9.7.15

Korkea ja matala


En jaksa roskaa. Roskaa voi olla aivan missä vain. Mitä väsyneempi olen sitä vihaisemmaksi tulen siitä, mitä minulle yritetään syöttää. Yritystä voi olla kirjoissa, elokuvissa, joku voi jopa netissä syöttää moskaa ja mitä korkealentoisin tavoin, mutta sen vain jotenkin näkee läpi.

Olen saanut lapsena perusteellisen taidekasvatuksen, johon kuului teatteri, konsertit ja taidenäyttelyt. Kasvatuksesta puuttui (joiltain osin) niin kutsuttu todellinen elämä ja se olikin vähän hankalampi asia. Kulttuurikasvatus on muuten yksinkertaista. Lapsi oppii tietynlaisen mallin ja sen läpi tulee kohtalokkaasti nähneeksi lopun elämänsä.

Jouduin lukemaan pikkuveljelle ja -siskolle kaikkea mahdollista. Sitten kun lapsille oli varaa tilata lehtiä, niin yhteisesti tuli Aku Ankka, veljelle Korkkarit ja minulle vähän myöhemmin Kaarina Helakisan toimittama Nasta-nuorisolehti. Ehkä siskolla ei ollut toivomuksia tai ehkä hänelle riittivät Carl Barksin piirtämät sarjakuvat.

Ääneen lukeminen oli opettavaista, koska siinä oppi varsinkin noiden pentujen kysymyksistä. Hyvin samanlaista oli lukea lapsenlapsille. Olisi hauskaa jos kaikki, aikuiset ja lapset kerääntyisivät ennen nukkumaanmenoa kuuntelemaan kun joku lukee. Iällä ei olisi väliä, eikä silläkään jos vanhin alkaa kuorsata ja pienimpiä kannetaan sänkyihinsä. Luetusta keskustelu pitäisi ehdottomasti sallia myös.

Taidan kirjoittaa lehdistä sitä varten, että ne vertautuvat roskaan jollain hämärällä tavalla. Ne ovat selviä ja yksinkertaisia tarinoita elämästä, menneestä, kuvitellusta tai tulevastakin, avaruus- ja ufoaiheitakin olen jossain nähnyt. Ufo-juttujen on täytynyt olla lähinnä amerikkalaista materiaalia. Lukeminen ja mielikuvituksen laukkaaminen jonkun ääntä kuuntelemalla oli fantastista, kuunnelmia tuli radiosta. No, lukemiset olivat fantasiaa samalla tavalla.

Televisiossa alkoi ruotsalainen tai tanskalainen sarja, jossa pienellä paikkakunnalla varastetaan lapsia ja sitten ne lapset oppivat kasvattamaan juuria ja niistä tulee ehkä vähän niin kuin pimeässä kasvavaa jäkälää tai sammalta syvällä maan sisällä. Tai sellaista voi arvella. Sarjaa on ollut kaksi kertaa ja kerrankin se ei tunnu aivan täysin hoopolta. Ehkä 1950-luvun tarinat olivat lapsellisempia?


Kun olin nuori, ruvettiin kaikenlaisia lukemistoja julkaisemaan Oulussa kustantamossa joka oli muistaakseni nimeltään Kolmio-kirja. Tunsin joitain ihmisiä jotka suomensivat joihinkin lukemistoihin tarinoita, myöhemmin olen kuullut että jotkut oikeat kirjailijat kirjoittivat hengenpitimikseen niihin tarinoita. Osasin kieliä koulun jäljiltä niin kehnosti, että ei tullut mieleenikään edes yrittää, vaikka opiskellessa olisi tarvittu kaikki raha. Yksi opiskelukaveri kertoi luottamuksellisesti vuosia jälkeenpäin, että kyllä hän keksi täyttää ne aukkopaikat, joissa aivojen kielikeskus löi tyhjää.

Samoihin aikoihin Kolmio-kirjojen kanssa ja vissiin jo vähän aiemmin alkoi ilmestyä salapoliisikirjasarjoja, yksi oli nimeltään SaPo, mutta oli niitä sitten muitakin. Isä rakasti dekkareita jostain syystä todella paljon ja Agatha Christietä ja muita 1950-luvun rikoskirjailijoita tuli luetuksi kesämökillä kynttilän ja öljylampun valossa silmät ristissä. Huomionarvoista oli, että salapoliisikirjat eivät saaneet tilaa talvikodin kirjahyllyissä.

