Euripides V

Turvananojat, suom. Liisa Kaski.
”Ensiesitys Ateenassa vuosien 424 ja 420 välillä, luultavimmin 423 eaa. Suomennos perustuu Christopher Collardin toimittamaan kreikankieliseen editioon. Sulkeissa olevat näyttämöohjeet ovat suomentajan tulkintoja, jotka pohjaavat alkutekstin antamiin vihjeisiin ja klassisen tragedian esityskonventioihin.”

Foinikian naisten ja Turvananojien tarina liittyy Theeban sotaan, jossa Theeban kuningas Oidipuksen pojat Polyneikes ja Eteokles taistelivat vallasta (ks.edellinen blogitekstini). Kumpikin kuoli ja myös heidän äitinsä Iokaste syöksyi miekkaan taistelun lopuksi. Sotajoukko tuli Polyneikeen ja Argoksen kuninkaan Adrastoksen kanssa valtaamaan Theebaa.

Nyt on jälkiselvittelyjen aika. Theeba ei suostu luovuttamaan kuolleita sotilaita Argokseen haudattavaksi.

Kuolleita kohtaan kaikki tunnistavat häpeällisen käytöksen. Kuolleita pitää kunnioittaa niin että haudataan oikein ja kotikaupungissa. Nyt ruumiit on jätetty taistelukentällä eläinten raadeltaviksi.  Ja ne ovat siellä Theebassa.

Kuningatar-äiti  Aithra on ateenalaiseen tapaan tullut Eleusiksen uhrilehtoon (Eleusiin lehdot ja niityt, joista puhuttiin historiankirjoissa!) uhraamaan Demeterille, jolta pyydetään hyvää vuodentuloa. Eleusis sijaitsee lähellä Ateenaa ja löytyy kartalta.

Näytelmässä on paljon henkilöitä. Näytelmän eräänlaisina näyttämöohjaajina toimivat airuet, mutta myös sanansaattaja (luulin että ne ovat yksi ja sama toimi tai tehtävä). Argoksessa kaatuneiden äidit ovat tulleet pyytämään apua, että saisivat kuolleet kotimaahan, kuoron muodostavat argoslaiset naiset ja sitten myös argoslaiset isänsä menettäneet pojat.

Mukana on Aithran poika Theseus, Ateenan kuningas.  Yhtenä henkilönä on myös Ateenan suojelusjumalatar Pallas Athene.

Paikka on Demeterin pyhäkköalueen edusta. Esitykset olivat Ateenan Dionysia-festivaaleilla, joka on Dionysos-jumalalle omistettu, mutta sitten kerrotaan Demeterin temppelin tapahtumista, näyttämöllä on näkyvissä Demeterille uhrauspaikka. Varmasti yleisö on miettinyt, miten Dionysos, Demeter ja Ateenan jumalatar Athene ovat sopineet yhteen ja samaan näytelmään. He kuitenkin merkitsevät eri asioita.

Temperamentista on tietysti kyse aina, sanotaan että se on syntymässä saatu, mutta on mietittävä miten ja millaisiin perheisiin he ovat syntyneet. Olympolaiset ovat jumalolentojen ylhäisöä ja silti tuntuvat oikeilta ihmisiltä. Ei heidän ominaisuuksistaan puutu raivoa tai yltiöpäisyyttä tai tyhmänylpeyttäkään, väitetään että Pallas Athene on viisas ja oikeamielinen. Mahtoiko olla?

Theebassa kaatui rohkea sotilas nimeltä Kapaneus, johon Zeus iski salamalla, kun hän oli kiipeämässä tikkailla Theeban muurin yli. Turvananojien yhtenä henkilönä on hänen leskensä Euadne. Näytelmässä on paljon henkilöitä ja se on hyvin tiiviisti rakennettu näytelmä. Riippuu tietenkin ohjaajista, näyttelijöistä, musiikista ja tanssista millainen olisi lopputulos.  Mutta: kyllä minä mietin ankarasti miten koko väkimäärä on onnistuttu käsittelemään, kun roolinäyttelijöitä on vain kolme. Ynnä airuet ja kuorot.

Jostain syystä näitä kumpaakaan Euripideen Theeban sotaan liittyvää näytelmää ei ole esitetty Suomessa.  Eivät antiikin näytelmät ole muutenkaan kovin paljon olleet esillä.

Todennäköisesti Dionysia -festivaaleja ei voi verrata siihen miten Euroopan teattereissa kreikkalaisia klassikoita on sittemmin esitetty. Ehkä Foinikian naiset ja Turvananojat onkin esitetty joskus noissa alkuperäisissä paikoissa peräkkäin?

