Euripides IV

Foinikian naiset
Suom. Liisa Kaski. Ensiesitys Ateena 411, 410 tai 409 eaa.
(Suomennos perustuu Donald J. Mastronardan alkukieliseen editioon. Näyttämöohjeet kääntäjän tulkintoja alkutekstin vihjeiden ja esitystradition mukaan.)

On syntynyt vähän lihavampi riita Theeban kuninkuudesta. Oidipuksen pojat olivat sopineet hallitsevansa vuorovuosin sen jälkeen kun kuningas Oidipus oli suljettu talon kellariin. Mutta Eteokles ei tahtonutkaan luopua vuoden jälkeen vallastaan ja Polyneikes lähti maanpakoon Argokseen. Hän meni naimisiin kuninkaan tyttären kanssa ja lähti sitten kuninkaan joukkojen kanssa sotaan Theebaa vastaan. 

Tämä on siis alkutilanne. Näytelmän aika on noin sukupolvi ennen Troijan sotaa. Tässä pieni  otos näytelmän alkupuolelta, jossa esitetään tilanne. Repliikki esitetään laulaen:

Antigone: ( laulaen)
   " I-oo! Hekate valtiatar
        Leton  tytär, vaskisena välkehtii
            tasanko kokonaan."

Antigone katsoo: Argoksen joukot näkyvät jo. Kotiopettaja selittää kuka on kuka Argoksen joukossa. Antigone tahtoo nähdä Polyneikeen, veljensä. Lasten äiti Iokaste on järjestänyt aselevon.

Antigone: (laulaen)   
"Selene, Auringon kirkasvöinen tytär/ kuunkehrän kultainen loito/ miten tyyni ja hillitty on tutkain hänen kädessään/ kun hän hevosiaan tänne ja tuonne käännellen ohjaa."

Selene on kuun jumalatar, tässä kytkös Hekateen. Hekate on Hesiodoksen mukaan kahden titaanin, nimeltään Persēs ja Asteriē, tytär. Hekaten äidin sisar oli  edellä mainittu Leto. Tämä keskustelu on täynnä nimiä. Yhtä lailla puhutaan sotilaista kuin jumalista, jotka ilmeisesti eivät suoraan ohjaa taisteluun ryhtyviä, mutta joille on uhrattu.  Sodanjumala Ares on hirveän vihainen, ehkä Arekselle ei ole uhrattu tarpeeksi usein? Kuoro saapuu ja laulaa ylistystä Theeballe:
 

"Kahden huipun kallio i-oo!
sinä loistat Dionysoksen tulen valoa
hurmion kielekkeiden yllä
                Köynnös, joka päivästä toiseen
                tihkut viiniä
                 kukinnoista sysäät rypäleisen terttusi."

Seuraa tarina Theeban synnystä. Katsojat jo tietävät. Ei olisi tullut mieleeni, että Io-niminen lehmä päätyisi perustamaan Theeban kaupunkia. Io ui, siis lehmän hahmoisena siinä Inakhos -joessa joka laskee mereen Argoksen kohdalla. Joki on olemassa ja se näkyy kartalla.

Theeba ja Foinikia
Apollon on Delfoin oraakkeli ja hänellä on käsitys Theeban asemasta. Nyt Polyneikes on tullut sinne Argoksen kuninkaan sotajoukkojen kanssa ja veli Eteokles hallitsee kuninkaana Theebassa. Pojille tuli riita Theeban hallinnasta sen jälkeen kun isä Oidipus oli heitetty sokeana palatsin kellariin. Tyttäristä läsnä on Antigone. Arkeologit ovat löytäneet esineistöä kaivauksissa, niiden mukaan yhteys Theeban ja Foinikian välillä on ollut todellinen.

Io ja Kadmos-lohikäärme tekivät poikasia, jotka tulivat eloon sen jälkeen kun lohikäärmeen hampaat oli kylvetty maahan. Ensin vain lohikäärme piti tappaa (se kyllä heräsi heti eloon kallion sisällä ja elämöi siellä). Sillä tavalla theebalaiset ovat syntyneet. Mutta samat Io ja Kadmos ovat myös Foinikian perustamisen takana. Minkä tahansa Theebaa tai Tyyrosta tai Argosta käsittelevän näytelmän esitys oli helppo juttu, yleisö on tuntenut tarinat. Samat jumalat heillä oli. Ja titaanitkin olivat Olympoksen asukkeja. Teiresias oli Oidipuksen tarinassa se paimenen asussa oleva noita joka tunnisti Oidipuksen paksuista jaloistaan. Olivatko noidatkin Olympoksen asukkaita?