Suomenope oli sitä mieltä että ne ovat erityisen vahingollisia kirjoja, koska ne saattavat muuttaa moraalia kehnommaksi. Mika Waltari tiettävästi kirjoitti joihinkin viihdelukemistoihin 1930-luvulla, mutta salanimillä. Nyt epäilen että suomenope tiesi paheellisesta rahanansaitsemistavasta, vaikka hän ei puhunut Waltarista sanaakaan. Siitä on saattanut lähteä myös kirjailijan maine lähinnä historiallisten viihderomaanien kirjoittajana. Siis tuosta kirjailijan paheesta.



On näistä tullut varmaan jo liuta opinnäytetöitäkin erilaisista julkaisuista, siis painetuista. Mutta kun otetaan mukaan elokuva, sarjat telkkarissa, netti ja esimerkiksi YouTube, niin siellä on tietenkin vaikka mitä.

Sitten on vielä se kuuluisa hyvä maku. Yksi ystävä välitti käsiinsä saaman lyhyen videon, jonka oli tuottanut firma nimeltä Visit Finland. Siinä kolme neitoa haahuili kesäyössä jossain Kolilla tai missä lie ja esitti jotain todella eksoottista keskiyön valon rituaalia (White Light Magic tms.), jollaista ei kyllä täällä ole ikinä ollut. Ei meillä ole magiaa eikä rituaaleja lukuun ottamatta virallisia kirkkoja ja niiden omituisuuksia, jos jotain on niin se on täällä kyllä aika marginaalista. Kun tutkin asiaa, niin löysin taustalta semmoisen kuin Team Finland-firman, ellei se ole yhteistyökumppani, siis tasaveroinen. Jostain syystä tästä on ollut keskustelua viime aikoina.

En tiedä mistä on kysymys, mutta varmasti siitä kuuluisasta maabrändin kehittämisestä. Matkailuvideoita on ehkä syytä olla, mutta olisi hauska nähdä nykyajan pakanismista kiinnostunut turisti kuljeksimassa Kolin rinteitä toivossa löytää edes pienen harsonrepaleen suomalaisneitojen hamosista, jotka ovat totta kai läpinäkyviä ja lopuksi neidot riisuvat nekin yltään.



Turisti on ilman muuta joku ylensyönyt, sillä on tapana heilutella luottokorttejaan köyhässä maassa. Epäilemättä hän oli myös ymmärtänyt asian niin, että Suomi-neidoilla on – kun ollaan täällä Siperian laitamilla – omalaatuinen tapansa harjoittaa prostituutiota. Ihan turistin sukupuolesta riippumatta.

En ole ikinä ymmärtänyt, mikä voisi olla brändäystä saati että mistä syystä. Ei ole tarpeenkaan ymmärtää koska video ei ollut tarkoitettu suomalaisille. Toivoisin että ne Mika Waltarin hömppäkirjat käännetään mitä pikimmin maailman kielille ja turistit saavat kulttuuriset kompanssinsa siltä suunnalta. Luotan kaikesta huolimatta siihen enemmän kuin kolmen magiaan viehättyneen neidon näytökseen. Olen epäluuloinen senkin vuoksi että uuspakanismin käytön, tämän uskomattoman ihanan neronleimauksen, käsikirjoittajaa ei mainita. Sehän voisi olla työoikeudellinen kysymys tai jollain lailla koskea tekijänoikeuttakin.


Kenellä mahtaa olla copyright Suomen brändiin? Ulkomaalainen ystäväni sanoi että Suomi-video on campiä. Olin unohtanut koko termin. Sitä taidettiin käyttää joskus 1980-luvulla täällä.

22 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

Sinulla oli mainio lapsuus taidekasvatuksineen! Jos olisin jäänyt Suomeen niin ehkä olisin samaa saanut mutta siirtolaisten elämä oli alkuun vaikeaa. Kyllä meillä oli suomalaisia kirjoja jota suku lähetti Suomesta. Ja pikku suomi-seura hommaa silloin tällöin niinkuin laulua, pikku näytelmiä, pullaa ja kahvia!

Jos muistan oikein, olen jossain nähnyt englanniksi käänetty Waltarin "Sinuhe, Egyptiläinen". Ai, katsoin Wikipediasta ja on niitä muitakin, mutta vaikeata täältä saada. Minä kovin tykkään historiallisia romaaneja!

Näin sen suomalaisen Visit Finland filmin. Kaunis kyllä mutta, niinkuin kirjoitit, epätodelllinen. Saipa vielä palkinnon Los Angelesin filmi festivaaleissa! Brändeily on nyky mainostamisessa suuri juttu, varsininkin internetissä.

