Euripides VI

Hekabe,  suom. Vesa Vahtikari 

Hekaben esitysvuodeksi arvellaan yleisesti noin vuotta 424 eaa.  Suomennoksessa sulkujen sisällä olevat näyttämöohjeet ovat suomentajan omia tulkintoja. Suomennos pohjautuu Christopher Collardin alkukieliseen editioon, joka puolestaan suurelta osin seuraa James Digglen editiota.

Tapahtumapaikka on Khersenos Traakiassa. Tapahtumapaikat löytyvät opuksen taka- ja etukannen kartoista. Kreikkalaiset ovat palaamassa Troijan sotaretkeltä kotiin. Traakia esiintyy jo edellisissä Euripideen näytelmissä, se mainitaan hevosia kasvattavien ihmisten paikaksi. Troijan kuningatar Hekabe on päätynyt Agamemnonin orjaksi. Troija oli poltettu. Sota oli ohi.

Hekaben puoliso Priamos oli tapettu ja Hekabe lapsineen oli sotasaaliina matkalla Kreikkaan. Nuori Polydoros on lähetetty ennen taisteluja turvaan Priamoksen kestiystävän Polymesterin luo, Hekabe ei tiedä että Polydoros on kuollut. Hekaben tyttäret Kassandra ja Polyksene ja poika Helenos ovat hengissä.  

Näytelmä alkaa Polydoroksen haamun monologilla, jossa kerrotaan mitä oli tapahtunut  ja miksi hän tuli  leijumaan Hekaben teltan yläpuolelle. Koska Polydoros on haamu, on varmaa, että kuolemaan liittyy jotain, mitä äiti Hekaben pitää tietää. Haamu on levoton kuollut, haahuilija. Akhilleus oli sitten toinen levoton haamu, koska hän ilmestyi leijailemaan (Peleuksen poika, siis) sotajoukon yllä ja vaati hautauhriksi Hekaben Polyksene-tytärtä.  Kun Hekabe astuu näyttämölle, Polydoroksen haamu katoaa.

Hekabe laulaa:
”- - -”
”Oi salamavaloinen Zeus, oi synkkä yö!
             Miksi  olen näin pimeässä,
näkyjen ja pelkojen hämmentämänä?
             Oi mahtava Khtoon, mustasiipisten unien äiti.

Lähetän nyt pois öisen näkyni,
                   jossa poikani oli turvassa Traakiassa.
Näin unessa pelottavan näyn, ymmärsin että siinä oli
                    rakas tyttäreni Polyksene.

Oi maanalaiset jumalat, pelastakaa poikani,
        joka on taloni ainoa ankkuri

lumisessa Traakiassa
        isänsä kestiystävän suojissa.”

Vahtikari selvittää viitteissä sitä miten runojalat vaihtelevat ja kertoo kirjoittavansa ne eri tavalla kuin muut repliikkien osat. Tässä on kyse laulusta. Mutta hän selittää myös mikä/kuka on Khthoon. Hän on Manalan jumaluuksia, mutta ei odottele vainajia vietäväksi syvemmälle Manalaan, vaan jonka puoleen voi kääntyä jos joku vaikka vahingossa joutuu maan alle. En ollut tiennyt että on olemassa muitakin maanlaisia jumalia kuin Thanatos ja lautturi Kharon, joka vaikuttaa kyllä enemmänkin työläiseltä kuin jumalalta.

Hekabe selittää näkyjään, joita hän ei kutsu uniksi. Niitä tuo Nyks eli yö. Eikös Tuonelan virran nimi ole Tyks? Ehkä nämä ovat onomatopoeettisia nimiä.

Hekaben ympärillä on muita  troijattaria,  joille hän valittaa näkyjään. Hän kaipaa Kassandraa ja Helenosta, jotka ovat oppineet tulkitsemaan unia. Kassandra tunnettiin ennustajana jo Troijassa, käsittääkseni. Sitten jo tulee viestintuoja ja kertoo että Polyksene on uhrattava Akhilleuksen haudalla. Agamemnonista kerrotaan: ”hänellähän on häiriintynyt ennustajatar vuoteessaan”, joka tarkoittaa Hekaben tytärtä Kassandraa. Millä tavalla Kassandra on häiriintynyt? Hän ei kyllä esiinny tässä näytelmässä, mutta oli oppinut ennustamaan jo Troijassa. Hekabe ajattelee saamaansa viestiä:
        ”Akhilleuksen hauta
on kruunattava tuoreella verellä,
                          jottei Kassandran vuodetta
vain mitenkään asetettaisi
                          Akhilleuksen keihään edelle. ”