Lasten äiti Iokaste yrittää saada Polyneikesin puhutuksi ympäri. Iokaste esittää voimakkaan vetoomuksen rauhan puolesta. Mukana on myös Eteokles. Kuoro on kommentoimassa. Iokaste laulaa. Tekstissä ei välttämättä ole esitysohjetta ja suomentaja on ratkaissut asian niin, että laulamalla esitetyt kohdat ovat eri tavalla rivitetyt. Juuri ennen kuin pojat lopullisesti päättävät vihollisuuksien jatkumisesta, he puhuvat vihaisesti toistensa kanssa.

Ennen kuin sotiminen alkaa, senhetkinen kuningas Eteokles vielä antaa määräyksiä Iokaste- äidin veljelle  Kreonille:

”Yksi on enää tekemättä: kysyä Teiresiaalta, lintujen lukijalta, josko hänellä olisi kertoa
jokin oraakkelin suoma lause, Kreon,
lähetän poikasi hakemaan tietäjän tänne. Sen pojan jolla on isäsi nimi, Menoikeus.
Sinun kanssasihan Teiresias ryhtyy puheisiin
mielellään - minua hän paheksuu, koska
olen moittinut ennustaitoa hänen edessään. ”

Iokasteella ja Oidipuksella on lapsia: pojat Eteokles ja Polyneikes ynnä tyttäret Hismene ja Antigone, Hismene ei ole tässä läsnä.

Pitkässä äidinmonologissaan Iokaste  suree ettei voinut osallistua Polyneikeen häärituaaliin, johon kuuluu veden kantaminen morsiamelle. Polyneikes on ollut naimisissa jo jonkin aikaa. Argos ei ollut kovin kaukana, mutta kun elettiin sotien aikaa niin politiikka vaikutti tietenkin jokaiseen kaupunkivaltioon.

Tämän kohdan viitteessä selitetään, että Theeba ei ole innostunut uudesta perheenjäsenestä, joka on Argosin kuninkaan Adrastoksen tytär. Polyneikes taas tuntee olleensa pakolainen. Viitteessä kerrotaan termistä nimeltä parrēsia eli pakolaisella ei ole oikeutta käyttää puhevaltaa kansankokouksessa. Mutta sitä oikeutta ei ole myöskään orjilla eikä naisilla. Polyneikes sanoo äidilleen, joka yrittää sovitella veljesten välejä:

”Iät ja ajat on toisteltu, mutta sanon silti:
omaisuutta ihminen eniten arvostaa,
varallisuudella on suurin valta ihmisten kesken.
Sitä varten olen tullut tänne luvuttoman keihäsjoukon kanssa.
Sillä köyhänä ei jalosyntyinen mies ole yhtään mitään.”

Tässä Euripides kirjoittaa demokratian olemuksesta. Hän on tarkoituksenaan on avata ihmisten silmiä sille että yhteiskunta ei ole valmis, vaikka sitä kutsuttaisiinkin demokratiaksi. Lukijan ei ole pakko tietää antiikin Kreikasta ja itäisen Välimeren kaupunkivaltioista: kyse ihmisoikeuksista, joita joko on tai ei ole niin kuin nykyäänkin.

Poikien äiti puhuu myös Eteokleelle, joka kieltäytyy antamasta veljelleen Polyneikeelle hänen osaansa kuninkuudesta:

”Eteokles, poikani, ei vanhuudessa kaikki ole kurjaa:
kokemus antaa sanat puhua nuoria viisaammin.
Miksi sinä tavoittelet jumalista pahinta,
Kunnianhimoa kyltymätöntä? Lapseni älä!
Se jumalatar on oikeutta vailla! Moneen taloon
ja hyvän onnen kaupunkiin hän on tullut
ja lähtenyt vasta tuhottuaan palvojansa.”

Tässä käsite on filotimia, joka kääntyy vähän hankalasti. Viitteen mukaan kunnianhimo ei ole läheskään aina positiivinen antiikin Kreikassa.  Iokasteen ja poikien välinen keskustelu saa synkän käänteen, kun Kreonin poika joutuu vaaraan. Euripides käyttää tekijänä ja alkuunpanijana tässä Teiresiasta. Tietäjä tahtoo Menoikeus-pojan uhriksi, että Theeba voittaisi sodassa. Syyt vaikuttavat hämäriltä. 1. Kuka on Teiresias? 2. Miksi hän tahtoo sotaa? 3. Miksi on tapettava Kreonin lapsi?  

