Eräänä aamuna

Yritin opiskella jonkin aikaa taidehistoriaa yliopistossa. Siitä on yli 40 vuotta jo, joten en muista siitä mitään. Sen muistan että luennot alkoivat kello 16 perjantai-iltapäivisin, eivätkä olleet kiusantekoa koska professori (vai dosentti?) tuli toisesta kaupungista.

Elettiin aikaa jolloin ei ollut vielä diapositiiveja, tai vaihtoehtoisesti ne olivat niin kalliita, ettei mikään yliopisto ottanut maksaakseen projektoreita saati diapositiivien kehitystä. Niinpä luennoitsijalla oli käytössään rainakone, jollaisia oli ollut oppikoulussa jo. Kone surisi unettavasti.

Luennoitsija pääsi lähelle antiikin kuvataiteen loppua, kunnes jotain tapahtui opiskeluaikataululleni ja aika loppui. Kurssi ei ollut pakollinen. Pakollisia kursseja sen sijaan oli paljon, joten opiskelija ei voinut juuri ottaa ylimääräistä. En ollut todennäköisesti nukkunut tarpeeksi ja valvemaailma tuntui täysin epätodelliselta. Mutta antiikin kuvataide aiheuttaa edelleen väristystä.

Tämä muistui mieleeni aivan spontaanisti kun kävelin edestakaisin aamulla miettimässä mitä merkittävää unta olen nähnyt ja miksi en muista sitä. Unet heittävät koko päivään varjon, jota valveille yrittävä ei ymmärrä sitten vähintään koko sinä päivänä.

Sen muistan että ajattelin matkaa kämpiltä yliopistolle. Ne kävelymatkat olivat aina tärkeitä, koska silloin tapahtuu orientoituminen. Saatoin mielessäni käydä läpi odotuksiani, aamuisinkin oli luentoja miltei aina. Syksy oli parasta aikaa, koska värit leimusivat ja heräsin rautatiesillalla puhaltavaan tuuleen. Olin ollut vuosia välillä töissä ja menin yliopistoon uudestaan. Nyt ajankohtainen oppisuunta oli tiedotusoppi, siis lehdistö. Ei silloin ollut vielä värikuvia lehdissä. Olin saanut kinofilmikameran, kaikki vapaat illat vietin pimeähuoneessa kehittämässä mustavalkokuvia. Nyt on syksy taas.

Eteisessä suuri värivalokuva, joka on otettu japanilaisen kaupungin Osakan valloituksesta, ilmeisesti sisällissodan aikana. Löysin kuvan netistä. Alkuperäinen, siis maalaus, esine, on japanilaista silkkimaalaustekniikkaa. Osaka valloitettiin, varmaan oikeasti. Pysähdyin kuvan nähtyäni ja ymmärsin että suuri maalaus on uutiskuva. Kiikutin kuvan korppu-muodossa (semmoinen tietokoneen tallennusväline) Multiprinttiin, jossa tulostin sen paperille. Ei se paljoa maksanut, mutta tavallisella paperilla väri on säilynyt nyt noin 15 vuoden ajan, koska eteisessä on valoa harvoin.

Sormeilin eilen sitten tuntikausia paksua yliopiston englanninkielistä tenttikirjaa, joka käsittelee itämaista taidetta. Heian-kausi oli vv.794-1185 ja Kamakura-kausi 1185-1333. Edes lukiossa ei ollut oikeastaan mitään muuta Japanista kuin huomio että Venäjän laivasto hävisi Japanin laivastolle, jota seurasi suurlakko 1905. Suomi oli siinä lakossa mukana.

Japani jäi mielessäni suureksi kysymykseksi. Muistaakseni koulun historiantunnilla painotettiin sitä, että keisari on jumala. Se herätti ajattelemaan että onko Kekkonen jumala, ei muuta, en muista miksi keisarista puhuttiin. Ehkä opettaja halusi meidän huomaavan miten takapajuisia jotkut kansat ovat: pitää nyt keisaria tai muuta johtajaa jumalana!

