29.5.14

Lukemisia


Pääsen kohta silmäpäiväkirurgiselle leikkaukseen ja aikaa myöten sitten silmien väsyminen ja jatkuva päänsärky vähenevät. En ole erityisen järkevä ihminen: yritän totta kai koko ajan lukea. Yleensä yritykset sitten päätyvät siihen että nukahdan kun silmät eivät jaksa.

Kirjojen on siis periaatteessa oltava ohuita. Joku paksumpi voi käydä, mutta semmoisen kirjan on sitten oltava selvä tapaus. James Joycen Odysseus ei kävisi. Ei vaikka se on valmiina tuossa hyllyllä. Juuri yhden tutun päässä puhkesi aneyresma, ihmisparka on sairaalassa. Olen varma siitä, että jos silmiä on jännitettävä ja siten tuotettava tuskaa vielä aivojen näkökeskuksellekin niin jos sitä lukemisen ymmärtämistäkin on jännitettävä niin silloin menee rikki vähintään joku suoni.

Tuttu on suunnilleen 20 vuotta nuorempi minua. Sairauksien pitäisi olla kohtuullisempia, ilman muuta. Onneksi potilas pääsi nopeasti sairaalaan ja hoitoon, ei mennyt edes taju. Ehkä hän on sittenkin tarpeeksi nuori sairastaakseen? Minä olen taas tarpeeksi vanha valittaakseni.

Mutta kyllä kesän äkillinen puhkeaminen oli suuri ilo. Kylmyys on ollut tasaista niin kauan. Lämmin loppui heti kun tuli vaalipäivä, mikä on tietysti omituinen yhteensattuma. Minun piti päästä äänestämään, enkä älynnyt että koillisesta tuulee kylmää ja kovaa. Puuskissa oikein kovaa.

Kaupungissa ei tarvitse kävellä hirveän kauas päästäkseen äänestyspaikalle. Maalla olisi ollut varmasti ainakin pari kilometriä, ehkä pitempäänkin. Tämmöisille huonosti käveleville ei ole keksitty vielä helppoa äänestämistä, minä voisin ruksata rastin ruutuun vaikka netissä. Tasa-arvoisessa maassa sitten kyllä kaikilla huonosti kävelevillä pitäisi olla netti ja kyky käyttää sitä. Sitä paitsi kun se olisi valtiollinen hanke, niin valtio kilpailuttaisi tehtävään firman, joka taatusti ei osaa verkottamista ja siinä sitä ollahan sitten puhtahan kaulan kans, kuten isoäiti sanoisi.

Puhtaan kaulan merkitystä isoäiti ei kyllä ikinä selittänyt, enkä minä rupea sitä nytkään arvailemaan. Epäilyksiä minulla kyllä on.




Olen siis lukenut runoja. Minulla on tapana toivoa runokirjoja kirjastoon ja ällistyttävän usein niitä myös hankitaan. Runot ovat minulle täysmittainen henkireikä. Ilmaa jota hengittää, aivan ehdottomasti. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että runoilijat osaavat tiiviistää kokonaisia maailmoita aivan lyhyisiin kappaleisiin ja niitä voi jäädä kaikessa rauhassa miettimään vaikka viikkokausiksi.

Runoilijoissa on mielettömän paljon ääniä. Osaan jonkin verran lukea niitä myös englanniksi, en tarpeeksi että voisin ymmärtää niitä kuin alkuasukas, mutta sen verran että saan niistä aavistuksen. Pöydällä on ollut valikoima Ezra Poundin Cantos'eja pari kuukautta. Kirjasta voi ottaa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa pienen kulauksen ja aina löytyy vastaus:

        Pull down thy vanity
Thou art a beaten dog beneath the hail,
A swollen magpie in a fitful sun,
Half black half white
Nor knowst'ou wing from tail
Pull down thy vanity

Vähän aikaa tuntuu hyvältä ajatella turhamaisuutta jota harakka rakastaa. Kyllä ne rakastavat. Yrittäkääpä ottaa lemmikiksi harakka ja kaikki kirkas metalli talosta häviää! Kokemusta on lapsuudesta, muistan hyvin. Yksi meistä kiipesi puuhun ja löysi haarukoita ja veitsiä ja lusikoita siitä harakanpesästä.

Olin lukenut Pisan Cantos'eja ennen marssimistani äänestyspaikalle ja mietin kuinka hirveä määrä harakoita siellä listalla täytyykään olla. Ministereitä ja muuten vaatteilla keikailevia. Eivät ehkä kaikki kuitenkaan, koska minäkin äänestin.