Teiresias siis vaatii ihmisuhria kun sota olisi vältettävissä neuvotellen. Rauhanneuvotteluissa oli läsnä vain kaksi kuninkaanpoikaa ja heidän äitinsä. Tässä käänteessä olen tajuavinani Euripideen puolustavan järjen käyttöä taikauskon sijaan.

Kohdan ymmärtämiseksi on tutkittava antiikin kulttuuria.  Historiankirjoissa on kyllä kuvauksia olympolaisista jumalista ja  niiden kaltaisista olioista. Paras tuntemani lähde on Robert Graves’s systemaattinen esitys kirjoissa Greek Myths I ja II. Se on hyvä kirjapari senkin takia että siihen uppoutuu viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi, jos tahtoo tietää ja ymmärtää. Kirjojen löytämisestä ei ole valitettavasti takeita. Suomeksi sitä ei ole käännetty.

Jumaluudet olivat sekä siunaus että kirous poliitikoille. Joskus populistit voittivat, joskus eivät.

Ilmenee että pojan isä, Iokasteen veli Kreon on yksi niistä lohikäärmeen hampaista, joista tuli Theeban perustajia. Kiukkuinen sodanjumala Ares ei pidä lohikäärmeestä? Ares olisi tyytyväinen jos Menoikeus tapetaan. Ares on raukkamainen jumala.

Menoikeus päättää itse uhrautua Theeban hyväksi. Lohikäärme alkoi todennäköisesti silloin metelöidä siellä kalliokammiossaan.

Menoikeus:
”Ei, kautta Zeuksen tähtisen taivaan
ja veripunaisen Areen, joka kerran asetti
mullasta nousseet kylvetyt miehet maan
herroiksi! Minä menen, valutan teuraani
muurien korkeimmalta harjalta käärmeen
yönmustaan luolaan, jonne ennustaja sen määräsi
ja vapautan tämän maan. Olen puhunut.”

Seuraa pitkä kohtaus jossa sanansaattaja kertoo miten taistelu etenee. Iokaste kuuntelee. Kuoro selvittää myös Sanansaattajana, mitä sotilaita siinä käytetään. Lukija saa tietää että hopliitit ovat Kreikan kaupunkivaltioiden aseistettua jalkaväkeä, niitä miehiä, jotka eivät voi pitää hevosta, mutta joilla on varaa haarniskaan.

Taistelun kuvauksessa on paljon viitteitä. Antiikin katsojat tiesivät mikä on mitä. Mutta tekstiä lukeva 2500 vuotta myöhemmin tarvitsee viitteitä ymmärtääkseen mitä tarkoitetaan.

Kuorona toimii Sanansaattaja joka kertoo Iokasteelle mitä taistelukentällä tapahtuu. Lopussa taistelevat veljet ja tappavat toisensa ja Iokaste syöksyy miekkaan myös. Loppu on yksinkertainen ja verinen. En muista lukeneeni mistään näin suorasukaisesti veristä kertomusta. Euripides on kirjoittanut näytelmän puhuakseen rauhan puolesta. Kellarista nousee kuningas Oidipus:

” Oi kuulun isänmaani kansalaiset, katsokaa: tässä Oidipus
joka ymmärsi maineikkaat arvoitukset, miehistä suurin
− minä joka yksin taltutin Sfinksin verentahriman vallan
nyt itse ilman kunniaa joudun kurja ajetuksi maasta pois.
Vaan miksipä tätä itken ja turhaan valitan? Kuolevaisen
on kannettava se pakko mikä jumalilta tulee.”

Kuoro toivottaa yleisölle parempaa elämää:

”Oi suuri pyhä Nike, ohjaa
minun elämääni äläkä lakkaa
seppelöimästä voitoin.”

On siis vielä selvitettävä kuka oli Nike. Ei ainakaan mikään urheiluväline-brändi.


”Maan kiroista veljessotaan”
Sitten on vielä suomentaja Liisa Kasken essee.  Essee selvittää tekstissä olevien  viitteiden lisäksi sekä näytelmän esitystraditiota että esityksen runomittaa ja sen muuttumista. Kaski on ottanut huomioon laulamalla ja musiikin kanssa kerrottuja repliikkejä.