Parin kuukauden kuluttua tulee viimein suomeksi kuuluisan japanilaisen hovinaisen Sei Shonagonin Tyynynaluskirja. Itämaisen kuvataiteen oppikirjasta löysin Japanin, tajusin että kieli ja tapa kirjoittaa on muuttunut moneen kertaan. Sei Shonagon eli 966-1025, suunnilleen, enkä ole varma siitä, minkälaiseen kirjoittamisen ajankohtaan se kuuluu. Kun Japani ja Kiina alkoivat varovaisen lähestymisen aikaan käydä kauppaa keskenään, Japani päätyi lainaamaan Kiinan kirjainmerkkejä. En tiedä ovatko ne tavuja vai kokonaisia sanoja.

Elämänikäni ei enää riitä ottamaan japanin kielestä selvää. Mutta tuo Osakan taistelun kuva (kuolleita ja eläviä ja joitakin laivoja sikin sokin meressä) sai löytämään Sei Shonagonin runon netistä. Kamakura-aikakautta kuvataan näin: tärkeätä on mietiskelevä, aktiivinen ja esteettinen elämä. Niiden täytyy olla elämänpiirejä, hyvän elämän pyrkimyksiä. Sisällissotia siinä ei mainita ja niitä oli kaikkialla Japanissa juuri silloin.

Jotkut runon kirjoitusmerkit ovat selvästi kiinaa. Mutta eivät kaikki. Kiinan merkit opin tunnistamaan Amerikan vuosina, kun käytiin usein kaupungin kiinalaiskortteleissa kaupassa ja ravintolassa. Sen verran tiedän niistä, että ne ovat vanhoja, koska Yhdysvaltain Chinatownit ovat siltä ajalta kun mantereen poikki rakennettiin rautatietä.

Ne olivat outoja kaupparetkiä. En uskaltanut mennä niihin kauppoihin yksin. Koska olen valkonaama, eivätkä silmäni ole vinot, niin olin yksi orjatyönteettäjien jälkeläisistä, enkä mitään muuta. Kiinalaiset olivat rakentamassa mantereen poikki kulkevaa rautatietä ja heitä kuoli kuin kärpäsiä. Olen jälkeenpäin muistanut sen tunteen usein. Sittemmin olen kuullut että kiinalaisia on ollut Suomessakin rakentamassa I maailmansodan aikaan juoksuhautoja ja valleja, ainakin etelässä.

Mutta halusin kirjoittaa tähän hovinaisen runon yli tuhannen vuoden takaa:

The rooster’s crowing

In the middle of the night

Deceived the hearers;

But at Osaka’s gateway

The guards are never fooled.

Shonagan puhuu tuossa varmana Osakan voittamattomuudesta. Runo melkein ilkkuu. Hovinaisen runo päätyi yli tuhat vuotta valmistumisensa jälkeen eteiseeni. Sain seinälle kokonaisen historian. Jotain tapahtui ja Osakan vartijat tulivat päästäneeksi valloittajat kaupungin muurien sisälle. Runon kirjoittamisen jälkeen sota saavutti Osakan. Ihmisparat! Kaikkialla, missä ihmisten elinpaikat tuhotaan, myös lapset ja naiset kuolevat. Sotilaat ovat yleensä miehiä.

Pakolaisuus auttaa säilymään hengissä, mutta perheet ja suvut hajoavat. Sitä tietä valtio pian lakkaa olemasta. Pakolaisuus on yksi syy yrittää luoda oikeudenmukainen yhteiskunta. Ehkä se joskus vielä onnistuu jossain, toivottavasti maapallolla. Ajattelen ihmiskunnan muistia myös muualla.

Linnunradan tuulet

Puolenpäivän aikaan, juuri ennen uutisia, on yleensä päivän mietelause. Tällä viikolla on ollut ohjelmassa Suomen kansan loitsurunoja, joita aikoinaan Elias Lönnrot keräsi. Pidän Radio Ylen 1:n kuuluttajista, koska lukemisesta kuuluu harjoittelu.