Rita A kirjoitti...

Olen jostain syystä alkanut haikailla radion kuuntelemisen perään, vaikka en koskaan ole ollut radion ystävä, niin sanoakseni. Kirjoittamasi vielä vahvistaa tätä kaipuutani. Äänikirjoja olen kokeillut pari, mutta koin että se vaati liikaa pitkäjänteisyyttä. Luin pikkusiskolle Aku Ankkaa aikanaan ja aikuisena olen vuosikaudet tykännyt lukea tutuille lapsille, kenelle milläkin kielellä. Kivaa puuhaa, ja joskus niistä sukeutuu antoisia keskusteluja. Ai juu, joskus luen puolisolle keittiössä sanomalehteä tai kiinnostavaa kirjaa kun hän kokkaa :)

Liisu kirjoitti...

Samaa mieltä kanssasi roskasta. Sitä on maailma täynnä (suurinpiirtein sanottuna). Ainakin siihen törmää joka paikassa. Myös kulttuurin tuottamaa roskaa (johon suuri osa ihmisiä on mieltynyt sen "helppouden" takia). Jos puhutaan ns. korkeakulttuurista, löytyy roskaa sieltäkin. Mutta se on ymmärrettävää. Ne ihmisistä, jotka korkeakulttuuria työnään tekevät, ovat ihmisiä, hekin. Kukaan ihminen ei voi olla täydellinen. Melkein jokaisen tuotannossa on myös roskia eli huonoja teoksia, varsinkin, jos rahan takia tehdään kaupallista taidetta.

Mutta kuuluuhan kulttuuriin muutakin kuin varsinainen taiteen tekeminen. Sitä paitsi ihmisten maku ja suhtautuminen asioihin on erilaista. Jollekin hyvä on huonoa ja päinvastoin.

Pitääkö "moskaa" yrittää välttää? Sitähän voi yrittää, muttei se onnistu. Se pitää vaan ohittaa tai hypätä yli. Kukaan, parhain ystäväkään ei voi odottaa, että jonkun on "mentävä sisään" hänen itse ehkä arvostamaansa tuotteeseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että se, jota itse pitää roskana, ei sitä välttämättä ole. Jonkun muun mielestä se voi olla hyvää ja mielenkiintoista.

Omien tunteittensa yli hyppääminen on jo vaikeampaa. Minä ainakaan en siinä onnistu, vaikka olen tosissani yrittänyt. (Tämä koskee myös ihmissuhteita.)

ps. sinusta on facebookissa herttainen kuva

Anonyymi kirjoitti...


ripsa

ah, roska on yksi mieliaiheitani!!! roskaa löytyy niin korkeasta kuin matalastakin. pari kesää sitten kävin yhdessä isosti rummutetussa yhteisnäyttelyssä. saldo oli tämä:

1.yksi huolellisesti kuorittu mutkikas ja päästään teroitettu puunrunko. 2. eri värisiä kiviä, jotka on aseteltu ympyränmuotoon siten, että eri värisävyistä muodostuu säännöllisiä viipaleita. 3. viiden minuutin elokuva, jossa mustalaistyttö rakasti kioskinmyyjää, nainen lähti kotoa ikuisesti ja äiti yritti hyysätä tytärtään. 4. rikottuja kitarankappaleita lasilaatikossa. 5. videoinstallaatio, jossa nainen siirteli tinapaperipalasia edestakaisin peilin päällä kahdeksan minuuttia.

jos pitäisi vetää lonkalta niitä juttuja, joita itse pidän roskana, niin ainakin pro finlandia -mitalit. on kamalaa kun systeemi roikottaa porkkanaa lakeijoittensa edessä. ja tietysti euroviisuilu, joka on musiikillisen kitchin kaatopaikka. musiikkiteollisuus uhraa satajaziljoonia euroja tähän vituperaatioon. annetaan ne rahat vaikka nilviäistutkimukseen.

meri

Ripsa kirjoitti...

Marja-Leena,

ihmisillä on erilaisia teitä kulttuurin ja taiteen luo. Sinähän löysit omasi, vaikka alku siirtolaisena on ollut vaikeaa. Olen miettinyt sitäkin, että sinun on täytynyt oppia englanti koulussa ihan omin päin pienenä lapsena. Se ei varmaan ollut helppoa.