Itse tarina on kerrottu myös muissa näytelmissä moneen kertaan. Theeban mytologiaa avataan enemmän ja siitä alkaa tulla selvää. Suomentajalla on ollut myös näytelmätekstiin liittyvä melkoinen urakka: on täytynyt selvittää myös mitkä tekstin kohdat ovat olleet nk. interpolaatiota eli myöhempiä lisäyksiä. Antiikin näytelmät ansaitsevat tulla suomennetuiksi mahdollisimman autenttisina. Mutta opuksen suomi on hyvää!

Euripides III

Väliaika

Eilisen uimahallireissun jälkeisessä hyvässä olossa: voi vain nojautua taaksepäin ja miettiä mitä tuli toissapäivänä nähdyksi. Marssin päämäärätietoisesti kaupungin läpi tarkoituksena katsoa Kuntsin kokoelmia. Siitä tuli eräänlainen interludum, leikki on keskeytettävä vähäksi aikaa.

Aurinko paistoi ja lokit kiljuivat. Yleensä sanotaan että ne kirkuvat, mutta ehkä niitä oli siinä museorannassa sen verran paljon että siitä tuli lähinnä kakofoniaa.  Runoilijat puhuvat lokin kirkumisesta. Linnun kirkaisu, sanoi joskus ehkä Marja-Liisa Vartio. Voi tietenkin olla että sekoitin sen proosateokseen nimeltä ”Hänen olivat linnut”. Siinä kävellessä kevätvalossa, joka ei ole suoraa, koska ilmassa on pölyä ja siitepölyä, pölyä joka tapauksessa. Kävely tähän aikaan vuodesta ei ole niin reipastuttava kuin on talvella ja on sitten myöhemmin kesällä. 

 

Jostain syystä lämpö nostaa pölyn ilmaan taas. Nyt olisi hyvä  lämpötila. Talvihiekoituksesta jäänyt pöly kiertelee. Saisi sataa kunnolla.

Ismo Kajanderin teos on yksi monista jonka muistin. Siinä on sankarivainajan seppele ja kuva sotilaasta. Sotilaan pääksi on osunut pojan lakkiaiskuva: samanikäisen pojan ylioppilaskuva. Siinä on kertomus aikakauden muutoksesta. Historiaan mahtuu saranoita. Tämä oli tietenkin 1960-luvulta. Minulla on sellainen mielikuva, että tästä Kajanderin teoksesta kyllä keskusteltiin.

Mutta näyttelyssä, jossa on esillä osa Kuntsin kokoelmista on paljon tuttuja. Olen kasvanut yhdessä muun muassa suomalaisen kuvataiteen modernismin kanssa.    

Löysin Nietzschen opuksen nimeltä ”Tragedian synty”, se oli pdf-muodossa jollain saitilla, J.A. Hollon suomennos. Kuvittelin että en ole käynyt läpi näitä antiikin juttuja kuin joskus muinoin tenteissä, mutta näyttää siltä että olen lukenut enemmän kuin olen tiennyt. Tämä Nietsche oli minulle tuttu tapaus. Ja tässä on  viittaus juuri tuohon opukseen, vaikka siitä ei ole sanottukaan:

Weltall kohoaa, lepakko ääretön,
kauheat siivet, joita koskaan ei mitata,
poimuissaan armeijat, keihäsmetsä,
maine ja kunnia ja uskonnolliset kulkutaudit.
Welt als Wille und Vorstellung
Die Welt als  Wolle die Welt als Hölle und als
        Verstelltheit
Sudennaamainen nisäkäs  Mahtava piipittäjä
maistanut kaikki taudit kerännyt kaikki lemut
levittää itsensä
saapuu sulaan magmaan.
(Eeva-Liisa Manner: Orfiset laulut, osasto Strontium)

Kävellessäni muistin sen. Siis että tässä on Mannerin käsittelemänä nietzscheläisiä juttuja tuosta opuksesta nimeltä ”Tragedian synty”.  Nähtävästi siitä ei ole olemassa uutta suomennosta. En pidä erityisen huonona J.A. Holloa kyllä. Selvää suomea se on. Ei kaikilla nykysuomen kirjoittajilla ole kielentajua ollenkaan siinä määrin.

