Olen nähnyt tämän elokuvantekijän
leffoja ennenkin. Niitä ei ole tullut kuin television
dokumenttilähetyksinä. Kaupallisessa levityksessä ne ovat tuskin
missään. Siihen on ehkä syynsä.
Minut on kasvattanut koulu ja koti
niin, että jos tekee oikein, jos noudattaa omantuntonsa ääntä ja
on rehellinen, niin elämä sujuu. Se on tietysti valehtelua. Mutta
lapsi tai nuorikaan ei vielä käsitä kaksinaismoralismia.
Sen takia jokaisella sukupolvella on
oma uusi tiensä ja sen vuoksi edellisten sukupolvien virheiltä ei
kyetä oppimaan yhtään mitään. Tämä on äärimmäisen
surullista, mutta myös hyvin vaarallista. Joka puolelta tulee
maailmanloppuprofetioita eivätkä ne ole enää huuhaata,
valitettavasti.
Olen itse ajatellut, että entä jos
esimerkiksi Suomi-niminen maa ottaisi ja siirtyisi elintasossaan
50-luvulle. Se olisi joidenkin ihmisten mielestä mahdollista, koska
kaikilla oli silloin katto pään päällä, keskiluokka oli pieni
eikä syönyt kuormasta, patruunoissa oli moraalia ja
kokonaisuuksien käsitystä vielä.
Lumi näkyy taustalla, kaktus nuokkuu uhkaavasti. Ruokaa, se sanoo, aurinkoa!
Patruunoita ei enää ole. Ei ole
myöskään tiiviitä kaupunginosia ja kyliä, jossa hoidettiin
lapset ja katsottiin heikompien jäsenten perään. En väitä että
se oli paratiisi. Ihmiset kuluivat loppuun raskaassa työssä, mutta
lapset pääsivät kouluun.
Kun me pääsimme kouluun, rupesimme
puuhaamaan aika nopeasti sosiaalis-yhteiskunnallisia muutoksia. Niitä
puuhaamaan perustettiin yhdistyksiä, niitä puuhasivat myös vanhat
puolueet. Politiikasta keskusteltiin. Lista 1960-70-lukujen
uudistuksista on pitkä ja iso. Niiden toteuttaminen oli mahdollista
koska Neuvostoliiton kauppa oli hyvin tuottoisaa. Sieltä tuli
esimerkiksi öljyä ja kaasua.
Ne pahalaiset, öljy ja kaasu, ovat
niitä jotka pilaavat nyt ilmaston.
Elokuva oli Chris Markerin
Punaista ilmaa. Hän on tehnyt alkuperäisen elokuvan vuonna
1977, mutta lisännyt ja editoinut sitä Neuvostoliiton romahtamisen
jälkeen – eivät suomalaisetkaan puhuneet bilateraalisen kaupan
aikaan savijaloilla seisovasta jättiläisestä. Niin että
ilkkumiseen ei ole syytä.
Elokuvan pitäisi olla Areenassa
nähtävillä, se nimittäin tuli Teemalta ulos. Löysin sen, mutta
video ei toiminut minun koneellani.
Kuva oli päivitettävä joulu-/pääsiäiskaktuksen statuksen muutoksen vuoksi! Ja ulkona on takatalvi. Ehkä pääsiäiskaktukseni pitää a) pimeydestä, b) kirkollisista juhlapyhistä.
Marker näyttää hienosti sen, miten
nuorison toivo heräsi ja miten se murskaantui. Keskiössä oli
Vietnamin sota, Prahan kevät ja Pariisin toukokuu vuonna 1968. Se
oli merkittävä vuosi, ja voin vakuuttaa että sellaista ei ole
ollut sen jälkeen.
Elokuvassa siis soditaan. Sota on
Boliviassa (Che Guevara tapettiin), Chilessä (presidentti Allende
murhattiin ja tuli sotilasvallankaappaus), Kongossa (YK:n pääsihteeri
Dag Hammarskjöld ammuttiin alas lentokoneessaan), Vietnamin yllä
lentää helikopterissa amerikkalaissotilas, joka ylistää
tappamisen ihanuutta. Sitten vielä Varsovan liiton joukot ajavat
panssareineen Prahaan tukahduttamaan n.k. ihmiskasvoisen sosialismin.
Kun sitten pieni Vietnam voitti ison
USA:n vuonna 1975, nuoret kokivat että nyt on mahdollisuus lähteä
eteenpäin. Mutta revanssi oli paljon suurempi, johon kukaan
protestoijista oli varustautunut.
Esimerkiksi USA:n 20 miljoonan
aktiivisen sodanvastustajan leiri hävisi savuna ilmaan, syntyi monia
pieniä liikkeitä, joista ei enää ollut vastustamaan kasvavaa
militarismia. Ja militarismi lisääntyi kaikkialla maailmassa.
Aseiden valmistajilla oli lihavat päivä ja on edelleen.
Jos joku nuori lukee tämän, niin
pyydän muistamaan että 60-lukulaiset kasvoivat pommin varjossa. Nyt
oikeastaan on vielä suurempi vaara että joku ottaa ja räjäyttää
pommin ja aiheuttaa ilmastonmuutoksen päälle ydintalven.
Lintu on lakannut olemasta. Pari päivää sitten se vielä makasi tuossa kymmenen metrin päässä. Kuollut kylmään ja nälkään?
Silloin kuollaan kaikki. Siis ihmiset.
Sitten voi ehkä kysyä, oliko sivistyksestä, filosofiasta,
taiteista, musiikista, oliko niistä mihinkään ihmisyyden
edustajina. Tämä on ihan oikea kysymys, ei retorinen. En tiedä
onko enää ketään joka kysyisi, saati jotakuta vastaajaa.
Siihen mennessä: katson edelleen
keskiyöllä televisiota, koska siihen aikaan ainoastaan on hyviä
ohjelmia.