Sinä olet kaiken lisäksi taiteilija itse, eli semmoinen alkutuottaja. Se on tällä hetkellä vähän vitsikin, koska Suomessa ei ole kirjailijoille ja taiteilijoille lakisääteistä sosiaaliturvaa, eläkkeeksi on riitettävä kansaneläke joka on pieni. Ministeriö keksi kaikessa viisaudessaan idean, että kun kerran kirjailijat ja taiteilijat ovat tuottajia, niin heidän on liitettävä itsensä maataloustuottajien (MELA) eläkejärjestelmään. Tämä tapahtui jo joku vuosi sitten, mutta en ole kuullut miten loistavia tuloksia maanviljelijöiden ja taiteilijoiden eläkejärjestelmä on tuottanut. No, epäilen että ei juuri mitään.

Oikeastaan tuo minun taidekasvatukseni esittely on iso kysymys. Oliko se hyvä kasvatus ja oliko se oikein minulle ja aika monelle muullekin 1950-luvulla koulunsa käyneelle. Silloin elettiin yhtenäiskulttuurin aikaa vielä, vaikka emmehän me lapset sitä tienneet, kunhan elimme ja imimme itseemme vaikutteita.

Mutta sen tietävät kyllä opettajat ja psykologitkin, että lasten pitäisi oppia ensin kunnolla oma kieli, sitten rinnalla ja sen lisäksi muita. Siinä on kyse koko persoonallisuudesta, joka kehittyy kielen/kielien myötä. Taiteet ja kirjallisuus tulevat tietenkin siinä ohessa.


Ripsa kirjoitti...

Rita,

nyt kun kuuloni on huonontunut pysyvästi, olen entistä hanakammin asettunut kuuntelemaan radiota. Kun on keksitty kerran induktiosilmukka.

Radio oli se kotona oleva väline, jolla pääsi yhteyteen ulkomaailman kanssa ja saattoi kokea saman ajan muiden ihmisten kanssa. Se oli 1950-luvulla. Radiossa puolestaan tietenkin kuunnelmat. Meillä onneksi television tulo kesti aika kauan, mistä seurasi se etten ole ikinä oppinut seuraamaan sitä systemaattisesti. Kuunnelmat taas ovat alunperin kirjallisuutta, oikeiden kirjailijoiden kirjoittamaa.

Meilläkin mies on aika lailla se isäntä keittiössä, mutta yleensä vain menen sinne istuskelemaan ja häiritsemään häntä. Hmm. Pitäisiköhän ruveta häiritsemään lisää ja lukea kirjaa.

Ripsa kirjoitti...

Liisu,

roskaa on kaikkialla. Voi olla että se lähtee ihan vain tuosta tavallisesta omien pihojen ja katujen roskaamisesta, joka on nähtävästi jonkinmoinen reviirinmerkkausjärjestelmä. Muuten sitä on vaikea käsittää.

Mutta sitten on tuo kysymys korkea- ja matalakulttuurista. Voi olla että sitä ei ole mahdollista ratkaista ollenkaan. Jostain syystä ihan täyspäiset ihmiset kuluttavat aikaansa hömpän parissa ja ilmeisesti kokevat sen hyvänä asiana. Rentoutuvat!

Sitten on kaikenlisäksi myös kaikissa taiteissa harrastajia, jotka ovat tulenpalavan innostuneita tekemisestään. Olen nähnyt harrastajanäyttelijöitä jotka peittoavat ammattilaiset mennen tullen. Edelleenkin on myös kuvataiteilijoita, jotka eivät ole saaneet koulutusta, mutta jotka hyväksytään valtakunnallisiin näyttelyihin koska he ovat niin hyviä.

Hyvästä ja huonosta ei tule yhteisymmärrystä. Nyt ehkä ovat korkean ja matalan rajat murtumassa. Saa nähdä mitä tästä seuraa.

Keiju kirjoitti...

Kolmiokirja on yhä olemassa. Oulussa kasvaneena ihmisenä Kolmiokirja on ollut aina jotenkin "läsnäoleva" juttu, vaikken sen tuotantoa kuluttanutkaan. Siitä ei oltu paikallisesti avoimen ylpeitä, koska sen tuotantoa arvostettiin, mutta silti asiaan liittyi salakavala pohjavire, että onpas hyvä, kun se on meillä täällä.

SaPo-kirjoja oli meillä paljon kotona, lisäksi oli ainakin Salamasarjaa. Vanhempien hyllyssä oli niin paljon niin monenlaista kirjallisuutta, että kun katson omaani, alkaa suorastaan hävettää. Moninaisuutta kyllä suhteellisesti ottaen riittää, mutta kirjoja on vain satakunta. Kirjaston palveluja kyllä käytän säännöllisesti.