Sodissa nuoret naiset olivat sotasaalista samoin kuin kaikki muukin tavara. Kysymys ei ole kovin tavattomasta käytännöstä. Mutta nyt uhrauksesta ei oltu yksimielisiä. Näytelmää  lukiessa on oltava tarkkana, koska outoja hautaustapoja tulee ja tuli jo uusi jumalakin, se Khthoon. Siksi Hekabe neuvottelee Odysseuksen kanssa hautauhrista, hän pyytää, että Akhilleuksen uhrattaisiin eläinuhri. Hekabe ei usko että Akhilleus olisi tahtonut kuolemaa nuorelle tytölle. Polyksene esittää pitkän monologinsa lopuksi syyn siihen, miksi suostuu uhriksi:

”Se, joka ei ole tottunut kokemaan onnettomuutta,
sietää sen, vaikka kärsiikin asettaessaan sen ikeen kaulalleen.
Kuolema olisi silti hänelle onnellisempi kuin elämä.
sillä kunniaton elämä on kaikkein suurin taakka.
Kuoro:
Ylhäiseksi syntyminen on mahtava merkki kuolevaiselle
ja yhä suuremmaksi se tulee heille,
jotka osoittautuvat hyvän syntyperänsä arvoisiksi. ”

Tässä tarina tulee käännekohtaansa. Hekabe ei odottanut, että tytär hyväksyy mestauksensa. Kreikkalaisen sotajoukon enemmistö tahtoi kuninkaallisen perheen ainoan tavoiteltavissa olevan jäsenen tulevan uhratuksi. Agamemnon ei suostu ottamaan Hekabea tyttären asemesta.

”Foinikian naisissa” kuolleen veljesparin päälle heittäytyy heidän äitinsä Iokaste miekkaan, ei tahdo jäädä itse eloon. Ehkä Euripides ei vain halunnut toistaa tätä tarinaa? Hekabe oli vallanpitäjä, jota on rangaistava myös lasten menetyksellä. Troija oli hävitetty lopullisesti.

Eniten ihmetytti huomautus häiriintyneestä Kassandra-tyttärestä. Ehkä hän oli ennustanut vääriä asioita. Todennäköisesti kuka tahansa tuntee olonsa omituiseksi joutuessaan heitetyksi jonkun korkea-arvoisen sotaherran jalkavaimoksi. Voi voittajia!

Euripides puhuu koston kierrettä vastaan. Hän kertoi legendoista miettiessään Argoksen ja Foinikian yhteistä syntyperää, siis lehmän ja lohikäärmeen lapsina.  Sitten hän rupeaa ihmettelemään mitä jumalat oikein touhuavat. Nyt Hekaben tarinan myötä hän huomaa, että eivät jumalat taida kaikkea määrätä, vaan sodan voittajat. Pitää muistaa taustalla kuuluvat Peloponnesolaissodan äänet.

Kun on kyse perheestä tai suvusta, niin näytelmissä tuntuu olevan joku/jotkut jotka kärsivät todella paljon. Sotajoukon edestä on uhrattava nuoria, jotka eivät ole ehtineet vielä edes elää. Varmasti helleenien keskuudessa vastustettiin barbariaa. Jos ei olisi, niin tuskin Euripides ei olisi palannut tähän aiheeseen koko ajan.

Draaman käänne
Hekabe on tähänastisista lukemistani ehkä dramaattisin. Pitkin matkaa olen ajatellut Euripidestä hyvänä draaman luojana. Helleenien armeija odotti pääsyä merelle, oli liian tyyni purjehdusta varten. Siksi siis Polyksenen uhraus.

Mutta sotilaat olivat nuorta väkeä ja heidän tuli sääli orjaksi alennettua prinsessaa (mikäli heitä prinsessoiksi kutsuttiin, kuninkaiden tyttäriä). Viime hetkellä armeija puhkesi huutamaan teloitusta vastaan. Mutta Akhilleuksen poika Neoptolemos katkaisi tytön kaulan.  Sitä ennen Hekaben tytär Polyksene oli vaipunut polvilleen Akhilleuksen haudan päälle ja ”repi sen alas kylkiin keskelle navan kohdalle/ paljastaen samalla ylävartalonsa ja rintansa,/jotka olivat kauniit kuin jumalattaren patsaalla - - -”, kuten sanansaattaja Talthybios tuli Hekabelle kertomaan.

