Kuuma tuuli

Ennen tätä kesää olen kokenut kuuman tuulen Italiassa. Samoihin aikoihin vuodesta. Kun asuttiin toskanalaisella kukkulalla, niin pelkäsin aivan hirveästi ukkosen lyövän vanhan rakennuksen tornimaiseen huippuun.

Ainakaan muut eivät ilmaisseet pelkoaan. Viime yönä näkyi pohjoisen taivaalla jatkuva räiske ja kuului kumu. Ihan tässä päällä ei ollut ukkosta niin kuin pari yötä sitten, jonka valvoin.

Tuuli on kuuma. Kun olin lapsi, aikuiset sanoivat, että ukkosen jälkeen tulee viileä ilma. Tähän kesään saakka niin on ollutkin. Mutta kun olisikin tuulenviri, mutta kyllä nuo ruohot pelkäävät jo kulottumista. Taipuvat ja ajattelevat kellastuvansa. Maailmassa on paikkoja joissa hiekka-aavikko tulee aivan meren rannalle. Merestä ei ole apua, sateesta olisi.

Toskanalaisella kukkulalla ei ilmaisesti olisi ollut suurta uhkaa, koska Toskana on täynnä kukkuloita. Varuiksi peloteltiin talon lapset kertomalla, että vanhan nunnan haamu ilmestyy portaiden nurkkaukseen kun salama valaisee talon. No, ihan nuorimmille emme kertoneet.

Väittivät aamulla että olivat nukkuneet. Kovia poikia ja yksi kova likka.

Minusta linnut metelöivät paljon enemmän tänä kesänä kuin aikaisempina. Siis monena aikaisempana kesänä. Itse asiassa ne metelöivät enemmän kuin olen ikinä kuullut niiden metelöivän ja se on tosi kauan se.

Niillä ei ehkä ole ruokaa eikä vettä tarpeeksi. Joitakin poikkeuksia on.

Kuva: Jussi Ripsaluoma

Radiossa uhattiin että täällä kaukana lännessä asti joudumme haistelemaan Venäjän metsäpalojen savua tänään. Rutikuivaa on myös näillä vuorilla Oregonissa. Koko alue on kuivaa, siellä ruoho on oikeasti jo kellastunut.

Vuorilla on onneksi vartijoita ja uuden hallituksen aikaan vartiointia ja kansallispuistojen hoitoa siellä on lisätty.

Kuva: Michael O'Brien

Kuumuudesta on ehkä se hyöty että mehiläiset ovat saaneet mettä kerrankin tarpeeksi. Mesiangervot kukkivat suurellisemmin kuin olen ikinä nähnyt. Mutta mehiläisetkin tarvitsevat vettä ja sadetta ei ole tullut tarpeeksi.

Taivas aukeaa?

Muutama Blogistanissa on tiennyt jo että minulla on Projekti.

Mutta nyt tieto on sitten jo hieman virallisempi. Tämä ei tietysti muuta minua miksikään muuksi, tekeepähän vain elämän mielenkiintoisemmaksi. Kyllä minä kriitikkonakin aion pysyä edelleen. Se on ehkä jonkinlainen mielentila.

Onneksi päähän mahtuu useampiakin mielentiloja. En siis niele purematta vaikka satais äkehiä. Tämä nyt sattui sillä lailla hassusti että on mätäkuu. 

Mutta kyllä minä olen tosissani, samoin kustantaja, joka löytyy täältä, täältä ja täältäkin. Siis kyseessä ei ole sammakko tai ankka, joita kumpiakin on tähän aikaan kesästä liikkeellä.

Meidän isännällä on sellainenkin kyky, että hän osaa puhua sammakkoa. Hän menee kyykylleen sammakon eteen ja puhuu mitä nyt puhuukin, kurkustaan ja sammakko hyppää hänen kädelleen ja kurnuttaa myös. Siinä sitten keskustelevat.