Aithra kertoo ajatuksistaan yleisölle:

"Nuo lehvät sitovat sitomatta, tässä odotan
Demeterin ja Tytön tahrattoman lieden äärellä,
jumalkaksikon edessä, säälien harmaapäisiä äitejä
jotka nyt ovat poikiaan vailla − ja kunnioituksesta
pyhiä lehviä kohtaan. Airueni on mennyt Ateenaan
kutsumaan Theseuksen tänne, niin että hän joko
vapauttaisi Eleusiin maan tästä tuskasta
tai tekemällä jotakin jumalille otollista
lunastaisi anojien langettaman pakon.
Järkevän naisen sopii näet hoitaa kaikki miesten kautta.

Kuoro (laulaen):
Minä pyydän ja anon, vanha rouva
heittäydyn jalkoihin, vanhoilla huulilla rukous
vapauta lapsemme
            lakia vailla lakastuneet ruumiit jätettiin
jäsenet irrottavaan surmaan, vuorten petojen kitaan."

Tuossa kuorona ovat kaatuneiden sotilaiden äidit. Se ilmaistaan sitten, mikä sai Aithran pyytämään poikaansa puuttumaan asiaan ja auttamaan argoslaisia. Alkukohtauksessa on myös Argoksen kuningas Adrastos, mukanaan Argoksessa kaatuneiden sotilaiden poikia, jotka myös toimivat kuorona. Adrastos on vähän kauempana naisista mutta läsnä. Sotilaiden asiaankuuluva hautaus on myös kuninkaan asia, vaikka hän hävisi sodan eikä voi siis käyttää voimaa ruumiiden hakemiseen. Mutta hän seisoo sivussa.

Tässä asetelmassa voi huomata sen, miten käynnissä oleva (siis oikeasti, juuri silloin tai juuri äskettäin) Peloponnesolais-sota oli luonut rintamalinjoja kreikkalaisten keskuuteen. Näytelmässä kysymys on Theebaa vastaan tehdystä hyökkäyksestä, joka päättyi surkeasti. Ehkä kyse on päivänpolttavasta poliittisesta esityksestä, tarvitaan kenties enemmän tukea Ateenalle? Oliko Sparta voitolla?

Kreikan kaupunkivaltiot olivat tietenkin yhteydessä muihin kaupunkeihin, koska kauppaa käytiin ja tietoja maailman menosta vaihdettiin. Mieleen tulee, että jos tämä onkin uutiskatsaus, jossa kerrotaan ulkopolitiikasta.

Aithran repliikissä puhutaan Demeteristä ja Tytöstä. Tytön nimi on Persefone, mutta hänestä käytetään monia nimityksiä, yksi on Korē joka tarkoittaa tyttöä tai neitoa. Tyttö oli joutunut kadoksiin ja äiti löysi kadonneen Manalasta. Demeteriin liittyy kaksi nimeä: pyroforos (vehnänkantaja) ja pyrforos (tulenkantaja), (koska hän tarvitsi soihdun etsiessään tytärtään Manalasta). Tulin ajatelleeksi maan jumalatarta myös peltojen kulottajana. Ja sitten: tiesiväthän kreikkalaiset että manner järisee ja liikkuu ja tulivuoret syöksevät laavaa ja tuhkaa.  Tulivuoren purkaukset tekivät maan hedelmälliseksi.  

Kaupunkivaltioissa oli sääntöjä siitä, kuka saa asettua turvananojana, siis pakolaisena, kaupunkiin ja kuka taas on käännytettävä pois.  Siihen liittyy tietenkin politiikka ja anojilla puolestaan on hätä. Theseus  torjuu aluksi turvananojien pyynnön, sitten Argoksen äitien kuoro vetoaa vielä Theseukseen:

Kuoro (siirtyy Aithran ympäriltä Theseuksen puoleen):

"Theseus, äitisi Aithran isä oli Pittheus,
Pelopsin poika. Ja Pelopsin maasta isiltämme
me olemme perineet saman veren. Mitä oikein aiot?
Petät kaiken tämän, heität ulos vanhat naiset
antamatta heille mitään siitä mitä piti? Älä tee sitä!
Villipedollakin on turvansa kivenkolossa, orjalla
jumalten alttarit, ja kaupunki kyyristyy toisen puoleen
kun talvimyrsky riehuu. Sillä kuolevaisten kesken
ei ole onnea, joka kestäisi loppuun saakka."

Kun Theseus uskoo äitiään viimein. Sitten näyttämölle tulee theebalaisten airut joka pyytää saada tavata Ateenan tyrannia. Onkohan Euleusiin temppelin lähellä on kulkenut vakoojia, jotka ovat tietoisia turvananojista? Ehkä kreikkalaisten, helleenien, keskuudessa pakolaisuuteen on suhtauduttu samalla tavalla. Airuen viesti kohdistuu lopulta siihen, että Adrastos, Argoksen kuningas ei ole tervetullut lähellekään Theebaa. Ehkä Demeterin temppelin alue on ollut kaikkien valtioiden kansalaisten käytössä tasa-arvoisesti? Oletan että maan jumalattarelle uhraaminen on ollut valtioiden kalentereissa.