Ei ole yksinkertaista noin vain lukea vienankarjalaista murrerunoutta. Luultavasti siihen tarvitaan myös lahjakkuutta eikä ole pahitteeksi osata jotakin itämurretta. Torstain lukijalla on vielä peräti käsitys siitä miten kehitetään draamallista kaarta. Ensimmäistä kertaa tajusin että loitsiminen on jonkun ilmiön tai olennon niin perinpohjaista parjaamista ja haukkumista, sanalla sanoen noitumista, että itsevarminkin käärme menee lujaa kivenkoloon.

Rupesin myös tajuamaan minkä takia keskipohjalainen jäsenkorjaaja vuosia sitten väitti osanneensa loitsia haavan niin että veri siinä toisessa ihmisessä säikähti ja rupesi haavan reunoilta vaalenemaan ja sulkeutumaan. Jäsenkorjaaja sanoi setänsä osanneen ne sanat ja oli kuullut hänen latelevan ne hirveät uhkaukset puhelimeen. Metsuri oli tehnyt moottorisahalla reiteensä ison palkeenkielen, ei olisi sieltä ehtinyt sairaalaan ajoissa, olisi juossut kuiviin jo. Kysyin jäsenkorjaajalta, että ketä tai mitä setä oli uhkaillut, mutta sitä ei kuulemma saanut ulkopuoliselle sanoa.

Muistan että yritin olla hymyilemättä sille nikamanniksauttajalle. Se huomasi ja sanoi että etkö usko. Onneksi ymmärsin pitää suuni kiinni, koska muutaman vuoden kuluttua tarvitsin jäsenkorjaajan apua sen jälkeen kun selkäni sanoi lujalla äänellä räks. Sitten menivät jo jalat alta.

Olin haastatellut jäsenkorjaajaa sen takia, että olin luullut heidänlaisensa ajat sitten jo lopettaneen, mutta sitten kun kysäisin tutulta lakia tuntevalta ihmiseltä, kuulin että puoskarilaki oli jo lopetettu. Aloitin siitä sitten terveyskeskuslääkäreiden kiusaamisen ja pyysin heitä menemään akupunktio-kursseille edes.

Olin kyllä jo opiskellut silloin aikuiskasvatusta. Ensin piti kyllä lukea kehityspsykologiaa. Ymmärsin että nikamanniksauttajan setä oli ollut tärkeä ihminen sillä kylällä. Kyllä nuoren ihmisen on otettava mallia sieltä mistä saa.

Siitä tuli mieleen silloin ja myöhemminkin sellainen vertauskuva, että ihmisen kasvu on verrattavissa kasvien kasvamiseen ja kaikkiaan muuttuminen, syntymästä kuolemaan kasvaminen pätisi myös kulttuureihin ja sivilisaatioihin kuten Osvald Spengler kirjoittaa ja rationaalisesti päättelee opuksessaan Länsimaiden perikato. Länsimaat ovat vain yksi ihmiskunnan monista sivilisaatioista eikä mitenkään erilainen tai erityinen, ei ehkä edes tuhovoimassaan.

Kerran tulin huoneeseen ja silloin noin 1-vuotias lapsi oli syömässä Raamattua. Kaivoin sen suusta ohuita painettuja sivuja ja rupesin selittämään sille, että Raamattu on aika harhaanjohtava juttu jos sitä katselee pohjoisen kansan näkökulmasta ja varsinkin jos kyse on tämmöisestä kansasta jolla on oma kieli ja kielisukulaisia Siperiassa. Pian lapsi jo seisoi ja rupesi juoksemaan ja jatkoi juoksemistaan pois.

Nyt kun luen (edelleen) Anna-Leena Siikalan Itämerensuomalaisten mytologia-kirjaa, niin tajuan miten monia vuosia Raamatun ylivalta on vienyt minulta. Kun en ole lukenut yliopistossa eksegetiikkaa, niin en osaa tietenkään arvostaa teologiaa. Tiedän että myyttisiä alueita siinäkin kirjassa on, mutta kyllä se on surkean monoteistinen ja patriarkaalinen kirja. Paljon mieluummin olisin jo nuorena pannut nuppineuloja maailmankartalle ja merkinnyt myyttejä sinne.