Kertakaikkiaan omituinen mielenvikaisuus niissä ihmisissä oli. Kuoro selittää omasta puolestaan:

” Jokin hirveä jumalten pakottama onnettomuus
kiehuu yli äyräiden Priamoksen lasten ja kaupunkini päälle.”

Tämän jälkeen tulee vielä onnettomuuksia lisää. Mutta lopussa tulee Hekaben  kosto, vääjäämätön sekin. Mietin näytelmää lukiessani, miten tämän voisi tehdä käyttäen naamioita, erivärisiä kaapuja, teatterivaloja, naamioita ja maskeja. Nykyajan sodat ja raa’at kansanmurhat ovat vain yksi variaatio näistä kreikkalaisista tragedioista. Kaiken tappamisen jälkeen ihmisiä todennäköisesti kaduttaa ja hävettää. Euripideen mielestä naisetkin pystyvät samaan. Sitä paitsi hehän eivät edes ole vapaita kansalaisia. Miksi eivät tappaisi!

Summittainen mielihyvänsävyinen tappaminen tuskin on olennaista muille eläinlajeille kuin ihmisille. Vai leikkiikö kissa hiirellä huvikseen? Mitä sen päässä oikein liikkuu? Mihin tässä oikein pitää kääntyä kun tämmöistä on kaikkialla ja räjähdysten ääni tulee televisiostakin suoraan kuulokojeisiini, joiden päässä on induktiosilmukka? Juuri nyt juutalaisten ja palestiinalaisten välisenä sotana. Sitä tuskin on voitu luoda vain minun silmilleni sitä tappamista ja tuhoa. Kyllä se vaikuttaa autenttiselta.

Ennen Hekaben järjestämää kostoa kaikkien surmien vuoksi tulee vielä kuoron loppusäkeistö, jossa kerrotaan miten Hekabe joutui pakomatkalle:

”Kirosin dioskuurien sisaren,
        Helenan,
sekä Ida-vuoren hirveän paimenen,
        Pariksen,
sillä hän tuhosi minulta isänmaan,
        ajoi minut pois kotoani
avioliittonsa vuoksi,
        tai ei avioliittonsa, vaan jonkin hirveän vitsauksen vuoksi.
Kunpa meren ulappa veisi Helenan takaisin,
        eikä hän milloinkaan saapuisi isänsä kotiin.”

Tässä kohden on pitkä viite, jossa selitetään Helenan syntyperä. Hän ei ollut aivan tavallinen kuolevainen, vaan Zeuksen ja Leda-hahmoisen Spartan kuninkaan Tyndareoksen vaimon tytär. Hän on se helleenien ajan maailman kaunein nainen. Selittämättä jää vain ”dioskuuri”. Hekabe on monimutkainen, kaikkialle laajeneva näytelmä, joka tarvitsee näinkin suomennettuna oman selitysosionsa. Kaikkien ihmishenkilöiden, jumalten ja niiden kaltaisten olentojen osuus on näissä tarinoissa niin suuri, että siihen tarvitaan oma mytologian sanakirjansa.

Helenan puolisoksi valikoitui sen kuuluisan omenan myötä Paris. Paris ilmoitetaan tässä Hekaben pojaksi. Hänen kerrottiin jo syntymässä tuovan hävityksen Troijalle, jolloin Hekabe ja Priamos antoivat pojan pois. Hän oli ollut koko elämänsä paimenena Ida-vuoren rinteillä.

Joka tapauksessa Hekabe on kuuluisa hahmo tolkuttomien onnettomuuksiensa vuoksi. Dioskuurit ovat kreikkaa ja tarkoittavat jumalkaksosia, Castoria ja Polydeukesia, eli latinaksi Castor ja Pollux. Heidän mukaansa on nimetty tähtikuvio, josta puolestaan on luotu horoskooppimerkki: Kaksoset. Tieto kuulostaa esimerkiksi ristisanatehtävän kysymykseltä. Dioskuureja metsästäessäni toivoin että Suomen antiikintutkijat tekisivät tällaisten kädettömien ja tietämättömien hyödyksi antiikin jumaluuksien hakemiston, suomeksi. Se voisi olla eräänlainen kartta. Semmoista ei voi hoitaa Wikipedia-sivulla, joka on tynkä.