Kylmä sunnuntaikävely kulki pitkin ja poikin, välillä ajattelin ihan omiani, välillä puhutin vaaliporukkaa koululla, sitten pääsin kotiin ja rauhoituin, kuuntelin vaaleja puolella korvalla, mutta kyllästyin kun puhe poukkoili enkä vieläkään tiennyt mikä olisi vaaleissa oleellista.

Yksi toivomistani kirjaston runokirjoista oli Teemu Helle: Onnen maa, joka ilmestyi tänä vuonna. En uskalla käyttää genetiiviä koska en tiedä missä muodossa se olisi nimessä, mutta Teemu kyllä kirjoitti kerran että häntä syytetään vanhusten huonovointisuudesta kun elohopea mittarissa nousee, jotain sinnepäin ainakin, genetiivi siis voisi olla Helteen.

Teemulla on blogi, jota olen seurannut jo hyvän aikaa. En ole koskaan oikein osannut sanoa lukemistani runoista mitään. Se johtuu siitä, että minusta runous on ylempää kirjallisuutta, en osaisi ikinä kirjoittaa sellaista itse, runojen kirjoittamisen taito on ihailtavaa. Mutta jo pienenä olen lukenut runoja ja niitä on luettu minulle jo ennen kuin olen osannut puhua. Minulta ei koskaan kielletty mitään kirjaa ja siitä olen onnellinen.

Onnen maan toiseksi viimeinen runo kuuluu:

AIKAKIRJAT

Hän likistyy puunrunkoa vasten
                                   kuuntelee,
kuinka metsän keijut keinuttavat lastenlauluja
maailmanlopulle

vielä hyräilevät kaupungin valoja
sammuksiin.

Minusta tuo oli poliittinen runo. Eri aikoina tulevat esiin eri kirjat. Sen vuoksikin aikakirjoista voi puhua, ei pelkästään siksi että sana on raamatullinen.

Yöpöydällä minulla oli viikkoja yksi Kari Aronpuron opus. Löysin kirjastosta semmoisen jota en ollut vielä lukenut: Saa tulla. Kirjassa oli pätkiä esimerkiksi jotain asiaa Lappajärvestä ja olen varma siitä että entinen Domuksen kirjastonhoitaja on kyllä tietoinen Lappajärvestä, joka on iso meteorikraateri keskellä Pohjanmaan Järviseutua.

Päädyin yötä vasten maistelemaan Tampereen murretta, mutta samalla takaisin Ezra Poundiin:

                                                 Now I know that I am mad,
                                                 …..............................................
                                                This is no maid.
                                                                          POUND


Vaklaan pihalle aikasee
Leo ov viä myymässä syätävää
lukee lutlumia nakkarissa
son tärsiny laikum puhki
kiärrättää ny rivareitte kamaa
piäntä kärhämää tolpalla
kum musta Maksra kaartaa paikalle

Tää oh hanu, Ezra!
Manse pai nait

Eiseväliä
hurmioirun kotiseurusta nääs


Vaikka minulla on nyt fyysisiä syitä runouteen kiinnittymisessä, niissä on aina paljon enemmän kuin mitä olisi voinut kuvitella. Proosa on proosallista. Aronpuro on mielestäni ollut semiotiikkaan päin kallellaan jo kauan. Niin olen kyllä ollut minäkin, mutta olen varmasti tullut sitä kohti eri suunnasta kuin Aronpuro.



Siitä on kohta 50 vuotta kun kävin Domuksen kirjastossa epätoivoisena etsimässä tenttikirjoja yliopiston yleisen kirjallisuustieteen tenttiin. Kirjastonhoitajat tekivät kaikkensa. Kirjoja oli vaikea saada, kirjastoilla ei ollut rahaa, kirjojen hinnat olivat suhteessa muuhun elämiseen kyllä silloin halpoja, mutta niitä ei ollut kovin paljon. Nyt ne eivät ole enää halpoja, mutta onneksi niitä saa esimerkiksi kirjaston poistomyynnistä. Kirjoja on kyllä nyt paljon enemmän.

Tämän kuukauden suururakka on ollut tämän kirjan lukeminen. Proosa on ollut yleensä aina se mistä olen sentannut, jos kirjallisuus on ollut aiheena.