Tänään luin esimerkiksi Päivän päästöstä. Kävin vuoskymmeniä sitten haastattelemassa P-H Nordgrenia Kaustisella. Hän oli silloin säveltämässä kantaattia lapsikuorolle ja orkesterille päivänpäästöstä. P-H oli ruvennut joutessaan tutkimaan kansanrunoutta ja ihmetteli minne päivä oli kadonnut. Kyllä se oli sinnikkäästi poissa kuukausikaupalla Kaustisellakin, kun oli talvi. Niin, säveltäjä sanoi ja myönsi ymmärtäneensä Pohjolan ja muun semmoisen. Nordgren oli säveltäjä jolla oli ajatusryppyinä otsallaan nuottiviivasto.

Nyt opin että isoon tammeen liittyy monimutkaisella tavalla Iku Turso tai Tursas ja käsitin että ruotsalaiset tutkijat ovat olleet sitä mieltä että kysymys on heidän jumalistaan. Sitten joku oli keksinyt että Tursas, se jolla on parta ja kaikki, ei ole mursu, vaan merihirviö joka on pukeutunut rakkolevään. Semmoinen on jossain islantilaisten tarussa.

Ilmeisesti Iku Turso on jotain vielä kummallisempaa ja liittyy Väinämöiseen. Päädyin lukemissessiossa siihen vaiheeseen kun Siikala rupesi tekemään selvää Väinämöisen historiallisuudesta, siis että olisiko sellainen jumalhahmo ollut joskus olemassa. Sitten piti mennä raivaamaan keittiötä.

Ystävä vihjaisi, että netissä on videoita Lennart Merin kansatieteellisistä matkoista siperialaisten ugrien mailla. Joskus 1970-luvulla olin Helsingissä nähnyt jonkun Merin elokuvan, mutta en muistanut minkä. Surullisen vähän ja vähän heikkolaatuista oli YouTuben videotarjonta, mutta yksi jättiopus siellä oli: Linnunradan tuulet. Siinä puhuttiin eestiä,. mutta tekstitys oli englanniksi.

Jos olenkin nähnyt Linnunradan tuulet aikaisemmin, niin olin unohtanut sen täysin. Se on ällistyttävän perinpohjainen esitys, mutta aivan varmasti siinä on myös kansatieteilijän omaa näkemystä. Viron ensimmäinen presidentti oli selvästi taiteilija. Elokuva ei ollut pelkästään dokumentti.

Lennart Merin nimellä löytyy myös dokumentti hänestä itsestään. Neuvosto-Venäjä oli täysin tietämätön maan osakulttuureista. Komissaarit olivat väittäneet että vanhat rituaalit ovat kuolleet pois. Mutta eivät olleet. Meri osui jonkun porukan karhunpeijaisiin. Ilmeni myös että Suomen kaupallinen televisiokanava oli Merin yhteistyökaveri, joten Suomessa pitäisi olla materiaalia enemmänkin.

Tässä on nyt sitten vain toivottava että joku taho editoisi vähän perusteellisemmin Merin elokuvat ja ne näytettäisiin televisiossa uudestaan. Tuntuu kyllä väärältä että kaupallinen kanava omistaa materiaalin. Ei kai nyt sentään? Eikö mitään ole esimerkiksi kansanrunousarkistossa?

Nimittäin dokumentissa väitettiin Merin jättäneen Suomeen kopiot kaikista kansatieteellisistä elokuvistaan ihan sen takia, että hän piti Neuvosto-Viroa arveluttavana paikkana sen materiaalin säilyttämiseen.

YouTuben digiversiot ovat valmistuneet 2000-luvun aikana,siis sen jälkeen kun Meri oli jo kuollut. Voi kun menisi kulttuurivihamielinen aika ohi ja saataisiin Suomen televisioon enemmän kulttuuriohjelmia! Kyllä kai sitä saa toivoa. Itse olen viime päivät lukenut asioita ihmiskunnan muustakin historiasta. Elämä on mielenkiintoista.