Kurjuuden kuningatar
Vesa Vahtikari, Hekaben suomentaja, käy läpi tragedian suuren henkilöstön. Henkilökohtaisesti, siis minulle, näytelmä on ehkä monimutkaisin koskaan lukemani. Ehdottomasti näytelmien parhaimmistoa! Hekabe on vaikuttanut kirjoittamisensa jälkeen suunnilleen kaikkiin Euroopan kulttuurin alueisiin, tarkoitan tuota fantastista henkilökavalkadia, jossa vihalla on monta muotoa. Mutta keskushenkilö on Hekabe, entinen Troijan kuningatar, nyt orja.

Muutamia poimintoja näytelmän vaikutuksista - tuon ylläolevan horoskooppimerkin selityksen lisäksi: Demosthenes (384-322 eaa.) siteeraa Polydoroksen haamun avausmonologia ja Aristoteles (384-322 eaa.) käyttää Hekaben puhetta Retoriikassaan. Hekabe esiintyy myös Danten Jumalaisen näytelmän Kiirastulessa. Nämä tiedot Vahtikari kertoo suomennoksen jälkeisessä esseessään. Hän myös valittaa omaa kohtaloaan, koska suomesta loppuvat sanat kuvata onnetonta ihmistä. Siitä esseen osuva nimi.

Esseensä alkuun Vahtikari siteeraa vielä Matti Rossin suomentamaa Hamletia (oma kappaleeni, Veijo Meren suomennos, on vähän erilainen, mutta ajatus on sama):
 

Eikö ole luonnotonta, että pelkän kuvitellun murheen mahti saa tuon näyttelijän koko ruumiin tottelemaan mielikuvitusta, jonka vaikutus vie veret kasvoista ja peittää silmät kyyneliin, ja kiihko ottaa miehen valtaansa ja ääni särkyy, kun hän elää kuvittelemansa tunteet. Ja se kaikki tyhjän tähden! Hekaben tähden! Mitä Hekabe on hänelle, tai hän Hekabelle, miksi Hekaben tähden on itkettävä?

William Shakespeare: Hamlet

Interludium

William Shakespeare: Sonnets
XVIII

Shall I compare thee to a summer’s day?
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May
And summer’s lease hath all too short a date:
Sometime too hot the eye of heaven shines,
And often is his golden complexion dimm’d;
And every fair from fair sometimes declines,
By chance or nature’s changing course untrimm’d;
But thy eternal summer shall not fade
Nor lose possession of that fair thou owest;
Nor shall Death brag thou wander’st in his shade,
When in eternal lines to time thou growest:
   So long as men can breath or eyes can see,
   So long lives this and this gives life to thee.

(Kuultu elokuvassa nimeltä Nomadland.)

Euripides V

Turvananojat, suom. Liisa Kaski.
”Ensiesitys Ateenassa vuosien 424 ja 420 välillä, luultavimmin 423 eaa. Suomennos perustuu Christopher Collardin toimittamaan kreikankieliseen editioon. Sulkeissa olevat näyttämöohjeet ovat suomentajan tulkintoja, jotka pohjaavat alkutekstin antamiin vihjeisiin ja klassisen tragedian esityskonventioihin.”

Foinikian naisten ja Turvananojien tarina liittyy Theeban sotaan, jossa Theeban kuningas Oidipuksen pojat Polyneikes ja Eteokles taistelivat vallasta (ks.edellinen blogitekstini). Kumpikin kuoli ja myös heidän äitinsä Iokaste syöksyi miekkaan taistelun lopuksi. Sotajoukko tuli Polyneikeen ja Argoksen kuninkaan Adrastoksen kanssa valtaamaan Theebaa.

Nyt on jälkiselvittelyjen aika. Theeba ei suostu luovuttamaan kuolleita sotilaita Argokseen haudattavaksi.

Kuolleita kohtaan kaikki tunnistavat häpeällisen käytöksen. Kuolleita pitää kunnioittaa niin että haudataan oikein ja kotikaupungissa. Nyt ruumiit on jätetty taistelukentällä eläinten raadeltaviksi.  Ja ne ovat siellä Theebassa.