Minulla on ollut montakin kaveria jotka ovat sitä mieltä että Nietzsche on runollinen tapaus. Ehkä Manner antaa tuossa runonpätkässä hänestä vähän vielä runollisemman kuvan. Sopii kyllä näihin aikoihin, kun maailmassa raivoaa taas kulkutauti. Minulla on sellainen mielikuva, että Manner olisi suomentanut jotakin Nietzscheä. Wikipedia on kehno sivusto, kun yrittää etsiä suomentajia. Kustantajilla tietenkin on omia tiedostonsa, mutta kustantajat ovat muuttaneet tai lopettaneet.

Eikä Nietzsche ole ollut mitenkään erityisen ollut viime vuosikymmeninä tapetilla. Siksi olen vielä vähän toivorikas. Tämä ei ole logistinen ongelma.  Nyt on katsottava miten Nietzsche ylipäänsä ymmärtänyt antiikin kreikkalaisen tragediarunouden. On mahdollista että aikakausien muutoksista ei enää saa otetta. Nietzsche oli romantiikan ajan perillinen. Niin että mietin Euripidestä ja Nietzscheä, Euroopan kulttuuria.

Mannerin kirja joutui takaisin pölyiseen pieneen runokirjahyllyyn. Olisi käytävä useammin kävelyllä. Toisaalta olisi myös jaksettava lukea paljon enemmän. Kirjan lukeminen edistyy hyppäyksittäin, koska en jaksa istua koko ajan yhdessä paikassa. Kevät tuntuu jo.

Tapasin Kuntsin museossa paljon tuttuja. Suuri osa taitaa olla inaktiivisia, joita ei näyttelyihin enää huolita, tai jo kuolleita. Kuvataiteilijat jaksavat sitätyötä ainoastaan tietyn ajan. Suurin osa ei koskaan pääse niin kutsutusti nauttimaan työnsä hedelmistä. Että siis olisi ollut noin isolla joukolla kunnollinen taiteilijaeläke? Ei tietenkään.  Ja keräilijät ovat rikkaita yksityishenkilöitä, joilla on tuo omituinen harrastus: kuvataide.

Kuntsin kokoelmien taiteilijoista, nyt esillä olevista, ei ollut yhtään outoa tai tuntematonta. Olen käynyt taidenäyttelyissä vuodesta 1954, suunnilleen, joten olen kasvanut yhdessä modernismin kanssa. Ensin näyttelyihin vei äiti ja sen jälkeen kun hän poistui sinne manalaansa lopullisesti, kuljin itse.  

Ymmärrän hyvin senkin että sitten kun taiteilija heittää lusikkansa nurkkaan, niin pitää löytää paikka jossa polttaa se tuotanto. Kukaan ei sitä tarvitse. Jälkikasvun on varustauduttava oikein roviolla, koska semmoisista kodeista joutuu muutama tuhat kirjaakin hävitettäväksi. Moderneja klassikoita ei ole kukaan enää vailla koska se aika meni jo. Antiikin klassikoita taas ei kukaan enää kykene lukemaan koska mitään yhteistä historiaa ei ole.

Samaan aikaan on selvää että nämä historiat on tunnettava. Jos aikoo jatkaa työtä. Kaiken aikaa kuitenkin kuva ihmisyydestä tarkentuu.

Ajattelin pientä Kimmo Kaivannon maalausta, jossa ovat ne lumpeet. Se isompi sininen työ, Tampereen yliopiston yläkerrassa, ei enää viimeksi ollut paikalla. Olikohan se työ mosaiikkia? Niin jotenkin muistan.  Mutta koska hänen työnsä oli omassa yliopistossani, tunsin oloni kotoisaksi. Suurin osa ihmisistä varmaan tuntee itsensä kodittomaksi koko elämän ajan.

Tämä on siis nimeltään interludum. Mannerin Orfisissa lauluissa on Strontiumin jälkeen Postludium. Sen alaotsikkona on:

Hyve on kevyt kuin hius
ja taivas toimii ääneti ja hajutta.
                − Tsetse

En pysty jäljittämään tuota kiinalaista runoilijaa. Ainut, mitä äkkiseltään löytyy on se kärpänen, joka aiheuttaa unitaudin tai jotain vastaavaa. Muutoksia on tapahtunut tavassa translitteroida kiinaa enkä usko että Kiinasta suomentajia on ollut kovin monta. Ei näkynyt tätä runoilijaa myöskään Pertti Niemisen kiinalaisen lyriikan suomennosantologiassa (Veden hohde, vuorten värit. Otava 1987) jossa on kunnioitettava määrä  runoilijoita. On tietysti mahdollista että Tsetse on tässä paikassa Eeva-Liisa Manner itse.

