalla yliopistonmäeltä alas. Siinä välissä on nyt Tampere-talo. Siellä olen käynyt vain kerran. Oli joku konsertti ja halusin tietää millainen akustiikka siellä on. Siellä taisi olla myös Muumitalo alakerrassa, mutta ei ilmeisesti ole enää.

Nyky-Tampereella pidän ratikasta. Se on parempi kuin Helsingin ratikka, se ei tärise ja metelöi kääntyessään. Jos istuu sellaiseen yksittäiseen penkkiin oven lähelle, voi lukea lasia reunassa kiertävää runoa.

Retroa 2

Kari Aronpuro törmää jostain syystä John Ruskiniin (Retro, s.64). Siinä tuli muistuma kesään 1960.

Äiti ja isä olivat matkustaneet Villa Lanteen Roomaan ja meidät lapset pantiin siivoamaan ullakkoa. Tarkemmin sanoen minut pantiin, pikkusisko ja -veli tekivät jotain muuta, josta minulla ei ollut aavistustakaan. Siellä oli joku John Ruskinin kirja, suomeksi. Muistan että suurin osa siinä sahajauhoisessa ja pölyisessä ullakossa oli 1900-luvun alusta olevaa tavaraa. Lehtiä, almanakkoja, muutamia kirjoja, onnittelukortteja, nuorisoseuran pöytäkirjoja, joiden paikka ei kai pitäisi olla asumattomalla vintillä.

Vieressä oli isoäidin isän huone, josta oli tehty kotimuseo. En päässyt sinne koskaan oleilemaan. Sain kurkistaa vain ovelta. Se isoisoisä oli semmoinen josta olin kuullut, mutta en tiennyt millainen ihminen hän oli ollut. Oli saanut joskus oltermannin sauvan. Kukaan ei selittänyt mikä sellainen on ja miksi. Isoisoisä oli puuhannut osuuskauppaa ja -pankkia, jotka kummatkin olivat olemassa silloin vielä. Tuskin ovat enää. Pienillä kylillä pankkien pitäminen ei enää kannata. Eihän siellä sitä paitsi asu enää ketään.

Olin silloin täyttämässä seuraavassa kuussa 15 vuotta. Vanhemmat tulisivat kotiin ja mentäisiin mökille niin kuin yleensä mentiin.Tajusin jotain aivan selvää ajan kulumisesta.  Se kieli mitä oli käytetty 1900-luvun alussa ei ollut minun tuntemaani suomea. En oikein voinut kutsua sitä vanhaksikaan tai vääränlaiseksi, koska en ollut koskaan tavannut niitä ihmisiä, jotka olivat kirjoittaneet pöytäkirjoja ja lukeneet niitä muutamaa kirjaa, Genoveevan kehtolaulua esimerkiksi ja Ruskinia joka tuntui tylsältä. Nyt sellaisia voisi ehkä osata lukeakin. 

Aronpuro siteeraa siinä aiemmin, ennen John Ruskinia,  Vladimir Majakovskin runoelmaa nimeltä Hyvin!. Minulla sattuu olemaan se kirja runohyllyssäni. Sen on suomentanut A. Äikiä ja sen on kustantanut Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike Petroskoissa 1955. Aronpuro oli lukenut pohjois-hämäläistä kirjallisuutta vähän urakalla ja yksi joita hän siteerasi oli Äikiä.

7
Öin, päivin,
                  aikaan sellaiseen,
ja hetkeen
                 mokomaan,
ovat runoilijat
                       kaduilla
                                     yksikseen
vain varkaat
                    seuranaan.
Hämärä
             merenä
                             maan yli hulvahti.
Siniyö.
          Ja rusko
                       nuotiovalojen.
Sukellusveneenä
                          pohjaan
                                        pulpahti
Pietari
           räjähtäen.

(Hyvin, s.30)


Majakovski kirjoittaa vallankumouksesta Pietarissa, mutta jostain syystä tulevat mieleen sotakuvat Ukrainasta. Äikiän kieli on aika hurjaa.

Sukellusvene? Pietarissa? Nevaanko semmoinen upposi? Mitenkähän sen vallankumouksen oikein kävi, kun Pietari sukelsi? Sukellusveneitä kyllä on käytetty I maailmansodassa. On myönnettävä ettei meidän keskikoulussamme opetettu mitä tapahtui Venäjän vallankumouksessa. Se kyllä mainittiin että käynnissä oli I maailmansota, mutta ei 1950-luvun koulussa Suomen sisällissotaakaan mainittu ollenkaan. Sitä olen kyllä ihmetellyt, koska onhan ihmisten pitänyt ymmärtää sen sodan merkitys II maailmansodan taustaa vasten. Jollain lailla sisällissota määräsi 1920-30 -lukujen ilmapiirin, ainakin Suomessa. Muuallakin paljon muuttui, esimerkiksi Espanjassa.

Majakovski kirjoitti runoelmansa Hyvin! lokakuuksi 1927, siis vallankumouksen ylistykseksi (?), mutta  julkaisun alkuperäinen nimi oli kyllä Lokakuu. En tiedä pitäisikö tuosta ajatella jotain, merkitseekö se sensuuria? Mitä tarkoittaa ”Hyvin!”, sitäkö että kaikki on hyvin? Monessa vanhemmassa venäläisessä suomennoksessa hyvin tarkoittaa samaa kuin oikein.