Tuon Visit Finland -videon olen minäkin nähnyt ja sen kummallista naisen mytologisoitua esineellistämistä ihmetellyt. Jostain syystä olen nyt mielissäni, kun kirjoitat "ei meillä ole magiaa eikä rituaaleja lukuun ottamatta virallisia kirkkoja ja niiden omituisuuksia". 2000-luvulla, tai ehkä 1990-luvulta lähtien Suomea on yritetty brändätä eksoottiseksi sekä ulkomaalaisille että meille itsellemme, ja epäilen nuorempien ikäryhmien jopa uskovan tämän brändin sisältöön. Itselleni Suomi on kuitenkin maagis-rituaalisessa mielessä ihan tabula rasa, mikä on hyvä: kukin liittäköön näihin paikkoihin ja maisemiin sen magiansa ja ne rituaalinsa, jotka hänelle omakohtaisesti sopivat. Jos huvittaa.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

joo, ilman muuta. Meillä oli 1980-luvulla vielä valtavat kaatopaikat, jotka olivat aika iso ympäristöongelma. Muistan eräänkin porukan joka löysi sieltä tavaraa ja teki siitä näyttelyn. Se oli oikein hieno. Kierrätystä parhaimmillaan.

Eilen katsottiin ranskalainen piirroselokuva (belgialais-ranskalais-englantilais-kanadalainen) joka oli hirveän hauska. Se lainasi kaikenlaisesta viihdekulttuurista ja ennen kaikkea tietysti sarjakuvista ja animaatioista tavaraa, joka oli nerokkaasti liitetty yhteen niin että niitit näkyivät. Kaiken lisäksi teema oli Ranskan ympäriajo, joka on parastaikaa meneillään. Se on aika toivoton kisa, nytkin joukkokolarissa loukkaantui ihmisiä, puhumattakaan tietysti douppauksesta joka kuuluu asiaan aina.

Sarjakuvat ovat olleet viihdeteollisuutta ennen. En tiedä mitä ne nyt ovat, ehkä niiden status on noussut. Lisää tuettavaa kulttuurityötä?

Musiikkiteollisuus on nimensä mukaisesti teollisuutta, eikä se kai kuulu musiikki-nimiseen taiteeseen. Katselin huuliaan liikuttavia tangolaulajattaria eilen illalla, siis katsoin niitä eleitä ja ihmettelin että onko laulukisoista tullut missikisat. Mutta onhan Seinäjoella aina ollut maatalousnäyttelyitäkin ja paljon karjaa.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

muistin tuota kirjoittaessani sinut ja Oulun. Mulle on jäänyt siitä firmasta sellainen tunne, että se on oikeasti auttanut opiskelijoita, suomentajia ja köyhiä kulttuurityöntekijöitä sitten jo monta vuosikymmentä!

Se oli kyllä vähän arveluttava firma, siitä puhuttiin sivulauseissa ja nuo opiskelijat jotka olivat siihen kirjoittaneet kyllä puhuivat siitä yksityisesti eivätkä kerskuneet. Mutta taatusti siitä ollaan tekemässä tai on jo tehty opinnäytetöitä, koska se oli monella tavalla tärkeä firma. Arvattavasti monelle Oulun kulttuurin liepeillä liikkuvillekin. Sen muistan että törkeän huonosti se maksoi ainakin kääntäjille. Mutta kääntäjille on aina maksettu huonosti.

Kukahan tuota Suomi-kuvaa rupesi brändäämään? Oliko se Kataisen vai Stubbin hallitus? Mutta jotain pahuksen fantastista sen piti olla. En tunne noita tämän hetken parikymppisiä, ihan ufoilta joskus vaikuttavat. Tarkoitan nyt lähinnä sitä henkistä laiskuutta joka joskus tuntuu kulkutaudilta. Ehkä se on ollut sitä aina, mutta on ollut kiirus tehdä omia hommia eikä ole ollut aikaa vilkuilla ympärilleen.

Unohdin Salama-sarjan. Sittemmin tuli myös Crime-club, vaikka se ei tainnut olla kovin pitkäikäinen. En jaksa kyllä dekkareitakaan enää. Viimeksi luin Stieg Larssonin Millenium-sarjan. Olin siellä Tampereella kylässä ja sairastuin kuumeeseen, jonka alkuperä jäi mysteeriksi. En kyennyt tekemään muuta kuin sen päänsäryn ja holtittomasti laukkaavien mielikuvien keskellä kuin lukemaan Stieg Larssonia. On minusta kyllä muulloinkin tuntunut että aivoissani on jotain pahemmin vialla.