Mutta kun tämä on nyt väliaika, niin se ei johdu tietenkään muusta kuin valon täysin kohtuuttomasta määrästä. On hyvä oppia jälleen tähän kohtuuttomuuteen. Kun niitä fotoneita vielä pari kuukautta sitten joutui mittaamaan yhden käden sormilla, niin nyt ne jo pommittivat otsalle kirjavan aurinkoihottuman.

Että vuodenajat eivät vaihtuisi enää? Yksi ilmastonmuutos-skenaario pohjolaan on jääkauden uusi tuleminen, ties kuinka mones maapallon historian aikana. Interludum, kesken leikin?

Euripides II

Euripides: Alkestis, suom. Tua Korhonen

 
Korhosen essee Alkestiksesta on näytelmän jälkeen. Euripideen käsittely tässä opuksessa aloitetaan kreikkalaisen draaman konkretiasta, näyttämöstä, musiikki-instrumenteista, naamioista (ks. Euripides I). Suomentajan viitteet kertovat sitten yksityiskohtia.

Paikan nimi on Ferai, itäisen Välimeren aluekartta löytyy kirjan kannen sisäsivuilta.  Osa paikoista on vielä paikoillaan, jonkun nimi on voinut muuttua. Voi olla hyödyllistä tietää paikan sijainti, jos tahtoo kulkea kirjailijan maisemassa. Voi myös miettiä, kuinka kauan meni kulkea paikasta toiseen ja mitkä olivat naapurimaat. 

 

Kuvassa on kreikkalainen rituaalitanssi tai maraton-juoksu. Itse esine on muovipussi Ateenasta tai Delfoista noin 40 vuotta sitten.

Alkestiksen aluksi Apollon ja Thanatos, kaksi jumalaa, väittelevät siitä pitääkö Alkestis luovuttaa Thanatokselle vai suostuisiko hän Apollonin vetoomukseen säästää nuoren naisen henki. Thanatos on Haadeksen jumala.

Admetos on Ferain kuningas. Kun Admetoksen isä, Feres, luovutti asemansa ja tiluksensa pojalleen, niin Apollon suuttui jostain niin kuin jumalilla on tapana, temperamenttisia kun ovat. Jumala vastusti voimallisesti: ellei Admetos suostu, niin hän kuolee ja Apollon ilmoitti milloin. Admetos rupesi miettimään kenet saisi kuolemaan puolestaan. Hänen isänsä kieltäytyi uhrauksesta samoin äitinsä. Mutta nuori vaimo lupasi itsensä Haadekseen Admetoksen puolesta. Vaimon nimi oli Alkestis.

Alkupuolella Ferain miesten kuoro laulaa (tai resitoi):

"Itkekää. Valittakaa. - Oi Ferain maa, sairauden uuvuttamana naisista parhain
viedään maan uumeniin
sysimustaan Haadekseen.”

Onko kysymys metaforasta? Ymmärtääkö yleisö, että Thanatos ei tällä kertaa tappanut Alkestista, vaan sairaus? Ehkä kysymys ei ole edes tarpeen.  Ehkä yleisö käsitti runoilijadramaatikon runoilevan? Nuoret naiset eivät kuole tapellessaan Thanatoksen kanssa, kyllä heihin iskee joku sairaus.

Sitten (Alkestis kuolevana):
” Minun pitää kuolla: ei huomenna eikä ylihuomenna,
vaan jo tänään minä  kuulun olemattomien suureen joukkoon.”

Homeroksen Iliaassa kerrotaan Alkestiin ja Admetoksen pojasta nimeltä Emmelos, joka osallistui vähän vanhempana Troijan sotaan.  Huom!:  lapsia esittivät yleensä nuket, mutta repliikit lauloi tai lausui joku kuorosta, Euripides kirjoittaa ”poikalapsen” laulamaan.  Näytelmässä ei kerrota pojan nimeä.  Lapsen repliikki saattoi tulla myös skēnēn takaosasta, samaten joko näyttelijän tai jonkun kuoron jäsenen esittämänä.

Kuoron lausuma on merkillinen: ”Kaikki me olemme jumalalle kuoleman velkaa, tiedä se.”
Jumalilla on ollut paljon valtaa. Mutta näytelmän alussa oleva keskustelu Apollonin ja Thanatoksen välillä on ehkä jäänyt katsojille mieleen.