Vaihtelevaa

Kuulemma melkein koko elokuun täällä on satanut. Kävin hätäisesti toteamassa että niin oli. Kun olin Helsingissä, siellä tuli metroon äiti lapsen kanssa ja sanoi että ei tämä sade mitään (siis oli sadekuuro), mutta Vaasassa oli viikonloppuna ollut jatkuva ukkonen. Myönsin että niin olikin.

En ollut ikinä tavannut sitä naista ja metrossa, istahti vain lapsen kanssa siihen ja rupesi puhumaan. Oli minulla matkalaukku, mutta en usko että ihmisen kasvoissa voi olla jokin erityinen Vaasa-leima. Tai mistä minä tiedän. Metrotuttavani oli kotoisin Vaasasta kyllä.

Ihmisen tapaamisissa on aina se puoli, että miltä kuulostaa. Minulta ovat murteet karisseet pois jo 8-vuotiaana, mutta ehkä puheessani on nuotti? Sieltä etelästä tultua olen yrittänyt kuulostella ihmisiä, mutta ehkä kuuloni on valikoiva ja ohittaa täkäläisen intonaation. Unohdin toisen kuulokojeen mökille. Se olisi tarpeen erityisesti kun kuuntelen musiikkia niin kuin nyt. Radiossa konsertissa soittaa Lang Lang.

Valmistelevat nyt maan budjettia Helsingissä. Jostain syystä nyt on työllisyysbudjetti, vaikka tiedän ihmisiä, jotka vieläkin kärsivät 1990-luvun lamasta. Kyllä nytkin on kuulemma 400 000 työtöntä. Radiossa puolenpäivän aikaan mietittiin entisten päätoimittajienkin voimin suomalaista köyhyyttä. Köyhiksi luetaan myös aika suuri osa eläkeläisiä, koska keskimääräinen eläke taitaa jäädä vieläkin alle 2000 euron.

Television A-studioon oli kutsuttu ilmielävä työtön, suhteellisen nuori nainen, joka kuunteli poliitikkojen puhetta ja jopa hymyili. Hän oli käynyt Uudessa Seelannissa etsimässä paremman elämän mallia. Sinne on aika lailla matkaa ja tuskin eläminen siellä on ilmaista. Ehkä hän kävi hakemassa neuvoja sieltä.

Tuskin poliitikoilla on kovin yleisesti kokemuksia työttömyydestä. Mutta ehkä 1980-luvulla poliitikoista tuli yhtäkkiä ammattilaisia. Eduskuntaan rupesi tulemaan ihmisiä jotka eivät koskaan olleet oikeissa töissä. Mikä opettaa ammattitaidon poliitikoksi tai missä voi oppia kaiken taitajaksi?

En ymmärtänyt mistä ne televisiossa puhuivat. Amerikassa, siis Yhdysvalloissa ainakin, suurin osa poliitikkoja on suorittanut oikeustieteellisen tutkinnon. Se ei ehkä sama asia kuin lakimies/nainen Suomessa, mutta sikäläiset yliopistot ovat kovasti eritasoisia. Amerikassa poliitikot puhuvat hyvin helppoa ja riisuttua kieltä. Tuntuu siltä että Suomen poliitikot ovat keksineet puheen, jonka sanomasta ei saa selvää ollenkaan.

Siihen samaan vuosikymmeneen, 80-lukuun, kuului myös tavattoman nopea nousukausi, pankit jakoivat rahaa miltei kelle tahansa ja niistä Tikuista ja Takuista oli lehdissä kuvia muovikasseineen, seteleitä täynnä. Siinä tuli mieleen huijarikopla. Mutta mikäs osapuoli se pankissa oli, entäs sitten eduskunnassa?

Sitä ajattelee oman maan instituutioista, että ne ovat laillisia, niissä ei haeta omaa etua ja että myös virkamiehillä on korkea moraali. Puhuttiin tästä jo silloin 1990-luvun laman aikaan. Sen laman seuraukset tiedetään: köyhyys periytyy. Joku taisi puhua koulutuksen merkityksestä. Mutta meillä on nyt hallitus joka ajaa koulutusta alas.