Tänään ruokakaupassa sormeilin todella paksua Keltaisen kirjaston pokkaria. Minusta kansi vaikutti järjettömän ohuelta, kirja menisi rikki parilla lukukerralla. Keltainen kirjasto täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Ja minulle se on ollut olemassa aina. Minusta hyviä insituutioita kannattaa pitää yllä. Mutta pokkarit eivät kestä monia lukijoita. Ehkä kustantajalle voisi yrittää jotain kautta kertoa se?



11 kommenttia:

  1. ripsa

    minulla on menossa erik axl sundin varistyttö. sitä ennen annie proulxin fine just the way it is. ja seuraavaksi denise minan valheiden varjo. joku london books of reviewin kriitikko sanoi hauskasti: that's what i love about reading; one tiny thing will interest you in a book, and that tiny thing will lead you onto another book, and another bit there will lead you onto a third book.

    lukemisten välillä olen vesillä. juuri nyt on vähän surullista sen kanssa, että kaikki veneilijät eivät välitä siitä, että saarissa ja luodoilla on asukkaita, jotka asuvat siellä koko ajan pesintäaikana. avoimilla pienillä luodoilla, yleensä kaikkein pienimmillä, on vesilintujen suurkaupunkeja. jos sinne menee, vesilintujen kotirauha järkkyy. munat ja poikaset jäävät suojatta, kylmällä ilmalla kylmettyvät tai paahteella jäävät aurinkoon paahtumaan.

    meri

    VastaaPoista
  2. Meri,

    joo, ehdottomasti kirjoista syntyy assosiaatioiden verkko. Kun olen kaksikielinen, niin yritän saada englanninkieliset käsiini englanninkielisinä, koska ei ole järkeä pompata suomentajan kieleen, joka ei ole alkuperäinen. Kun suomi ja englanti ovat niin perinjuurin erilaisia, syntaksi ja kaikki.

    Proosassa aloitin kesällä Atwoodin Oryx & Crake trilogialla, sitten hyppäsin Tammsaaren Totuuteen ja oikeuteen, sitten tuli Leena Krohn, nyt mietin mikä olisi seuraava hyppy.

    Kivointa on se, että kirjoissa voi seurata omaa päätään ja sen kummallisuuksia. Eri ihmiset kiinnittävät eri asioihin huomiota. Tammsaare kirjoittaa Virosta, se on oikein eepos ja luulen että virolaisille kansalliseepos meidän Pohjantähden tapaan. Oryx ja Crake on tarina maailmanlopusta, mahdollisesta. Leena Krohn miettii usein erilaisten otusten elämää ja otuksista hän siirtyy sujuvasti koneisiin.

    Olen surullinen sen saariston liikakäytön takia. Mikähän mahtaa olla tilanne täällä Merenkurkun saaristossa, en yhtään tiedä. Olen asunut täällä 20 vuotta enkä ole löytänyt tapaa päästä sinne sisälle.

    On ehkä parempikin että en ole mennyt sotkemaan.

    VastaaPoista
  3. Keiju,

    Aronpuro onnistuu usein naurattamaan. Tuossa kirjassa on lyhyt kuvaus siitä, miten hän kävi joitakin asioita läpi Eeva-Liisa Mannerin kanssa, joka myös asui Tampereella. Ja Lauri Viita ja Mirkka Rekola ja muita Suomen huippurunoilijoita.

    Aronpuro on edelleen hengissä toisin kuin nuo muut mainitsemani. Kyllä me draamastudiolaiset luimme hirveästi myös runoutta.

    Silti, edelleen usein ajattelen Aronpuron ensimmäistä kirjaa (muistaakseni, ainakin se oli eka jonka minä luin) Aperitif - avoin kaupunki), joka kertoo mm. Tampereen valtauksesta. Oletko lukenut?

    VastaaPoista
  4. Ripsa, lähetin eilen blogiisi pienen kommentin. Sitä ei kuitenkaan näy?

    VastaaPoista
  5. Ai, anteeksi! Nyt näkyykin. Mitähän tämä Blogger oikein hommailee, vai minun päätteenikö? (Huom. Näitä kahta viimeisintä ei ole välttämätöntä hyväksyä.)

    VastaaPoista
  6. Keiju,

    olen huomanu että helatorstain ja eilisen välissä vähän kaikki hidastui ja oletan että se johtui koulujen päättymisestä.

    Mutta kyllä minä tuon panin sivulle, eilen vissiin. Voi kuvitella että myös Bloggeri on hidastunut. Ja FB. Ja varsinkin varmaan kuvasaitit.