Keiju kirjoitti...

Huomasin muuten kirjoittaneeni edelliseen kommenttiini sekavia. Kolmiokirjan tuotantoa nimenomaan ei arvostettu.

Olen varsin paljon tekemisissä hieman alle kolmikymppisten kanssa. Kyllä näillä ihmisillä omat aivot toimivat ja henkistä viitseliäisyyttäkin löytyy. Toisaalta he saattavat katsoa ihmetellen ja mielessään sättien joitakuita ikätovereitaan, joilla ei ole minkäänlaista kriittisyyden tajua ja jotka eivät edes ymmärrä mennä yli sieltä, missä aita on matalin, vaan trimmaavat itsensä hymy pyllyssä ponnahtamaan käskystä yli kaikkein korkeimmalta kohdalta. Eiköhän tuo ollut samoin jo viime vuosisadalla.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

ei se ollut sekavaa: oululaiset tykkäs että semmoinen kulttuuri-ilmiö kuin Kolmio-kirja on juuri siellä, koska se tuo virtaa kaupunkiin vaikka onkin roskaa. Kunnon ihmiset eivät tietenkään semmoista ääneensä sanoneet...

Hmm. Jo muinaiset roomalaiset jne. Ja että gallialaiset ovat hulluja ja vaarallisia. Ja niin edelleen. Kulttuurityötä tekevät ovat tässä maassa olleet aina paitsiossa. Se että siihen kasvaa on todennäköisesti kamala onnettomuus. Mutta voin erittäin hyvin.

Jep, vastakkainasettelun ajat ovat tulleet takaisin! Olisi kyllä hyvä jos ihmiset avaisivat silmänsä ja näkisivät mikä on mitä. Ja olet oikeassa, yritin ujuttaa blogaukseeni feminististä teemaa, koska ne flikat siinä videossa olivat järkyttävän naurettavia.

-rh kirjoitti...

"Kulttuurityötä tekevät ovat tässä maassa olleet aina paitsiossa. "
Ja
Homekorvat ne ovat ain keskuudessamme - ei uskoisi mutta poliittiset konservatiivit näköjään omaavat ihan jonkinlaisen kollektiivisen tietoisuuden tapaisen syntilistan kokemistaan häviöistä.
Selvittelin tuota kun tietyt poliittiset ryhmät kaatoivat meitti kaupunginhallituksessa Minna Canthin suojelun talon talteen oston - ett hää olis "niin paljon pahaa tehnyt" että pitäisikö vielä muistaa ja suojella?
Onhan se totta pirun kovia ajatelmia ja näytelmiä, jotka jytäävät vielä tänä aikanakin.
;)

Ripsa kirjoitti...

-rh,

siis onko talon suojelu taas torjuttu? Mitäs se taho joka lupasi korjata sen, järjestää sinne työtiloja ja semmoista, en muista kuka ihminen se nyt oli?

Ihminen/ihmiset saavat olla niin konservatiivisia kuin ikinä tahtovat, minun puolestani. Se tässä on paha, että niillä konservatiiveilla on aina kytkös rahaan, oli sitä sitten missä päin tahansa. Gryndereitä ei ole voitettu missään kapungissa vielä. Pahemmaksi tämä on äitynyt.

Meillä on räjäytystyömaa muutaman kymmenen metrin päässä, kapean tien toisella puolen. Piti kaataa metsikkö niin että varmasti oli vielä linnunpesiä, sitten ruvetaan räjäyttelemään kalliota. Talo tärisee. Jo edellisistä räjäytyksistä on kaakeleissa merkki, se alkaa halkeilla. Ja tämä kortteli on tietenkin köyhien ihmisten asuttama.

Tavaroita putoilee pöydiltä. Mutta räjäytystyömaalle ei saa mennä heristämään sormiaan, niillähän on dynamittia!

-rh kirjoitti...

Joo,
Rakennus on kaavamerkinnällä suojeltu mutta sen omistus on ajautunut rakennusliike XXX:lle, joka jostakin syystä on sulkenut alipaineella tapahtuvan heikon tuuletuksen, ja se on käyvinään mestasta kauppaa muuan romani-kirjailijan kanssa, ja antaa tälle lisäaikaa "rahoituksen hankkimiseen".
Tosi asiassa kyseessä on ehkä lahotus kun tiedetään olemassa olevat homevauriot ja sisäilman laatu.
Virkamiesten esityksessä, joka kh:ssa kaatui kaksi kertaa, rakennus olisi ostettu kaupungille.