Kuningatar-äiti  Aithra on ateenalaiseen tapaan tullut Eleusiksen uhrilehtoon (Eleusiin lehdot ja niityt, joista puhuttiin historiankirjoissa!) uhraamaan Demeterille, jolta pyydetään hyvää vuodentuloa. Eleusis sijaitsee lähellä Ateenaa ja löytyy kartalta.

Näytelmässä on paljon henkilöitä. Näytelmän eräänlaisina näyttämöohjaajina toimivat airuet, mutta myös sanansaattaja (luulin että ne ovat yksi ja sama toimi tai tehtävä). Argoksessa kaatuneiden äidit ovat tulleet pyytämään apua, että saisivat kuolleet kotimaahan, kuoron muodostavat argoslaiset naiset ja sitten myös argoslaiset isänsä menettäneet pojat.

Mukana on Aithran poika Theseus, Ateenan kuningas.  Yhtenä henkilönä on myös Ateenan suojelusjumalatar Pallas Athene.

Paikka on Demeterin pyhäkköalueen edusta. Esitykset olivat Ateenan Dionysia-festivaaleilla, joka on Dionysos-jumalalle omistettu, mutta sitten kerrotaan Demeterin temppelin tapahtumista, näyttämöllä on näkyvissä Demeterille uhrauspaikka. Varmasti yleisö on miettinyt, miten Dionysos, Demeter ja Ateenan jumalatar Athene ovat sopineet yhteen ja samaan näytelmään. He kuitenkin merkitsevät eri asioita.

Temperamentista on tietysti kyse aina, sanotaan että se on syntymässä saatu, mutta on mietittävä miten ja millaisiin perheisiin he ovat syntyneet. Olympolaiset ovat jumalolentojen ylhäisöä ja silti tuntuvat oikeilta ihmisiltä. Ei heidän ominaisuuksistaan puutu raivoa tai yltiöpäisyyttä tai tyhmänylpeyttäkään, väitetään että Pallas Athene on viisas ja oikeamielinen. Mahtoiko olla?

Theebassa kaatui rohkea sotilas nimeltä Kapaneus, johon Zeus iski salamalla, kun hän oli kiipeämässä tikkailla Theeban muurin yli. Turvananojien yhtenä henkilönä on hänen leskensä Euadne. Näytelmässä on paljon henkilöitä ja se on hyvin tiiviisti rakennettu näytelmä. Riippuu tietenkin ohjaajista, näyttelijöistä, musiikista ja tanssista millainen olisi lopputulos.  Mutta: kyllä minä mietin ankarasti miten koko väkimäärä on onnistuttu käsittelemään, kun roolinäyttelijöitä on vain kolme. Ynnä airuet ja kuorot.

Jostain syystä näitä kumpaakaan Euripideen Theeban sotaan liittyvää näytelmää ei ole esitetty Suomessa.  Eivät antiikin näytelmät ole muutenkaan kovin paljon olleet esillä.

Todennäköisesti Dionysia -festivaaleja ei voi verrata siihen miten Euroopan teattereissa kreikkalaisia klassikoita on sittemmin esitetty. Ehkä Foinikian naiset ja Turvananojat onkin esitetty joskus noissa alkuperäisissä paikoissa peräkkäin?

Aithra kertoo ajatuksistaan yleisölle:

"Nuo lehvät sitovat sitomatta, tässä odotan
Demeterin ja Tytön tahrattoman lieden äärellä,
jumalkaksikon edessä, säälien harmaapäisiä äitejä
jotka nyt ovat poikiaan vailla − ja kunnioituksesta
pyhiä lehviä kohtaan. Airueni on mennyt Ateenaan
kutsumaan Theseuksen tänne, niin että hän joko
vapauttaisi Eleusiin maan tästä tuskasta
tai tekemällä jotakin jumalille otollista
lunastaisi anojien langettaman pakon.
Järkevän naisen sopii näet hoitaa kaikki miesten kautta.

Kuoro (laulaen):
Minä pyydän ja anon, vanha rouva
heittäydyn jalkoihin, vanhoilla huulilla rukous
vapauta lapsemme
            lakia vailla lakastuneet ruumiit jätettiin
jäsenet irrottavaan surmaan, vuorten petojen kitaan."