Tämä siis ei ole uutissammakko, enkä päästele sammakoita suustani tämän enempää nyt. Mutta syksyllä kirjani ilmestyy.

Taivas on auki, mutta voihan se pudota vielä niskaankin. Joka tapauksessa tämä on elämäni ensimmäinen mainospostaus ja harmittaa että se pitää tehdä itsestään, mutta toisaalta.

Olen onnellinen.

Ei jaksa

En ole käynyt teatterissa aikoihin. Minulla on sen suhteen ongelma. Olen elämäni aikana tavannut liian monta näyttelijää, siis lapsuudenkodissa ja sen jälkeen opiskeluaikana, että tahtoisin enää katsoa heidän tulkitsemiaan kappaleita.

Näytelmiä on kyllä mukava lukea. Lukiessa voi kuvitella ylöspanon, ei tarvitse miettiä erikseen että kuka olisi missäkin roolissa, vaan saa käyttää mielikuvitushenkilöitä. Sitten kun edessä on elävä ihminen joka muunteleiksen joksikin muuksi, joskus onnistuen ja joskus pudoten surkeasti roolistaan, minun on enää vaikea muistaa mitä kussakin näytelmässä oikeastaan sanottiin.

Tätä kutsutaan tulkinnaksi.

En taida päästä tänä kesänä tulkinnasta eroon. Ei niin etteikö elämä sinänsä olisi aivan tarpeeksi, erakkona kissojen kanssa keskellä pientä kaupunkia, jopomatkan päässä kaikesta tarvittavasti ja etenkin tarpeettomista asioista. Mutta johduin Bachin tarkan kuuntelemisen jälkeen lukemaan vielä lisää Thomas Bernhardia ja osoittautuu että siinä vasta on varsinainen teatterin arvostelija. Tässä puhuu Burg-teatterin näyttelijä roolistaan Villisorsassa:

”Hän oli tutkinut Ekdalia puoli vuotta, Ekdalin tutkimisen takia hän oli jopa vetäytynyt kolmeksi viikoksi yksinäiseen vuoristomökkiin Tirolin Alpeille, ja siellä, tuossa täydellisessä yksinäisyydessä, Burg-näyttelijä sanoi, Ekdal oli vasta todella avautunut hänelle. Näyttelijät tarttuvat rooleihin joko liian aikaisin tai liian myöhään, Ekdalin kaltaiseen rooliin on tartuttava ainoalla oikealla hetkellä, hän sanoi, suureen runouteen, todella suuriin rooleihin on ehdottomasti tartuttava ainoalla oikealla hetkellä. Ekdal on aina ollut toiveroolini, hän sanoi, mutta minä en ollut koskaan todella ymmärtänyt Ekdalia. Vasta kun vuoristomökissä keskityin yksinomaan Ekdaliin enkä mihinkään muuhun, tajusin, mikä tämä Ekdal on, mikä ylipäätään Villisorsa on. Ylipäätään, kuka Ibsen on, hän huudahti.”

Käsitääkseni kursiivilla präntätty kuvittaa Suuren Näyttelijän ylimääräistä esitystä, joka tapahtuu Auersbergereiden Taiteellisilla illallisilla. Viheliäisintä mitä tiedän, ovat Suuret Näyttelijät, joille jää se tai tämä rooli päälle.

Ennen aikaan tällaisia ihmisiä, joita kyllä on muissakin kuin näyttelijöissä, kutsuttiin diivoiksi. En tiedä mikä heidän nimityksensä olisi tänään. Ehkä vain huono näyttelijä joka näyttelee todella kehnossa näytelmässä (Vrt. Tuomari Nurmio: Punainen planeetta). En tarkoita Villisorsaa, joka on Ibsenin parhaita näytelmiä.