Aronpuron sitaatti tuosta samasta kirjasta:
Tosiasiain
              virrasta juo

Kirja on ehdottomasti luettava uudestaan. Ainakin Aronpuro tuli arvostaneeksi Äikiän korkealle. Tämä on suomennos, mutta Äikiän kieltä.

Runoja Marra Lampin teoksiin, Lampi oli Aronpuron vaimo ja esiintyy tässä kirjassa, siis Retrossa. Joissakin kirjan jutuissa pariskunta on esimerkiksi Toskanan Grassinassa ja lapset nukkuvat. Marra Lampi oli graafikko, pariskunta sai toisiltaan ajatuksia ja ideoita työhönsä. Ne osat tätä kirjaa ovat kauniita, niissä tuntuu jonkinlainen yhteinen ajattelu, vaikka Retrossa onkin äänessä vain Aronpuro. Sittemmin Lampi on jo kuollut.

Aronpuro kirjoittaa muotokuvia eri taiteilijoista, on siellä mukana myös esimerkiksi Gutenberg, jota ilman meillä ei olisi kirjallisuutta tai kirjoja esineinä. Ghirlandaio on yksi niistä joista tulee puhe, mutta hän on siis se joka kuvasi Vespucceja heidän omassa kappelissaan..

Sarjan runot tuntuvat olevan ”Debordiadi” ja ”Mustaa purkista” kokoelmassa ”Lehmän henkäys”.

Joka tapauksessa muistan hyvin miltä lehmän henkäykset tuntuvat. Varsinkin muistan hyvin miten lehmät jopa näki jo aika kauas, kun ne olivat kotovainiolla isoäidin maatalon lähellä. Lehmiä taisi olla 3-4 kappaletta, joskus oli vasikoitakin. Lehmillä oli metsän reunassa kyllä pieni katos, sateensuoja, niin että niillä oli aika hyvät oltavat.

Joskus kesäisin isoäiti kirnusi itse voita. Kesävoita, josta tuli se loru että Ken söi kesävoin? ja siinä syytettiin kissaa. Vaikka se voi olisi tullut kirkonkylän meijeristäkin, se oli kesäisin keltaista ja hyvää. Sellaista en muista saaneeni talvikodissa Kangasalla, vaikka se olikin silloin vielä maalaispitäjä. Olisi kyllä pitänyt olla vielä keltaista, koska usein syyskuussa karja on vielä ulkona.

Ehkä siinä pitäjässä olivat navetat niin isoja, että lehmät eivät päässeet ulos? Ehkä eivät ikinä? Tunsin kaikki lehmät joita kesäpaikoissa oli. Olin tuntenut lehmät myös todella isossa navetassa niin kuin Sukevalla oli. Mutta siihen aikaan lehmät olivat pieniä ja ruskeita. Niillä oli sarvetkin, tosin ei kovin isoja.

Nyt Sukevan karja on Suomen lajiston kantakirjoissa. Ilmeisesti ne todella erosivat toisistaan. Isoäiti asui Pohjanmaalla. Niiden lehmien nahan kuviot olivat ehkä vähän erilaisia kuin Sukevalla, jossa on ollut varmaan Itä-Suomen karjaa? En ole kyllä asiasta varma. Suomessa oli lehmillä erilaiset värikuviot riippuen mistä olivat kotoisin. Joku rotu oli valkoinen, joku oli läikikäs ja joku oli ruskea.

Sitten Aronpuro kirjoittaa löydöistä Firenzessä. Ensimmäiseksi hän kertoo Ghirlandaiosta, sitten hän päätyy puhumaan Vespuccien kappelista. Hänelle tulee mieleen Amerigo - ”joka purjehti Intiaan”.  Ovat kyllä tutkineet aika tarkkaan Amerigon matkoja ja karttoja ja muuta, niin että hän ei väittänyt löytäneensä uutta mannerta mutta oletti että Länsi-Intiaa sen ehkä piti olla?  En ole varma noista löytöretkien tutkimustilanteista. Ehkä vielä löydetään uusia karttoja.

Mutta Vespuccien kappeli on Ognissanti-kirkossa, Firenzessä tietysti. Kirkon nimi tarkoittaa kaikkien pyhimysten kirkkoa ja Vespuccien kappelin freskot olivat  Ghirlandaion tekemiä. Yhdessä freskossa on Amerigo pikkupoikana. Nämä voi löytää suhteellisen helposti netistä. Mutta pitää kuitenkin tietää kuka on tuo quatrocenton mestari, Ghirlandaio.

***
Yskin kivipölyä koska räjäyttävät kalliota ainakin kuudetta tai seitsemättä vuotta. Pahinta on odottaa bussia kadunkulmassa. Sen toisella puolen on entinen kivilouhos, joka puhdistettiin roinasta vuosi sitten. Nyt sitä täytetään suurilla graniittilohkareilla.

Kivipöly näkyy pölypilvenä aamusta lähtien. Kallio on peruskalliota ja jokaisella räjäytyksellä talo tärähtää. Meillä nähdään sotaunia melkein joka yö.

Päivät ja yöt eivät ole samoja. Huomenna on jo aivan toisin. Mutta tässä syksyssä on kyllä jotain outoa, johon nämä räjähdyksetkin taatusti liittyvät. Ei tarvitse kuin kuunnella uutisia ja sodastahan siellä puhutaan.

Hyvä että korjaajilla riittää töitä. Rakentajat rakentavat toisessa päässä aluetta uutta korjattavaa. Räjähdykset jatkuvat. Mutta ehkä rauha vielä koittaa.