Keskipäivällä kuuntelen uutiset. Ei
siellä sitten säätiedotuksesta puhuttu juuri puhjenneesta
lumimyrskystä.
Kun kävelin äidin ja lapsen rinnalla,
lapsi pulkassa, ja minulla kävelysauvat, että pysyisin pystyssä
eikä raaka ilma repisi polvea, lonkkaa, niskaa, kylkiluita, niin
suojatien kohdassa oli pysähtyminen.
Sataman suunnasta tuli solkenaan
autoja. Ehkä sieltä on tullut laiva, en minä tunne
meriliikennettä, olen maakrapu. Ne autot eivät tienneet, mikä on
suojatien merkki. Minun oli lopulta nostettava sauvat eteen, että
liikenne pysähtyisi.
Autojen pysähtyminen viittaa siihen,
että autot oikeasti tiesivät mikä on suojatie. Kukaan ei soittanut
torvea eikä näyttänyt kansainvälisiä käsimerkkejä. Kiirus
niillä kyllä oli. Kun seisoin vielä puolittain ajotiellä (ja
minulla roikkui heijasti alhaalla repussa), yksi iso maastoauto ajoi
takaani pitkiä takinhelmoja lipoen, mutta oli mentävä eteenpäin,
koska äiti ja lapsi olivat joutuneet pysähtymään taas. Toisella
kaistalla oli autoja niin kauas kuin näki ja ne olivat ilmeisesti
menossa laivalle.
Olen kertonut kaupungin
asemakaavaihmisille, että kaupunki on epäviihtyisä, koska se antaa
kaikille autoille, myös isoille rekoille, oikeuden ajaa kaupungin
läpi satamaan. Koko matkalta siinä asuu ihmisiä, niin kuin äitejä
ja pieniä lapsia.
Jouduin ajamaan itse autoa työn vuoksi
vuosikaudet. Taisi sitä kertyä yli 15 vuotta, en muista enää. En
pitänyt yhdestäkään ajokilometristä. Minusta autojen ajaminen
pitää antaa ammattilaisten hoidettavaksi. Ainakaan minä en
luottanut itseeni saati vastaantulijoihin tippaakaan.
Yksityisautoilu pitää kieltää ja
kuluneet tiet on annettava halvalla polttoaineella (mikä vika oli
häkäpöntöissä, minä vain kysyn?) linja-autojen, traktoreiden ja
taksien käytettäväksi.
Silloin liikenteeseen mahtuvat äidit
ja lapset eikä heidän tarvitse aina pelätä kuolemaa. En väitä
että sitä tarvitsisi kenenkään erityisesti pelätä, mutta kun
ovat vielä niin nuoria. Käy sääliksi. Pulkassa istuva lapsi sai
kaikki myrkyt keuhkoihinsa ja sitä tietä koko kroppaansa ja mitä
tapahtuu silloin kasvamiselle?
Olen kuullut jatkuvasti, oikeasti
kyllästymiseen asti, herra insinöörien nauravan ja sanovan että
vanharouva ei taida oikein ymmärtää nykyaikaa. Kun ilmoitan että
tässä maassa on demokratia ja sen on perustuttava tasa-arvolle,
joka nyt ei vallitse, vaan äidit ja lapset ovat kuolemanvaarassa,
herra virkamies lopettaa hymyilyn ja sanoo ankarasti: eipäs nyt
liioitella.
En suosittele tähän kaupunkiin
muuttamista kellekään. Tämä on tunkkainen ja vaarallinen.
Virkamies väitti että hän ei tiennyt mikä on saasteindeksi. Tuttu
arkkitehti kertoi sitten että kaupunki on per asukas eniten
autoistunut paikka Suomessa. Saastekäyrät ovat ehkä salaista
tietoa.
Arkkitehdin kanssa puhuin muutama vuosi
sitten. Sen jälkeen on rakennettu jo toinen kaupungin läpi kulkeva
valtaväylä. Täällä hallitsevat dinosaurukset.
Menneisyyden olioilla on aika vähän
mitään tekemistä sen kanssa, miten ihmiset saadaan voimaan hyvin.
Ne oliot vain kohauttavat olkapäitään, kun niille sanoo että
terveyskeskuksetkin on jo ajettu alas, eikä yksityissektorikaan saa
enää lääkäreitä.
Lääkärithän ovat rikkaita ihmisiä.
He pitävät huolta siitä, että saavat valita parhaan mahdollisen
paikan jossa tehdä työtä ja asua. Tämä kaupunki ei heille
kelpaa.
Lääkäreitä ei juuri enää olekaan,
mutta pystyn edelleen kävelemään. Käveleminen on hyvä asia,
koska kävellessä aivot tekevät työtä aivan omia aikojaan,
tuulettuvat, tulee paljon hyviä unia.
Paikat vaikuttavat meihin. Ihminen
tarvitsee asumaansa paikkaan paikan hengen. Hän on mieluusti sitä
itse rakentamassa, jos hänen annetaan. Rumuutta vastaan vain ei
näytä pääsevän pakoon. Eihän tämä ole ainut ruma kaupunki.
Runoilija puhuu kävelemisestä:
Tuhatjalkainen, miten kävelet?
Kuinka selittäisin, se on
monimutkaista.
Katso, olen menossa,
siirrän jalkaa.
On tavoite, ohjelma,
viestinnän piiri ja säätö,
automaattinen servojärjestelmä.
Nostan ja lasken.
(Väinö Kirstinä: Elämä
ilman sijaista. Tammi 1977)