Mutta kirjoitin Bernhardista jo aiemmin. Häntä on suomentanut kahden teoksen verran Tarja Roinila, joka kirjoitti tähän Teoksen 2007 julkaisemaan Hakkuu-kirjaan jälkisanat. Olen totta kai ollut tietoinen Wienin uudenvuodenpäivän konsertista ja kammottavista kullatuista kehyksistä. Mutta olen myös tiennyt että kaupungissa on kokoontunut muusikoita, säveltäjiä, Freud, kuvataiteilijoita (esim. Oscar Kokoshka) joskus 1900-luvun alussa.

En ole koskaan käynyt kaupungissa joten en ole tietoinen sen nykymenosta, siis tästä n.k. postmodernista vaiheesta. Usea ystävällinen sielu on yrittänyt minulle selittää mitä tarkoittaa postmodernismi, mutta sen sisältö ei ole koskaan valjennut minulle. Joku puuskahti tinkaamiseni jälkeen, että se vain tarkoittaa sitä että ei ole oikeastaan tyyliä lainkaan, vaan mikä tahansa käy.

Wienin kahvilaelämä eli tuolloin loistokauttaan ja minulla on se käsitys että huonot näyttelijät yksinkertaisesti katsottiin ulos pöydästä, jos he olivat vahingossa sattuneet istahtamaan oikeiden taiteilijoiden, filosofien (esim. Wittgenstein) ja muun kunnon kulttuuriväen keskelle.

Tämmöinen Huono Näyttelijä on tunnettu siitä, että hän ei kertakaikkiaan tajua vihjauksia. Luulen että Thomas Bernhard kirjoitti kirjan reagoidakseen ”taiteellisiin illallisiin”, joiden osallistujat koostuvat ensi-iltayleisöstä, minkkipuuhkarouvista ja sensellaisista. Kirjan nimi on kokonaisuudessaan Hakkuu. Muuan mielenkuohu. Ja se on alunperin julkaistu saksaksi vuonna 1984. En ole vieläkään lukenut Roinilan jälkisanoja, en Hakkuun enkä Haaskionkaan. Tiedän että hän on niitä suomentajia, jotka ovat rehellisesti ja hyvin perehtyneet työn alla olevien teosten taustoihin. Ilmeisesti en ole nyt jälkisanoja lukenut ihan vain siksi, että saan itse ensiksi kirjoitetuksi omani.

Tämä ohut kirja on saanut minut täällä itsekseni hymyilemään ja nauramaankin. Tunnen tuon maailman oikein hyvin. Olen myös päässyt pakenemaan sitä erinomaisesti. Jos joudun sentyyppiseen seuraan vahingossa yleensä pidän suuni nykyään kiinni.

Toisin oli tietysti nuorempana. Oikeastaan minut sai miettimään huonoja näyttelijöitä tämä blogi. Siinä on mainittu kirjoja, joiden nimet on kirjoitettava ylös ja katsottava löytyisikö niitä kirjastosta.

Olisikohan niin että hyvän taiteen tekijä tai tulkitsija on sellainen ihminen, joka tuntee itsensä? Sellainen joka ei pelkää heittäytymistä, vaikka ei tietäisikään mitä on edessä?

Kun sellaisen tapaa ihkaelävänä, tunnistaa hänet kyllä heti. Onneksi heitä on, eivätkä ole kaiken markkinahumun keskellä kuolleet ihan vielä sukupuuttoon.

Kävin yhden taiteilijan työhuoneessa ihan vain tarkistaakseni ilmapiirin:

Muusa nurkassa?

Bach ja sormiharjoituksia

Minun piti ruveta töihin.

Mutta ilmassa on ukkosta ja nivelet naukuvat. Nukuttaa. Mutta toisaalta tekee mieli vain heristää nyrkkiä taivaalle, että rupea nyt Ukko jo jyrisemään eläkä odotuta.