Ruplan suojeluhan me voitettiin – KHO kaatoi lopullisesti kaupunginvaltuuston tekemän, rakennuksen kartalta pyyhkineen kaavamuutoksen. Eka kerta kun kaupunki häviää korkeimmassa, sanos mulle kaavoituspäällikkö Lätti (mä annoin sen vähän äksytä kun huomasin että niillä on purkamaton tunneaffekti).
Ihmiset ovat konservatiiveja, kyllä, multa siihen lupaa kysymättä. Mutta tuo on paha kun ne liittoutuvat noitte kokonaan sieluttomien, vain rahaa ajattelevien uuskonservatiivien teknokraattien kanssa.

Ripsa kirjoitti...

-rh,

Ruplan ois pitänyt olla vasta alku noiden talojen suojelemiseksi. Siis: kyllähän noilla suojelun vastustajilla on joku blokki sielussaan, ei niiden toiminta muuten olis niin yleistä. Kukaan noista konservatiivien puhemiehistä ei myönnä kytköksiään gryndereihin. Vai on se romani-kirjailija rahavaikeuksissa? Olisi ollut hyvä, jos joku olisi ruvennut hommaamaan rahaa, edes kirjailijaliitto, pahus vie!

Voin kuvitella juuri tuon, että "Canth on tehnyt niin paljon pahaa", eivätkä tajua edes miten paljon se nainen teki demokratian, tasa-arvon ja sananvapauden hyväksi. Minkäs alla arvon konservatiivit nyt piilottelisivat, ellei noita kolmea olisi, edes johonkin määrään?

Itse sanahan on hyvä, esimerkiksi luonnonsuojelijat tahtoisivat säilyttää luontokohteensa sellaisenaan. Talojen korjaajat tahtovat jos suinkin *konservoida* taloja, entistää, korjata.

a-kh kirjoitti...

Se mitä sanotaan Minna Canthin kotitaloksi, on pelkkä illuusio, jonka suojelemista "Kanttilan naiset" ovat ajaneet kuin käärmettä pyssyyn. Sodassa rakennus pommitettiin suurin piirtein maan tasalle ja nykyinen rakennus on monen rakentajan luomus. Kulttuurihistoriallisen museon kuva-arkistosta löytyy dokumentteja. Minnan salongin jonkinlainen rekonstruktio on museokorttelissa. Sinänsä puurakennus kehystää oivallisesti Kirkkopuiston laitaa. Tykkäsin myös, että puiston kulmassa ollut taksimiesten taukotupa ja kahvila olisi kokenut muunlaisen kohtalon kuin purkamisen. Paikalla oli perinteitä. Tosin en tiedä, onko sen tilalle mitään rakennettu, koska en ole vähään aikaan Kuopiossa käynyt. Itse asiassa on hyvä, etten ole enää näkemässä Kuopion "täydennysrakentamista".

Kalevi Hotanen, ent. Pro puutalo

Ripsa kirjoitti...

Kalevi,

minä en ole edes käynyt Kuopiossa ikinä. Tuon kommentoijan blogi on nimeltään "Aikakauden ydin" ja hän tietää faktoja, koska on osallistunut "Ruplan" suojeluun. Se meni läpi. Muistaakseni kirjailijaliitto on paheksunut Kanttilan lahottamista/purkua. Luultavasti sillä ei ole ollut rahaa talon ostamiseen.

Satun asumaan Vaasassa joka myös harrastaa "täydennysrakentamista", siihen mittaan että kaupunki osallistuu aktiivisesti siihen myymällä puutaloja gryndereille. Raha siinä varmaan puhuu. Meillä tuskin on kaupunkeja joita ei ole pilattu.

Pro puutalo- yhdistyksestä muistan kuulleeni. Hesari saisi osallistua Suomen kaupunkikuvakeskusteluun vähän aktiivisemmin, mutta sitä ei ehkä kovin paljon enää kiinnosta.

a-kh kirjoitti...

Työnkulma eli Rupla on entinen kommunistien työväentalo, jonka omistaa rakennusliike Lemminkäinen, joka on halunnut rakentaa uudestaan työväentalon tontin. Vuonna 1959 rakennettu talo on ulkoa tyylikäs, mutta sisältä rapistunut. On hyvä, että sen purkaminen on (poliittisista syistä?)estetty, mutta kunnostamista se vaatii, jos siellä aiotaan yleisötilaisuuksia järjestää.