Tässä kohtauksessa kuorolla on lauluja ja vastalauluja, joissa kuvaillaan matkaa kuoleman taloon:
                                            Ja se vanhus,
                                      kalmojen kuljettaja Kharon
                                   ohjastimen ja sauvansa ääressä,
                                    tietää, että sauvoo ruuhessaan
                parhainta kaikista, parhainta vaimoa, pitkin Akheron-järveä

Manalassa on siis talo, joka on valoton, mutta järvellä on nimi ja sitä pitkin kulkee ruuhi. Laulujen säestys tapahtui (esimerkiksi) vuorikilpikonna-kuorisen, seitsenkielisen lyyran avulla. 

Mutta seuraavaksi tulee näyttämölle Herakles  matkalla urotöihin. Tällä kertaa hänen pitäisi tappaa pois päiviltä Diomedeen ihmisiä syövät hevoset. Kuoron tervehdykseen Herakles vastaa: ”Ihminen on vuoripetojen ruokaa, ei hevoisten.” En tiedä onko ”hevoisten” painovirhe vai runoa tavoitteleva ilmaisu. Pidän lauseesta kovasti. 

Admetos toivoo itsensä Orfeukseksi, joka voi hakea Eurydikensä takaisin Manalasta. Repliikissä sitten miettii, kannattaako avioitua lainkaan. Admetoksella on onnea, koska vaimo suostuu kuolemaan miehen sijasta.

”Kun kuolo lähestyy, ei kuolla halua kukaan.” Ja viite selventää: ” Säe on prosodisesti outo: jambinen puhemitta rikkoo ns. Porsonin lakia (jos kolmannen metronin ensitavu päättyy sanaväliin, on sen oltava kestoltaan lyhyt; tässä säkeessä se kuitenkin on kaksitavuisen oudeis-sanan jälkitavu, joka on kestoltaan pitkä). Lause on siis kohosteinen ja itsestään selvyydestään huolimatta ikään kuin koko tragedian motto. Lauseen kuolla-verbi (thnēskein) kuuluu tosin seuraavaan (672) säkeeseen.”

Viitteet kannattaa lukea heti samantien. On olemassa klassisisteja jotka eivät viitteitä tarvitse, mutta heitä on Suomessa aina vain vähemmän. Euripides-opuksen alkuteksteissä selitetään runomitat ja runojalat ja muut, mitä Euripides näytelmissään käyttää. Käsittääkseni viime vuosisadan klassillisissa lyseoissa oli runomittojen oppiminen pakollista. Kyllä ne käytiin läpi myös sivistysyhteiskouluissa vielä 1950-60-luvuilla, vaihtelevasti niitä vaadittiin myös oppimaan. Ei niitä ole vaikea oppia.

Admetoksen isän nimi oli Feres (siitä kuningaskunnan nimi Ferai) ja hän keksii vastauksen pojan syytökseen siitä, että ei suostunut kuolemaan poikansa puolesta, vaikka Admetoksen mielestä hän olisi hyvin joutanut kuolla:  
”Olet nokkelasti keksinyt keinon olla koskaan kuolematta,
jos saat kulloisenkin vaimosi aina kuolemaan puolestasi!”

Feres puhuu siitä, kummalle on eläminen tärkeämpää. Ja sitten:
”Vanhaa miestä hautaan kantaessasi et halveksivasti naura.”

Tässä kohden on viite. Feresin repliikki voisi tarkoittaa jotenkin että: et voi enää nauraa minulle halveksivasti hautaan viedessäsi, koska olen jo kuollut.

Isän ja pojan välinen riita siitä, kumpi heistä kuolemaa välttelee, on yhtä tyhjän kanssa, koska Alkestis oli se joka jo kuoli. Kuinkahan paljon helleenit rienasivat kuolemaa ja yrittivät jujuttaa sitä? Ainakin heillä oli tarpeeksi paljon sotia niin, että kuolema oli läsnä kaiken aikaa.

”Feres:
Minä menen, mutta sinä joka häntä siunaat, sinä hänet murhasit,
ja saat kerran maksaa siitä hänen sukulaisilleen.
Akastos ei ole mies eikä mikään, jollei kosta sisarensa kuolemaa.”

Ehkä kosto uhkaa, sillä Akastos on osallistunut argonauttien retkeen. Seuraavassa kohtauksessa näyttämölle tulee Herakles ja palvelija puhuu suunsa puhtaaksi. Herakles on humalassa. Oli sisällä talossa sillä aikaa kun Admetos on kantanut Alkestiksen hautaan. Herakles horisee:
” Laske kukin eletty päivä omaksi, loput Kohtalon huomaan.
Afrodite Kyproslaista palvo, jumalista ihaninta
meille kuolevaisille: hänellä on hyvä tahto.”