Kiinanruusuun puhkesi ties kuinka mones kukka. Tipahtaneet mytyt lojuvat pitkin lattiaa. Niille pitäisi löytää rasia tai lasipurkki ja panna siihen muistoksi. Miksi? No että joskus se on kukkinut kuin mieletön. Eilen kävi ystävä kylässä ja kertoi että ei ole koskaan nähnyt yhtä isoja kiinanruusuja. Tämä minun on juoppo, ja hän sanoi kiireesti että ei halua pistokasta.

Niin päädyin sitten sormiharjoituksiin. Mutta ne ovat vakavampia silloin kun on kyse Johann Sebastian Bachista. Bachia on kuunneltava tarkasti.

Tällä kertaa minut johdatti tarkkaan kuunteluun Lidia, joka ei pitänyt Bachista.

Hän oli saanut istua auringonvalossa, lämmössä. Kissat ovat kotoisin Nuubiasta tai Abessiniasta ellei se ole sama paikka. Siellä on kuuma ja kaikki kissat näyttävät hiekan värisiltä. Sitten alkaa tulla variaatioita ja Lidia on lähinnä venäjänsinininen:

Bachiin minut johdatti muutama vuosi sitten Peter Hoeg Hiljaisella tytöllään. Tottakai Bach on läsnä kaikkien ihmisten elämässä, koska hän on tehnyt niin paljon kirkollisia passioita ja muita, joita on lapsena joutunut kuuntelemaan, kun aikuiset tahtovat raahata myös lapset kirkonkylän kirkkoon.

Oli pakko mennä.

Mutta en ole oikeastaan ajatellut muusikoita kovin paljon. En taida tuntea ketään virtuoosista esittäjää. Sen takia rupesin kuuntelemaan Bachin sellokonserttoa entistä tarkemmin. Luin kirjaa joka on outo kertomus kolmesta Bachia soittavasta pianistista. Se kiusasi ja siitä piti kirjoittaa. Tekstin löytää täältä. Meillä on muitakin Bachin konserttoja ja luulen että tästä voi tulla Bach-kesä.

Ehkä se johtuu helteestä. Bach auttaa keskittymään ja ajattelemaan, edes ajoittain.

Savusaunassa

Ne jotka eivät ole kulkeneet erimoisin kyydein Etelä-Pohjanmaalla 1950-60-luvulla eivät ole tästä aiheesta todennäköisesti kuulleet.

Äiti ja isä rakensivat mökin äidin suvun maille Alavudelle. Mökki on edelleen olemassa ja sen nimi oli isän antamana Piilopirtti, minun antamani nimi on vanhempi. Enpäs kerro sitä. Eikä se sitä paitsi kuulu asiaan.

Piilopirtti puolestaan kuuluu. Paikka oli aikoinaan saari ja sinne pakeni kokonainen kylä pakoon venäläisvainoja Isonvihan aikaan. Tämän verran asiasta on dokumentteja. Alueen kauimmaisessa osassa on kiviröykkiöitä jotka saattavat olla hautoja, mutta niitä ei ole käsittääkseni kukaan tutkinut. Isäkin kävi kaivamassa vain Pompeijin raunioita mutta jätti kotomettän röykkiöt kaivamati.

Mökki rakennettiin. Sitten rannalle raijattiin päätilalta yksi kappale käyttämättömiä pikkuaittoja ja siitä tehtiin savusauna. Sen löylyjä parempia en ole kokenut.

Isän suku on taas Nurmosta. Yksi isän serkuista on kotoisin Kalistajasta. Serkku meni naimisiin körttipapin kanssa, josta tuli Isonkyrön kirkkoherra vuosikymmeniksi. Isän kanssa kävin jonkun kerran Isonkyrön pappilassa. Muistan erityisen hyvin Isonkyrön vanhan kirkon, jossa oli merkillisiä maalauksia seinillä ja oudonnäköisiä reliefejä alttarilla. Kirkossa oli kylmä kesälläkin.

Nyt tekisi mieli sinne viilentymään.

Isä ja körttikirkkoherra Maunulan Aarne kulkivat erimoisilla kulkupeleillä tutkimassa maakunnan savusaunoja. Tarkoitus oli panna ne paremmuusjärjestykseen.