Tuossa kuorona ovat kaatuneiden sotilaiden äidit. Se ilmaistaan sitten, mikä sai Aithran pyytämään poikaansa puuttumaan asiaan ja auttamaan argoslaisia. Alkukohtauksessa on myös Argoksen kuningas Adrastos, mukanaan Argoksessa kaatuneiden sotilaiden poikia, jotka myös toimivat kuorona. Adrastos on vähän kauempana naisista mutta läsnä. Sotilaiden asiaankuuluva hautaus on myös kuninkaan asia, vaikka hän hävisi sodan eikä voi siis käyttää voimaa ruumiiden hakemiseen. Mutta hän seisoo sivussa.

Tässä asetelmassa voi huomata sen, miten käynnissä oleva (siis oikeasti, juuri silloin tai juuri äskettäin) Peloponnesolais-sota oli luonut rintamalinjoja kreikkalaisten keskuuteen. Näytelmässä kysymys on Theebaa vastaan tehdystä hyökkäyksestä, joka päättyi surkeasti. Ehkä kyse on päivänpolttavasta poliittisesta esityksestä, tarvitaan kenties enemmän tukea Ateenalle? Oliko Sparta voitolla?

Kreikan kaupunkivaltiot olivat tietenkin yhteydessä muihin kaupunkeihin, koska kauppaa käytiin ja tietoja maailman menosta vaihdettiin. Mieleen tulee, että jos tämä onkin uutiskatsaus, jossa kerrotaan ulkopolitiikasta.

Aithran repliikissä puhutaan Demeteristä ja Tytöstä. Tytön nimi on Persefone, mutta hänestä käytetään monia nimityksiä, yksi on Korē joka tarkoittaa tyttöä tai neitoa. Tyttö oli joutunut kadoksiin ja äiti löysi kadonneen Manalasta. Demeteriin liittyy kaksi nimeä: pyroforos (vehnänkantaja) ja pyrforos (tulenkantaja), (koska hän tarvitsi soihdun etsiessään tytärtään Manalasta). Tulin ajatelleeksi maan jumalatarta myös peltojen kulottajana. Ja sitten: tiesiväthän kreikkalaiset että manner järisee ja liikkuu ja tulivuoret syöksevät laavaa ja tuhkaa.  Tulivuoren purkaukset tekivät maan hedelmälliseksi.  

Kaupunkivaltioissa oli sääntöjä siitä, kuka saa asettua turvananojana, siis pakolaisena, kaupunkiin ja kuka taas on käännytettävä pois.  Siihen liittyy tietenkin politiikka ja anojilla puolestaan on hätä. Theseus  torjuu aluksi turvananojien pyynnön, sitten Argoksen äitien kuoro vetoaa vielä Theseukseen:

Kuoro (siirtyy Aithran ympäriltä Theseuksen puoleen):

"Theseus, äitisi Aithran isä oli Pittheus,
Pelopsin poika. Ja Pelopsin maasta isiltämme
me olemme perineet saman veren. Mitä oikein aiot?
Petät kaiken tämän, heität ulos vanhat naiset
antamatta heille mitään siitä mitä piti? Älä tee sitä!
Villipedollakin on turvansa kivenkolossa, orjalla
jumalten alttarit, ja kaupunki kyyristyy toisen puoleen
kun talvimyrsky riehuu. Sillä kuolevaisten kesken
ei ole onnea, joka kestäisi loppuun saakka."

Kun Theseus uskoo äitiään viimein. Sitten näyttämölle tulee theebalaisten airut joka pyytää saada tavata Ateenan tyrannia. Onkohan Euleusiin temppelin lähellä on kulkenut vakoojia, jotka ovat tietoisia turvananojista? Ehkä kreikkalaisten, helleenien, keskuudessa pakolaisuuteen on suhtauduttu samalla tavalla. Airuen viesti kohdistuu lopulta siihen, että Adrastos, Argoksen kuningas ei ole tervetullut lähellekään Theebaa. Ehkä Demeterin temppelin alue on ollut kaikkien valtioiden kansalaisten käytössä tasa-arvoisesti? Oletan että maan jumalattarelle uhraaminen on ollut valtioiden kalentereissa.

Theseus vetoaa perinnäistapoihin. Helleenien säännöt eivät anna lupaa jättää taisteluissakaan kuolleita ihmisiä kentälle ilman hautausrituaaleja. Sen vuoksi näitä turvananojia ei pidä lähettää tiehensä.