Tässä on viitteen mukaan paljon rytmisiä muutoksia, jo ennen kuin Admetos palaa. Hän palaa ja resitoi palatessaan. Runojalat vaihtelevat henkilöiden välillä, seuraavat henkilöitä ja myös muutosta tapahtumissa. Näyttelijältä vaaditaan hyvää rytmintajua.

Admetoksen osasta kärsimyksen selitys: anankē tarkoittaa välttämättömyyttä tai väistämättömyyttä, tässä kuoron henkilöimä: ”Itse kullekin ilmaantuvat/omat onnettomuudet kiristämään kuolevaista!”  Ja Admetos valittaa.

Admetos on kateellinen Orfeukselle. Viitteessä kerrotaan että orfilaisuus oli varhainen mysteeriuskonto, joka lupasi vihityille kuolemattomuuden. Orfeus ei siis ollut mitätön kitaransoittaja, paikallinen pelimanni.

Seuraava käänne tuntuu parkkiintuneesta näytelmien lukijasta odottamattomalta. Herakles sai torut kun oli juopotellut surutalossa. Hän tapaa pihalla Ademetoksen, joka myöntää että oli haudannut vaimon. Herakles ottaa ja lähtee saman tien. Hän tulee takaisin pian ja alkaa loppukohtaus, jossa Herakles tulee takaisin mukanaan hunnutettu nainen. Herakles vaatii Admetosta ottamaan naisen taloon, johdattaa kädestä sisälle. Herakles kehottaa Admetosta nostamaan huntua. Hänen mielestään nainen näyttää hänen vaimoltaan.  Kyseessä ei ollut ihme. Herakles tappeli Thanatoksen kanssa haudalla.

Viitteessä kerrotaan mihin kaikkeen käänne voi viitata. Yksi on selitys nekrofiliasta:  eidōlon ( ks. idoli) tarkoittaa esimerkiksi kuvapatsasta kuolleesta vaimosta. Voi olla kyse suhteesta Admetoksen ja Apollonin välillä. Poikarakas on kreikaksi eromenōs. 

 

Plutarkhoksen mukaan rakastaja oli Herakles. Admetos esitettiin heikkona ja horjuvana kun taas Alkestis oli päättäväinen ja rationaalinen ihminen. Ja nainen. Jo 400-luvulla Praksilla- niminen naisrunoilija kirjoitti pilkkarunon Admetoksesta: välttäkää pelkureita!

Klassisen kirjallisuuden sanakirja (The Concise Oxford Companion to Classical Literature, 1993) kutsuu tätä Euripideen näytelmää satyyrinäytelmäksi. Alkestis on Euripideen hypotesiksen eli juoniselostuksen mukaan sijoitettu näytelmäfestivaaleilla neljänneksi näytelmäksi trilogian lopuksi, ja sellaiseksi valitaan yleensä satyyrinäytelmä samalta  kirjailijalta. Euripides lasketaan kuitenkin lähinnä tragediarunoilijaksi.

Aristoteles pitää pahana Euripideen pyrkimystä tuoda traagisen keskelle ihmisten arkea. Ei tuossa hirveästi aivan arkea ole, mutta ehkä se on määritelmäkysymys. Ehkä satyyrinäytelmään viittaa Herakleen juomiskohtaus?

Suomentaja Tua Korhonen kirjoittaa esseessään kiinnostavan historiallisen katsauksen siitä, missä kaikkialla Alkestista on esitetty. Siitä on tehty oopperoita ja teatteriesityksiä kautta historian. Viimeaikaisesta Alkestiksen uudelleen tulemisesta kerrotaan Barnardin ja Columbian yliopistojen Ancient Drama Clubin esityksestä. Euripideen näytelmä esitettiin alkuperäisenä ja ennenkaikkea alkukielisenä esityksenä vuonna 2012. Korhonen kehuu esityksen musiikkia.

Olisi hienoa jos alkuperäistä musiikkia 2500 vuoden takaa saataisiin uudelleen esityksiin. Tuossa yhdysvaltalaisessa esityksessä oli tietenkin katsojille apuvälineenä käännösteksti.  Onko esimerkiksi Ateenan tai Delfoin teatterifestivaaleilla antiikin kreikka käytössä? Ja minkälaista musiikkia siellä esitetään?