Kumpikin oli armoitettu saunoja. Kalistajan saunasta hypättiin Nurmonjokeen ja meidän savusaunasta Nokuan selälle. Järven nimi johtuu siitä, että ennen maannouseman aiheuttamaa vedenjakajan siirtymistä etelään meidän rannallemme oli päässyt Pirkkalan ikivanhaa muuttoreittiä, jota pitkin muinoin pirkkalalaiset tulivat asuttamaan Pohjanmaata (joka siis on yleisnimi Etelä-Pohjanmaasta, ja huom! me EMME ole pohjanmaalaisia, vaan eteläpohjalaisia, nimittäin ei ole olemassa maata nimeltä Pohjanmaa, vrt. Ahvenanmaa vs. ahvenanmaalaiset), ja alun turkispyytäjien majoista alkoi kasvaa taloja ja kyliä, kunnes v. 1700 venäläiset havaitsivat alueen oivaksi vilja-aitaksi ja ryöstivät, tappoivat ja raiskasivat sitä 20 vuotta.

Anteeksi sivujuoni, mutta se selittää ehkä kansanluonteestamme jotakin. Minäkin olen viettänyt 50 kesää piilopirtissä.

Joka tapauksessa isä ja Aarne-setä kulkivat ympäriinsä kesän tai kaksi ja kokeilivat kaikki savusaunat. Lopputulema oli yksinkertainen. Kalistajan savusauna oli maakunnan paras ja meidän oli toiseksi paras.

Nurmon joki on valitettavasti mennyttä johtavien poliitikkojen ja virkamiesten typerehtimisen seurauksena, se on pelkkä heikosti lirisevä viemäri. Siinä ei voisi enää uida.

Nokuan selän taas tuhosi yksi ja yksityinen turvekeisari. Järvi on puuroa ja kalat ovat jo tuhoutuneet ajat sitten. Edes majavat eivät nähneet enää tarpeeksi hyvin tullakseen kaatamaan loppuja haapoja. Kaikki tapahtui lain kirjaimen mukaan.

Tämänpäiväisessä Hesarissa jokin energiapulju ilmoittaa että turve tulee olemaan täystehokäytössä ilmaston muutoksen torjumiseksi. No, saivatpa ainakin uimisen loppumaan – ja kalastuksen. Lihavia savulahnoja ei ole tullut enää aikoihin ja isän istuttaman ravut kuolivat hapen puutteeseen.

Valitukset eivät auttaneet. Narisevaääninen rakennusteknikko joka oli ympäristösihteeri narisi että onhan ihmisellä oikeus harjoittaa elinkeinoaan. Se oikeus on sisältänyt oikeuden tuhota minun 50 vuoden aikaisen kauniin järveni. Tilanne jatkuu.

Ikkuna-Iineksen blogissa oli taannoin juttua Jaakko Ilkasta. Pitäisi löytyä uusi Jaakko Ilkka, ettei viimeisiä soita vietäisi ja turve pilaisi loppujakin vesistöjä. Lisäksi turpeen poltto lisää merkittävästi kasvihuonekaasuja ja on pahempaa kuin ruskohiili. Suot ja nevat toimivat ekojärjestelminä sekä hiilinieluina että Suomen vesivarastoina.

Ne kummatkin on nyt vietävä että isot energiapohatat saavat ydinvoimalansa. Suomen loppu. Suomaan loppu.

Mutta helle sai apostolinmiekkani kukkimaan jälleen. Sen lisäksi sain yhden esseentapaisen julkaistuksi hieman epätodennäköisessä aikakauslehdessä.

Edit.6.7. Nyt on jotain vikaa. Kommentit eivät tule blogiin asti eivät sitten millään.  Onko muilla bloggerin käyttäjillä ollut ongelmia?


Lisäksi: tänään liputetaan Eino Leinolle!