Näytelmässä on paljon itkua. Argoslaiset turvananojat itkevät. Heillä on oliivinlehtiä, joihin on sidottu valkoisia nauhoja. Myös Aithra, Theseuksen äiti itkee.  Itku on naisten työtä, se on heidän ponoksensa. Miehillä on taas omanlaisensa ponos, orjilla omanlaisensa. Tunne-elämän rekisterit seuraavat kunkin ihmisen yhteiskunnallista statusta?  

Ponoksesta puhutaan viitteessä. Ne kannattaa lukea heti kun tekstissä ovat, koska usein on repliikit tai laulut sisältävät asioita, joiden merkitys ei ole enää sama nykyään.  Seuraavaksi tulee hautajaisrituaaleja. Ne ovat tärkeitä, koska teatteri on kansojen rituaaleista syntynyt.

Kun ruumiita kannetaan lehtoon, alkavat roolihenkilöt ja kuorot laulaa:
”Adrastos (laulaen)
    Tässä on −
Kuoro (laulaen)
                               − liikaa, liikaa murheiden taakkaa!
Adrastos (laulaen)
             Ai ai, ai ai.
Kuoro (laulaen)
                              Etkö meitä äitejä itke?
Adrastos (laulaen)
             Kuulettehan te −
Kuoro (laulaen)
                             − sinä huokaat molempien tuskaa.”

Tässä esitetään näyttämöllä vanhaa hautajaisrituaalia. Ruumiit on poltettava ensin, sitten äidit saavat poikiensa luut hautaamista varten. Kapaneuksen ruumis, siis hänen, jonka Zeus löi salamalla, pannaan erilliseen rovioon. Hänen vaimonsa Euadne syöksyy samaan rovioon, vaikka hänen isänsä Ifis yrittää pysäyttää nuoren naisen. Dramaattinen kohtaus. Ehkä juuri tämän Theebassa kaatuneen miehen leski koki erityisen velvoittavana kuolla myös. Vai oliko hän surusta järjiltään? Zeus on ylijumala, jotain hänen puuttumisensa sodan kulkuun merkitsi kuitenkin. Zeus vielä katsoi asiakseen tappaa Kapaneuksen erityisen näyttävästi, salamalla.

Sitten kaatuneiden sotilaiden pojat jo tulevat kantaen isiensä tuhkauurnia. Theseus jää näyttämölle ja Pallas Athene ilmestyy. Athene vaatii Theseusta suorittamaan vielä uhrin. Sitten hän kääntyy poikien puoleen ja käskee heitä muistamaan mitä tapahtui ja kostamaan isiensä kuoleman kun aikuistuvat. Ja mitä sitten kostosta seuraa?


Liisa Kaski: Eleusiin naiset ja tehtävänä demokratia.
Tietenkin näytelmä kannattaa lukea ensin (ja tätä edeltävä Foinikian naiset) ja heti perään tämä essee, joka laajentaa huomattavasti meidän 2500 vuotta myöhemmin ilmestyneiden ihmisten käsitystä ihmiskunnan kulttuurista. Ihmiskulttuurilla on pitkät juuret.

Ehkä uuden suomennoksen myötä tulee uusia tulkintoja teattereihin. Minulla on ollut pari vuotta työpöydällä tädiltä saamani Euripideen Medeia. Sen suomentaja on Otto Manninen, ja se on ilmestynyt WSOYn Klassillisessa sarjassa No 2 vuonna 1949. Mitallista runoutta, mutta onneksi ei ole ainut mitallinen opus jota olen tavaillut. Lapsuudessani ja nuoruudessani ei muuta ollutkaan.  

Mutta tässä suomentajan valitsemia mottoja, Miller ja Aiskhylos:
Eleusiissa huomaa, ellei sitä ole aikaisemmin huomannut, ettei pelastus ole siinä että sopeutuu maailmaan joka on mieletön. Eleusiissa sopeutuu kosmokseen. Ulospäin näyttää siltä kuin se olisi särkynyt, hajonnut murentuneen menneisyyden mukana; itse asiassa Eleusis on jatkuvasti koskematon ja me olemme särkyneet, hajonneet, me murennumme tomuksi. Eleusis elää, elää ikuisesti kuolevan maailman keskellä.
Henry Miller: Marussin kolossi, suom. Pentti Saarikoski 1962
 

Kiire on, kalmo jo mätänee.
Aiskhylos: Eleusiin miehet,  fragmentti 53a. Teoksessa Radt  1985, suomennos Liisa Kaski