Tietääkseni kirjailijaliitolla ei ole ollut erityisempiä intressejä Kanttilan suhteen, mutta yhdeksänkymmenluvun alulla perustettiin Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistys, joka sai 2003 talolle sijainti- ja ulkoasusuojan. Tosin Kanttilan alkuperäinen ulkoasu löytyy vain vanhoista valokuvista. Valtio myi omistamansa kiinteistön 1992 rakennusyhtiö NCC:lle, jolla oli omat liiketaoudelliset suunnitelmansa talon tai sen paikan käytölle. En muista, koska kävin viimeksi talossa, mutta silloin siellä oli vielä joitakin kulttuuritoimintoja. Tyhjillään ja myynnissä oleva rakennus on niin huonossa kunnossa ja kulttuuripoliittisesti ja rakennushistoriallisesti niin arvoton, ettei sitä kannata korjata. En usko Veijo Baltzarin yksityiseen hankkeeseen ostaa talo ja tehdä siitä kulttuurikeskus, mutta jos miehellä on riittävästi rahaa, niin siitä vain.

Pro Puutalolla tarkoitan Kuopiossa toiminutta kansalaisliikettä, jonka organisoidun toiminnan luulen loppuneen samaan aikaan, kun lähdin Kaupungista.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi,

jotenkin noin olen asian ymmärtänyt. Kirjailijaliitto esitti asiasta joskus lausuman, jossa se toivoi Kanttilan säilyttämistä, tiedän että jotkut kirjailijat olivat tahtoneet talon säilyvän. Jaa että Lemminkäinen ja NCC. Veijo Baltzar? Ehkä yksi ihminen ei saa tarpeeksi rahaa talon säilyttämiseen.

Jotenkin ajattelin että Kanttilasta voisi tulla vastaava kuin Villa Kivi Töölönlahdella. Tiedän joo mikä Rupla on, siellä on viime aikoihin asti ollut esimerkiksi bändien treenikämppiä.

No niin, sinun ei olisi pitänyt lähteä Kuopiosta, jos tuommoinen liike sitten otti ja kuoli! Tässä kaupungissa meillä ei ole mitään vastaavaa.

a-kh kirjoitti...

En halua tähdentää omaa merkitystäni enkä edes puuhastelun yleistä hyötyä, mutta tuli vain mieleeni lintumaalarina ansioitumaan pyrkinyt vihreä kulttuurilautakunnan jäsen, joka ilkeyksissään sanoi paikallislehteen laatimassaan yleisökirjoituksessa, että puutaloliike ei taida olla enää muuta kuin Hotanen.

Tulin muutaman kerran lehdessä kirjoittaneeksi Oulun polttolinja versus Kuopion lahotuslinja, mutta en väitä, että sen takia alkoi Kuopiossakin roihuta, mikä tietysti oli tappioksi puutaloliikkeelle ja ja pikaiseksi hyödyksi gryndereille.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi,

no ei kai siellä Kuopiossa mitään tuhkasta noussutta von Wrightin veljestä sentäs enää ollut? No, tämä tänne kommentoinut -rh puhui myös lahotuksesta!

Meillä paloi kaksi taloa pari vuotta sitten. Hyvin pikaisesti sitten Folkhälsan rakensi hirvityksen siihen paikalle, jossa oli mm. Vaasan ainut Art Deco -talo. Se tuon Kuopion kommentaattorinkin herätti, mutta hänellä sattui olemaan siteitä tänne päin.

Juttu on niin että omalla persoonalla ei tietenkään ole mitään tekemistä kaupunkikuvan suojelun kanssa. Ei tietenkään. Pääasia on juuri tuo minkä sanoit jo aiemmin: puutalot sopivat juuri siihen paikkaan kaupunkia. Miellyttävät silmää. Siihen on aivan selvät kaupunkikuvalliset syynsä aina. Yksi useimmiten sanotuista on sopusuhtaisuus ja ihmisenmittaisuus. Puutalo on suomalainen tapa rakentaa ja ekologinen, siis puu ei lahoa, jos sitä ei väkisin rakenneta niin, että alapohja ei tuuletu.

Sen lisäksi noita arkkitehtonisia suuntauksia on oikeasti ollut olemassa. Ja on edelleen. Tykkäsin tämän päivän Hesarin jutusta, jossa (ikivanha!) Paavo Lipponen katseli Kotkan taloja. Juttu tuntui hyvältä ja sympaattiselta. Sillä ei ole mitään tekemistä puoluekannan tai henkilöllisyyden kanssa, paitsi sillä tavalla, että on positiivista jos ihminen tutkii asioita jos kerta haluaa niitä edistää.