Theseus vetoaa perinnäistapoihin. Helleenien säännöt eivät anna lupaa jättää taisteluissakaan kuolleita ihmisiä kentälle ilman hautausrituaaleja. Sen vuoksi näitä turvananojia ei pidä lähettää tiehensä.

Näytelmässä on paljon itkua. Argoslaiset turvananojat itkevät. Heillä on oliivinlehtiä, joihin on sidottu valkoisia nauhoja. Myös Aithra, Theseuksen äiti itkee.  Itku on naisten työtä, se on heidän ponoksensa. Miehillä on taas omanlaisensa ponos, orjilla omanlaisensa. Tunne-elämän rekisterit seuraavat kunkin ihmisen yhteiskunnallista statusta?  

Ponoksesta puhutaan viitteessä. Ne kannattaa lukea heti kun tekstissä ovat, koska usein on repliikit tai laulut sisältävät asioita, joiden merkitys ei ole enää sama nykyään.  Seuraavaksi tulee hautajaisrituaaleja. Ne ovat tärkeitä, koska teatteri on kansojen rituaaleista syntynyt.

Kun ruumiita kannetaan lehtoon, alkavat roolihenkilöt ja kuorot laulaa:
”Adrastos (laulaen)
    Tässä on −
Kuoro (laulaen)
                               − liikaa, liikaa murheiden taakkaa!
Adrastos (laulaen)
             Ai ai, ai ai.
Kuoro (laulaen)
                              Etkö meitä äitejä itke?
Adrastos (laulaen)
             Kuulettehan te −
Kuoro (laulaen)
                             − sinä huokaat molempien tuskaa.”

Tässä esitetään näyttämöllä vanhaa hautajaisrituaalia. Ruumiit on poltettava ensin, sitten äidit saavat poikiensa luut hautaamista varten. Kapaneuksen ruumis, siis hänen, jonka Zeus löi salamalla, pannaan erilliseen rovioon. Hänen vaimonsa Euadne syöksyy samaan rovioon, vaikka hänen isänsä Ifis yrittää pysäyttää nuoren naisen. Dramaattinen kohtaus. Ehkä juuri tämän Theebassa kaatuneen miehen leski koki erityisen velvoittavana kuolla myös. Vai oliko hän surusta järjiltään? Zeus on ylijumala, jotain hänen puuttumisensa sodan kulkuun merkitsi kuitenkin. Zeus vielä katsoi asiakseen tappaa Kapaneuksen erityisen näyttävästi, salamalla.

Sitten kaatuneiden sotilaiden pojat jo tulevat kantaen isiensä tuhkauurnia. Theseus jää näyttämölle ja Pallas Athene ilmestyy. Athene vaatii Theseusta suorittamaan vielä uhrin. Sitten hän kääntyy poikien puoleen ja käskee heitä muistamaan mitä tapahtui ja kostamaan isiensä kuoleman kun aikuistuvat. Ja mitä sitten kostosta seuraa?


Liisa Kaski: Eleusiin naiset ja tehtävänä demokratia.
Tietenkin näytelmä kannattaa lukea ensin (ja tätä edeltävä Foinikian naiset) ja heti perään tämä essee, joka laajentaa huomattavasti meidän 2500 vuotta myöhemmin ilmestyneiden ihmisten käsitystä ihmiskunnan kulttuurista. Ihmiskulttuurilla on pitkät juuret.

Ehkä uuden suomennoksen myötä tulee uusia tulkintoja teattereihin. Minulla on ollut pari vuotta työpöydällä tädiltä saamani Euripideen Medeia. Sen suomentaja on Otto Manninen, ja se on ilmestynyt WSOYn Klassillisessa sarjassa No 2 vuonna 1949. Mitallista runoutta, mutta onneksi ei ole ainut mitallinen opus jota olen tavaillut. Lapsuudessani ja nuoruudessani ei muuta ollutkaan.  

Mutta tässä suomentajan valitsemia mottoja, Miller ja Aiskhylos:
Eleusiissa huomaa, ellei sitä ole aikaisemmin huomannut, ettei pelastus ole siinä että sopeutuu maailmaan joka on mieletön. Eleusiissa sopeutuu kosmokseen. Ulospäin näyttää siltä kuin se olisi särkynyt, hajonnut murentuneen menneisyyden mukana; itse asiassa Eleusis on jatkuvasti koskematon ja me olemme särkyneet, hajonneet, me murennumme tomuksi. Eleusis elää, elää ikuisesti kuolevan maailman keskellä.
Henry Miller: Marussin kolossi, suom. Pentti Saarikoski 1962
 

Kiire on, kalmo jo mätänee.
Aiskhylos: Eleusiin miehet,  fragmentti 53a. Teoksessa Radt  1985, suomennos Liisa Kaski