Tässä kaupungissa on yliopisto, joka keskellä loma-aikaa teki päätöksen lopettaa kieliopinnot täältä ja siirtää ne Jyväskylään. Sieltä puolestaan oltiin lopettamassa kirjallisuuden ja kirjoittamisen opetusta, se ei aivan onnistunut, ainakaan vielä. Sen sijaan onnistui klassisten kielten lopetus.

En tiedä miten täällä on reagoitu lopetukseen. En juuri tunne opiskelijoita, minulla ei ole ollut juuri tekemistä Vaasan maistereidenkaan kanssa. Mutta sellaisia käsityksiä luin Jyväskylän yliopiston suunnitelmista, että kun hallitus ja erityisesti opetusministeriö ei usko sivistyksen, kasvatuksen ja koulutuksen voimaan, niin yliopisto päätti reagoida ennenkuin ministeriö määrää. Itse aikoinaan menin opiskelemaan autonomiseen yliopistoon.

Yhä enemmän on tuntunut siltä, että politiikka-puhe ei ole ehkä kaikin osin kuitenkaan harhautusta. Voi olla – ja tämä on pahempi skenaario – että Suomen hallitus ei oikeasti tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Se ei voi käskeä yrityksiä työllistämään, koska yritykset eivät aivan ilmeisesti saa mitään kaupaksi.

Näiden ajatusten keskelle postiluukusta putosi Ikea-mainoskirjanen. Postiluukussa on lukenut kohteliaasti ”Ei mainoksia, kiitos!” ja joku valopää on keksinyt yön pimeydessä viedä sanan ”Ei”, mistä on ollut seurauksena lukutaidottoman (?) mainosjakajan auliilla avulla roskapostin tulva meidän luukkuumme.

Käsittääkseni kaupungissa ei ole Ikeaa. En ole siitä varma, koska perheemme shoppaus keskittyy kierrätyskeskukseen. Suomeksi tarkoittaa sitä että emme osta mitään tarpeetonta koskaan. Tämä perhe ei ole ikinä ruvennut shoppailemaan. Valinta on tietysti pakon sanelema, mutta myös eettisesti oikeansuuntainen. Vaikka Ikea olisi suomalainen ja lisäksi vaasalainen, en edes ajattelisi sitä mahdollisena ostospaikkana ikinä.

Nyt juutuin keittiön pöydän ääreen lukemaan Ikeasta. Se on ehdottomasti korkeatasoisin jokakodin mainos mihin olen ikinä törmännyt. Se on hauska ja se on tyylikäs. Se on oudolla tavalla hirveän riikinruotsalainen. Olen asunut Tukholmassa ja vaikka siitä on vuosikymmeniä aikaa, muistan ensimmäisen reaktioni: kaunis paikka, hienonnäköisiä ihmisiä.

Rupesin miettimään miten paljon Ruotsissa on nyt työttömiä. Varmaan heitä on, ulkomaalaisiakin on moninkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Melkein kuin vastauksena joku ruotsalainen poliitikko neuvoi Suomea olemaan toteuttamatta koulutussäästöjä. Poliitikon mielestä koulutus on ratkaiseva asia Suomelle. Maailma tuntee Suomen koulutuksesta. Siitä seuraava ajatus oli: mistä muusta Suomen voisi tuntea? Ei edes designista näin kauan 1950-luvun Milanon Biennalien ja kaikkien kultamitalien jälkeen. Enkä tarkoita typerehtimistä brändien perään. Se riikinruotsalainen poliitikko oli todennäköisesti oikeassa.

Varmaan pitää sitten vain kysyä miksi hallitus väenväkisin tahtoo tyhmistää koko kansan. Se kuulostaa omituiselta. Jos hallitus ajattelee että tyhmää kansaa on helppo ohjata, niin ei se ihan niinkään ole, jos se kansa on vailla työtä, oli sitten tyhmä tai viisas.

En ole tainnut oikeastaan ikinä kirjoittaa politiikkaa. En tiedä pitäisikö. Ajan henki on tyly ja ynseä ja tyhmä.