    Lapsen lasten koulut päättyvät vasta parin viikon päästä, niin se on useissa maissa muualla. Näihin aikoihin vuodesta puhutaan usein maan isille ja äideille että voitaisiin siirtyä toisenlaiseen koulujen lopettamis-/aloittamisaikoihin.

    Kai OPMn täytyy perusta sitten komitea istumaan.

    VastaaPoista
  7. Täytyykin kiittää tuosta arviostasi maailmankirjoissa. Olen kierrellyt sitä kirjaa kaupoissa kasvavan epäluulon vallassa - sellaisen jonka voi kehittää perustelematta, selaamatta, tutustumatta, vain siksi että se on niin suuri, niin suuriäänisesti markkinoitu... ja siksi että niin; onko sinustakin Keltainen sitten alkuaikojensa menossa vähän standardiensa alapuolelle. Näitä isoja lukuromaaneja on viime vuosina tuntunut tulevan joukkoon tuhkatiheään.

    Tai josko niillä on Tammessa Hullut päivät -syndrooma, ja keltainen on joutunut lahtipöydälle, matkalla hullun lehmän tautiin. Kun jostain pitäisi niitä senttejä lypsää, kukaties.

    Hankin muuten itsekin englanniksi tuon Atwoodin MaddAddam-osuuden, kun ei sitä ole suomeksi alkanut kuulua. Ehkä tulee, ehkä ei.

    Jaa, äsken oli uutisissa, että Vaasa saa Äkkijyrkän uuden lehmäpatsaan, joka on tehty romuautoista. Kuinka ollakaan ajattelin sinua ja vaasalaista autoilukulttuuria. Ehkäpä Äkkijyrkkä on tehnyt oikean materiaalivalinnan.



    VastaaPoista
  8. Heli,

    kiitos kommentista! Dickerin kirjaan suhtauduin todella aivan iloisesti. Aivan ensiksi iloitsin siitä, että Kelatinen kirjasto täytti ne kunnioiettavat vuodet.

    Mutta tässä lukukomeus ioli deamaattinen. Muisan väitelleeni sinun kanssasi joskus lukuromaaneista, en tosin muista kenestä oli kyse. Mutta kirjassa on hankalaa se, siis Dickerin opuksessa, että rakenne oli niin selvästi näkyvissä ja kaiken lisäksi se huojui.

    Tammea ei ehkä kannata syyttää, ehkä ennemmin Bonniersin taloa. Saa nähdä miten Södikalle käy.

    Ennen kuin kirjoitusvirheitä tulee hirveästi, sanon vain, että tulin silmäleikkauksesta enkä perhana vie näe mitä kirjoitan!

    VastaaPoista
  9. No mutta, aivan ensiksi menet nyt lepäämään ja hoitelet silmiäsi. Sitten vasta lisää lukemisia.
    Hm, lukuromaaneista, en se minä ollut, en muista, en tunnusta.

    VastaaPoista
  10. Heli,

    joo, eilen ei ollut edes nitä supermarketin suurennuslasi-laseja. Kun meidän Leolla oli vastaava leikkaus muutama vuos sitten, sillä sattuu olemaan noita laseja. Olo on vähän hutera vieläkin, mutta kauas näen ensimmäisen kerran hyvin senjälkeen kun 12-vuotiaana en enää nähnyt koulun liitutaulua.

    Hauskoja kirjoitusvirheitä! deamaattinen? Yleensä hyvin näkevien ihmisten silmät kyllä korjaavat nuo.

    No, olen nyt putoamassa nenälleni jonnekin päin ilmeisesti muutaman päivän. Pää pitäisi pitää paikallaan, kun tulee valoaaltoja silmiin.

    Kukahan siitä lukuromaani-jutusta puhui ellet sinä? No, käyn kyllä keskusteluja muuallakin kuin netissä, onneksi. Muistan puhuneeni itse sanasta, että eivätkös kaikki kirjat ole lukemista varten.

    Lukemisia on. Sitä paitsi näytän näkevän taas telkkaria. Saanen mainostaa: netissä on olemassa sellainen kuin Ubuweb, jota olen edellisen kerran katsellut 90-luvulla. Se on hieno, laaja, siellä on elokuvia, performansseja, tanssia, konsertteja, ihan mitä vain!

    Todellinen runsaudensarvi, käypäs joskus tutkimassa!

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista